tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Kaikkialla tuntuu olevan vahvasti sellainen tunnelma, että Barack Obama on voittamassa USA:n presidentinvaalit selvällä marginaalilla. Tämän käsityksen saan sekä medioita seuraamalla että amerikkalaisien kavereideni kommenteista. Jos Obama ei yllättäen voitakaan, on vaikea edes kuvitella millaisissa tunnelmissa huomista aletaan elää. Voi olla että siinä tapauksessa Amerikan nuorison poliittinen apatia saavuttaa aivan uudenlaiset mittasuhteet.

Sain juuri selville, miksi USA:ssa äänestetään aina marraskuisena tiistaina. Ensinnäkin marraskuu tulee siitä, että äänestyksen on syytä olla vasta sadonkorjuukiireiden jälkeen, jotta mahdollisimman moni voi äänestää. Päivä ei ole nykypäivän näkökulmasta sopivin sunnuntai siksi, että sunnuntaisin käydään kirkossa, ja 1800-luvun maalaisyhteiskunnassa kirkossa käynti oli koko päivän kestävä operaatio. Tiistaihin päädyttiin sillä perusteella, että siten on koko maanantai aikaa matkustaa äänestyspaikoille.

Tällaiselle historian painolastille on tietysti helppo nauraa, mutta kyllähän Suomessakin on ainakin koulujen lomat ja päivittäinen alkamisaika edelleen asetettu jo menneen maatalousyhteiskunnan tarpeiden mukaisesti.

maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Nastarenkaiden narskuva ääni kertoo talven tulosta. Kävin tänä aamuna vaihdattamassa kotimaiset nastarenkaat alle, ja rengasliikkeen pihasta ajaessa tuo narskuva ääni toi kummallisen hyvänolontunteen. Pidän talvesta oikein kovastikin. Toivottavasti saadaan tänä vuonna sitä luntakin.

sunnuntaina, marraskuuta 02, 2008

Polvivamma onkin sitten vähän pahempi kuin mitä aluksi luultiin. Magneettikuvasta nimittäin paljastui, että eturistisiteeni on poikki. Edessä on polvileikkaus ja kuukausien mittainen kuntoutus. En aio kirjoittaa tästä asiasta juurikaan tähän blogiin, koska tämä ei ole mikään teemablogi. Sen sijaan halukkaat voivat seurata paranemistani erillisestä Polviblogistani. Sanomattakin on selvää, että mieli oli perjantaisen diagnoosin jälkeen aika maassa. Nyt tilanteen alkaa hyväksyä, koska on vain pakko. Ei voi kuin toivoa polviblogille lyhyttä ikää.

Normaalia elämää tilanne ei toki haittaa. En ole sairaslomalla, pystyn ainakin leikkaukseen asti kävelemään ilman tukea ja tietenkin myös auton ajaminen sujuu. Eilen olin päivällä sukuloimassa yhdessä siskon perheen kanssa ja illalla halloween-bileissä nilkuttavaksi Batmaniksi pukeutuneena. Tänään tapasin parhaita ystäviäni etelässä reilun tunnin automatkan päässä. Eipä ole siis edes ollut aikaa vaipua masennukseen.

Matkailun osalta täytyy ilmeisesti seuraavina kuukausina keskittyä kaupunkimatkailuun. Hyvä että olen Euroopassa.

Polviblogiin kirjoitin tarinaa, jossa olin ensin tekemisissä julkisen ja sitten yksityisen terveydenhoidon parissa. Kävi hyvin selväksi, että Suomessa (tai ainakaan Tampereella) julkisen terveydenhoidon resurssit eivät riitä asianmukaisen hoidon antamiseen tällaisissa polvivammoissa. Se on ollut hyvin surullista huomata. Julkisen terveydenhoidon kriisistä puhutaan usein, mutta vasta nyt pääsin kokemaan tilanteen kehnouden omakohtaisesti. Ongelmahan on se, että kun minulla ei ole mitään akuuttia hätää, ja itse asiassa voisin aivan hyvin elää ilman mitään hoitoa vaikka lopun ikääni, en ole vähäresurssisen julkisen terveydenhoidon prioriteettilistalla kovin korkealla. Kuitenkin ilman hyvää hoitoa elämänlaatuni laskisi dramaattisesti.

Olenkin hyvin onnekas kun minulla on tapaturmavakuutus, jonka turvin pääseen hoitamaan polveni kuntoon yksityisellä puolella. Vakuutus on ammattiliiton kaikille jäsenilleen ottama. Meidän liitossa on hyvinkin köyhiä jäseniä, joten jo tästä voi päätellä, että Suomessa ei tarvitse varsinaisesti olla rikas, jotta voi tällainen vakuutus olla. Kuitenkin tämänsuuntainen kehitys, jossa vain köyhät käyttävät julkisen terveydenhoidon palveluita, on hyvin huolestuttava. Englanniksi sanotaan oivaltavasti, että the services of the poor tend to be poor.

lauantaina, marraskuuta 01, 2008

Kävin autolla Vammalassa, ja vastaan tuli jokin paikallinen juoksukilpailu. Aika holtitonta oli monen juoksijan meno, sillä Valtatie 12:ta juostiin paikoin pari-kolme metriä ajoradan puolella. Eipä siinä pahimmillaan auttanut muu kuin hidastaa nopeus neljäänkymppiin. Nopeusarajoitushan tuossa on näin talvisin 80 km/h.

Eipä tainnut olla mikään hirveän korkeatasoinen kisa muutenkaan. Juoksijoiden numerolapuissa oli nimittäin sponsorina KOP, oravalogoineen kaikkineen.

tiistaina, lokakuuta 28, 2008

Aamu alkoi kävelyllä Fyris-jokeen heijastuvan tuomiokirkon ohi. Lähin bussipysäkki ei toki ollut tuomiokirkolla päinkään, mutta reittivalinta oli silti ilmeinen. Tuo aamulla ottamani vaakakuva on minusta hyvin onnistunut. Lisäksi siinä on hauskaa se, että vaikka kirkon tornit ovat lähes täydellisessä nousevassa rivissä, oikeasti kaksi oikeanpuoleista tornia ovat yhtä korkeat, ja vasemmanpuoleinen torni on näitä huomattavasti matalampi. Todellisen tilanteen hahmottaa parhaiten alemmasta vaakakuvasta, joka on otettu sellaisesta suunnasta, että perspektiivivirhettä ei ole.

Iltapäivällä minulla oli vielä pieni hetki vapaata aikaa, ja kävin katsomassa Uppsalan linnaa lähietäisyydeltä. Kun olin näköalapaikalla linnan vieressä, aurinko tuli sopivasti sen verran esiin, että tuomiokirkko tuli valaistuksi tummaa taivasta vasten.

Linnalta ehdin lähinnä vain kävellä keskustan läpi rautatieasemalle, josta juna vei Arlandaan 20 minuutissa. Olisivatpa kaikki ulkomaiset yhteistyökumppanini näin helpon matkan päässä. Suora lento Tampereelta on Arlandassa alle tunnissa, joten missään vaiheessa ei tarvitse istua pitkästyneenä. Pikemminkin on se huono puoli, että matkalla ei oikein ehdi tehdä töitä.

Työasioissa puhuin reissussa tietenkin tervehdysten jälkeen vain englantia, mutta muuten yritin käyttää mahdollisimman paljon ruotsia. Se sujuikin oikein hienosti, mikä on vähän yllättävää, koska yleensä on ollut ongelmia erityisesti riikinruotsin ymmärtämisen kanssa. Ruotsissa on kyllä mukava käydä kun osaa paikallista kieltä hieman enemmän kuin vähän alusta. Jos olisi joskus tilaisuus viettää siellä edes muutamia viikkoja, varmaan kielitaito kehittyisi huimasti.

maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Tänään olen taas ollut Uppsalassa. Tällä kertaa oli hetki aikaa tutustua kaupunkiin valoisan aikaankin. Kävelin rautatieasemalta Stora torgetille, ja siitä pyörähdin nopeasti tuomiokirkon ympäri. Kaunis kaupunki, josta huokuu vuosisatainen sivistys. Ihan vastaavaa ei Suomessa kyllä ole.

Loppu valoisanajasta menikin sitten Uppsalan yliopistolla. Maittavan illallisen söin tuomiokirkon kupeessa Domtrappkällaressa. Siihen ne reissun päivärahat melkein upposivatkin. Oli kyllä mukavaa pitkästä aikaa syödä ravintolassa niin, että jälkiruokaa syödessäkin oli vielä nälkäinen olo. USA:ssahan olen syönyt jälkiruokaa noin kolme kertaa, koska ei sitä vain pääruuan jälkeen pysty, varsinkin kun tietää, että jälkiruokaakin saa perheannoksen.

lauantaina, lokakuuta 25, 2008

Polvi on ollut maanantaista alkaen aivan kivuton, ja lääkärikin kehoitti aloittamaan varovaisen kuntouttamisen, vaikka tässä vielä magneettikuvaus ja mahdolliset jatkohoidot edessä ovatkin. Itse asiassa pystyn kävelemään suunnilleen normaalisti, enkä kotona ollessani edes käytä keppejä. Pidemmillä matkoilla toki käytän, eikä portaisiin tekisi mieli lähteä koittamaan ilman keppejä. Joka tapauksessa, jalka ei ole ollut aktiivisesti mielessä, ja olen ehtinyt pohtia kaikenlaista satunnaista. Kuten vaikkapa näitä:

Luin joitakin päiviä sitten lehdestä, että oppositio oli taputtanut Eduskunnassa hallituksen taannoiselle päätökselle hankkia VR:lle uusia makuuvaunuja. Ajattelin aluksi, että onkohan nyt tuo ihan asiallista alkaa sarkastisesti taputtamaan. Sitten huomasin, että ihan tosissaanhan he olivat suosiota osoittaneet.

Kukahan on suunnitellut InterCity-junien vessanovien käyttöliittymän? Kun nimittäin on vessassa sisällä ja painaa oven sulkunappia, ovi menee kiinni, mutta ei lukkoon. Miksi kukaan haluaisi sulkea oven lukitsematta sitä? Nyt siis pitää painaa erillistä lukitusnappia. Miksei lukitusnappia painamalla ovi mene ensin kiinni jos se on auki? Pelkkää avausnappia painamalla kyllä sentään aukeaa myös lukossa oleva ovi.

Miksi Suomessa pitää laittaa hampurilainen täyteen leikeltyä nahistunutta salaattia? Yksi tai kaksi tuoretta salaatinlehteä väliin, kiitos. Ja älkää työntäkö sitä bbq-maustetta kaikkialle. Mieluummin vaikka mautonta kuin sitä makua.

Red Hookin Longhammer IPAn etiketissä ei liioitella kun siinä sanotaan liquid goodness. Ensimmäinen hörppy, ja on taas ikävä Seattleen. Pelkkä tämä olut on hyvä syy matkustaa sinne. Tuskinpa sitä nimittäin on Suomessa sen enempää kuin se yksi pullo joka minulla on vielä jäljellä jääkaapissa.

torstaina, lokakuuta 23, 2008

Mietin tänään pitkään, lähteäkö vai eikö lähteä kuulemaan Indicaa Klubille. Uusi levy kun on ollut minulle hieman pettymys, ja lisäksi Yo-talolla olisi ollut tänään Pintandwefall. Tuota uutta levyähän on ollut tuottamassa Tuomas Holopainen, ja aivan kuten Nightwishin musiikissa, uudella levyllä on käytössä kaikki typerät hevikliseet. Se on minusta aika kummallinen suunnanmuutos.

Kuten kuvista näkyy, päätin lopulta lähteä katsomaan Indicaa. Ajattelin, että Jonsu on niin ilmeikäs esiintyjä, että keikka on väkisinkin edes jollakin tapaa hyvä. Ja niinhän se olikin. Paarkkeerasin noin kolmen metrin päähän Jonsusta, ja siitä keikkaa olikin ilo seurata. Ja kuunnella myös, pidän Jonsun äänestä ja laulutavasta. Ja oli siellä siis ihan koko bändikin, mutta keskityin nyt kuvaamaan Jonsua. Olen ehkä vähän ihastunut, mutta sellaisella viattomalla ja ei-ällöllä tavalla.

Ennen Indicaa Klubilla oli esiintynyt jokin perinteisen kaavan mukainen hevi-bändi, ja yleisö olikin juuri sen näköistä. Niinpä ihan lavan edessä ei hirveää tungosta ollut, eikä tunnelma muutenkaan noussut mitenkään taivaisiin. Uudet biisit toimivat livenä paremmin kuin levyllä, mutta kyllä minä niistä vanhoista paljon enemmän pidän. Niitäkin toki kuultiin ihan kohtuullinen määrä, muun muassa ihan ensimmäisen levyn nimikappale Ikuinen virta, jota Jonsu tosin lauloi aluksi pelkän pianon säestyksellä joillakin ihme juopottelusanoilla, joista näemmä löytyy netistä helposti useitakin eri versioita kun laittaa hakusanoiksi "ainoa varma on vain tämä känni". Tuo pystykuva on tästä herkästä ballaadista.

Yllättävin veto kuultiin kuitenkin aivan viimeiseksi. Encoreja oli nimittäin vain yksi, ja se oli Popeda-cover Kersantti Karoliina. Sen Jonsu lauloi alkuperäisillä sanoilla, kokoonmenevine kiveksineen kaikkineen.

tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Eilisestä VR:n myöhästelystä voisi vielä avautua. Ongelmana oli ilmeisesti vaihderikko Keravan kohdalla. No, sellaistahan sattuu, eikä siinä mitään sen kummempaa. Ärtymystä aiheuttaa se, että tiedotus oli taas normaalia VR:n tasoa. Junaan kuulutettiin vaihderikosta ja kymmenen minuutin viiveestä, mutta mistään muusta ei. Se on outoa, sillä Järvenpään pohjoispuolella kykittiin lopulta paikallaan noin puoli tuntia. Tikkurilan kohdalla sentään näin asemalaiturin näyttötaulusta, kuinka paljon oltiin sillä kohtaa myöhässä. Tätä kun oli pelkän pysähdyksen pituuden perusteella vaikea arvioida, koska Keravan tienoolla mentiin pitkän aikaa todella hitaasti.

Koomisinta kaikessa oli kuitenkin se, että vielä junan ollessa pysähdyksissä sain kaveriltani tiedon, että junat myöhästelevät puolisen tuntia. Tämän kaverini oli saanut selville lukemalla Helsingin sanomia kännykällään. Hesari siis tiesi tilanteen, mutta junan matkustajille VR ei tilannetidotuksia vaivautunut antamaan. Olisivat nyt edes voineet junan liikkeelle lähdettyä kertoa, miten pahasti myöhässä Helsinkiin tullaan. Viimeistään Tikkurilaan mennessä se oli VR:llä todistettavasti tiedossa.

Poikkeustilanteissa toimiminen on VR:llä aivan käsittämättömän kehnoa. Monesti valitetaan myöhästymisten määrää, mutta luulenpa että myöhästymisten määräkin tuntuisi pienemmältä jos myöhästymistilanteissa tieto kulkisi.

Yleensä käytänkin bussia.

Siitä tuleekin mieleeni, että viime päivinä vaivannut epäonni alkaa helpottaa. Tänään kaupungin bussin eteen kolmion takaa paukannut auto ehti juuri ja juuri alta pois, kun bussi jarrutti liinat kiinni ja autoilija älysi kiihdyttää suoraan eteenpäin kerrostalon pihaan.
No eipä ole menneet asiat erityisen putkeen viime päivinä. Edellisestä jäi mainitsematta, että matkalla Espooseen jalkapalloa katsomaan ja polvea rikkomaan tilausbussimme hajosi. Kuski sai onneksi tilanteen haltuun suht nopeasti, mutta sen verran siinä aikaa tuhraantui, että perillä oltiin vasta juuri ottelun alkaessa.

Tänään oli sitten VR:n vuoro. PMMP soitti tänään Kaisaniemen kentällä Sirkus Finlandian teltassa, siis aivan Rautatieaseman vieressä. Niinpä arvelin että vajaat 40 minuuttia ennen keikan alkua perillä oleva juna olisi loistava ratkaisu, mutta ei ollut. Se nimittäin seisoi Järvenpään pohjoispuolella reilun puoli tuntia niin, että lopulta PMMP alkoi soittaa juuri ennen kuin olin perillä. Onneksi YleX radioi keikan, joten pääsin kännykässäni olevan radion kautta tunnelmaan mukaan jo sirkukselle kyynärsauvoineni teputtaessani. Livenä kuulin sitten jo kolmatta biisiä, eli ei tuo nyt ihan huonosti mennyt kun oli kuitenkin pitkä puolitoistatuntinen setti. Myöhästyminen ei edes keikan loputtua yhtään harmittanut.

Keikka oli kaikin puolin loistava. Edellisestä olikin kulunut huomattavan kauan; taisi olla toissa kesänä kun Miralla oli pyöreä vatsa mutta Paulan lisääntymisestä ei ollut vielä tietoa. Ilmeisesti vauvojen kanssa on mennyt ihan mukavasti. Lehtitietojen mukaan PMMP:llä on nimittäin uutta levyä varten huomattavasti enemmän materiaalia kuin olisi tarpeen. Tänä iltana uusia kappaleita taidettiin kuulla kolme. Ei niistä juurikaan kiinni vielä saanut, mutta ihan lupaavalta kuulosti.

PMMP:n esiintymistyyli on kyllä sellainen, että siitä saisi monenlaisia huikeita kuvia. Minunkin pokkarilleni näkyi tarttuneen muutama. Osansa näihin on kyllä myös aivan upeilla valoilla, joiden suunnittelussa oli todella nähty vaivaa. Näihin kuvavalintoihini kylläkin tuli aika yksipuoleinen ja kapea näkemys siitä puolesta.