torstaina, lokakuuta 09, 2008

Egotripin uusi levy on aivan loistava! Ennakkotiedot johdattivat oikeaan tunnelmaan, ja valitsemani kuuntelutilanne myöhään illalla hämärässä valossa oli oikea valinta. Yllättäen moni edellisessä blogimerkinnässä mainitsemani kappale on säveleltään ja sovitukseltaan iloinen pop-ralli – sanoiltaan ei toki niinkään. Ja toisaalta moni positiiviselta tai neutraalilta kuulostava kappaleen nimi on niitä ranteet auki -henkisiä; tosin jos minulla joskus on häät, voisin soittaa ihan ironiahengessä tämän levyn Häälaulua. Tosin en varmasti saisi lupaa. No, on siellä muutama oikeasti positiivinenkin kappale.

Oli hieman hämmentävää kuunnella kappaletta Kuules Aino. En kai ole ainoa, joka kuulee siinä suoraa lainaa Paul Oxley's Unitin klassikosta Terry's Inside?

keskiviikkona, lokakuuta 08, 2008

Ostin aamulla Egotripin uuden levyn. En ole vielä ehtinyt kuunnella sitä, koska ajattelin tehdä sen kotisohvalla kaikessa rauhassa musiikkin keskittyen. Rippasin levyn jo kuitenkin tietokoneelle, ja kappaleiden nimet kyllä pistivät hymyilyttämään. Levyn nimiraita on Maailmanloppua odotellessa. Lisäksi levyllä on muun muassa kappaleet Kaikenlaista harmia, Mies räjähtää, Ei se tästä ja Suruisa. Veikkaan että Knipillä on näissä sormensa pelissä.

Kaiken kaikkiaan jännittää aika paljon, mitä levyltä oikein löytyy. Ennakkotietojen mukaan musiikki on muuttunut taas aika paljon. Tänä iltana olisi siis tarkoitus tuohon syventyä, ja huomenillalla on sitten The Trippersin keikka Yo-talolla.
Katselin työhuoneessani vanhojen tavaroiden siivouksen takia täyttynyttä roskista, että mikä on kun ei ole tyhjennetty. Sitten tulin ajatelleeksi, että siivoja taitaa täällä käydä vain kerran viikossa. Jotenkin sitä Seattlessa alkoi pitää päivittäistä työpisteen siivousta normaalina. Oikeastihan on toki vain mukava, että työpisteellä käy joku vieras ihminen vain kerran viikossa.

tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Verottaja oli sitten muistanut kirjeellä. josta selvisi, että ensimmäistä kertaa elämässäni saan oikein tuntuvan veronpalautuksen. Nyt kävi näin, koska viime vuoden tulot olivat vähän poikkeukselliset ja sekavat, enkä jaksanut ulkomailta käsin säätää veroprosenttia kohdalleen.

Täytyy myöntää, että veronpalautussumman näkeminen sai mielen iloiseksi. Oikeastihan nyt pitäisi tietenkin olla pahoillaan siitä että tuli munattua. Verottajahan antaa rahoille vain 2,5 prosentin koron, joten jopa perinteisistä suomalaisista pankeista olisi saanut tällaiselle pitkäaikaiselle talletukselle huomattavasti korkeampaa korkoa, sittemmin valtion syliin menneistä islantilaispankeista nyt puhumattakaan. Puhutaan kuitenkin vähintään useista kympeistä tai ehkä jopa satasista, jotka jäivät nyt saaamatta.

maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Viikonloppu meni eurooppalaisen kulttuurimatkailun merkeissä, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa siitä, koska sunnuntaina väsytti liikaa. Sunnuntaille kun mahtui vielä pienen pojan kanssa painmista ja grillailua mökillä, sekä hyytävän kylmässä tuulessa ja vesisateessa seisoskelua ja laulamista Tampereella.

Kulttuurimatkan kohteena oli Turku, jossa minulla oli työseminaari perjantaina ja lauantaina. Seminaarin päälle jäin vielä yhdeksi yöksi Turkuun, sillä Stellalla oli keikka sopivasti lauantai-iltana. Tamperelaisena tietenkin oletin ettei Turussa olisi mitenkään mukavaa olla, mutta siinä kävikin niin, että tunnelma oli kuin olisin ollut eurooppalaisella kaupunkilomalla.

Työseminaarista ei toki paljoa blogiin kerrottavaa jäänyt. Perjantaille järjestetty iltaohjelma oli kylläkin aivan oivallinen: ensin kierros Turun taidemuseossa muunmuassa Edelfelttejä ja Gallen-Kalleloita ihmettelemässä ja päälle varsin sivistynyt illallinen Ravintola Samppalinnassa. Tiedettä, taidetta, kulinarismia: aika aikuismaista. Päälle mentiin vielä Panimoravintola Kouluun, jonka Maisteri oli kieltämättä varsin hyvää olutta.

Reissun hallitseva piirre oli, ehkä vääjäämättä, Turun Tuomiokirkko. Askelmerkit nimittäin osuivat niin, että sen ohi tuli käveltyä useita kertoja, ja kamera tietenkin räpsyi. Koulusta kotiin yöllä kävellessä tuli ensimmäisen kerran sellainen sama hyvänolon tunne kuin silloin, kun on Euroopan kulttuurikaupungeissa ihailemassa kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä.

Siitä se tunne sitten vain kasvoi. Osansa siihen oli Turun yliopiston vanhoilla puurakennuksilla, joista yhdessä söin lauantaina aamiaisen. Lauantaina seminaarin päälle kävin oikein erikseen kiertelemässä Tuomiokirkon seutua. Lauantaiyön olin majoittuneena paikalliselle hostellille, ja kun lauantai-iltana suuntasin sieltä Turun keskustaan aikomuksenani löytää hyvää ruokaa ja vielä parempia olutpaikkoja, oli aivan sellainen olo kuin olisi jossakin ihan muualla kuin Suomessa. Niitä olutpaikkojahan sitten myös löytyi: Apteekki, Vanha Pankki ja Uusi Vessa. Mahtavia nimiä ja mahtavia miljöitä. Muutenkin Turussa on aika komeita vanhoja rakennuksia. Harmi että toria ympäröi aivan hirveät laatikkotalot. Aurajoen ranta sen sijaan on laitettu komeaksi. Iltavalaistuksessa se on todella tunnelmallinen.

Stellan keikka oli jossakin karseassa bilehelvetissä. Kooma oli paikan nimi. Tulin keikkapaikalle varmuuden vuoksi tunnin etuajassa, ja olin ihan varma, että siitä tunnista tulisi aivan karsea. Löysin kuitenkin salin nurkasta toisen ihmisen, joka oli tullut yksin ja uskoi samaan. Ehkä Amerikassa oleskelu oli saanut aikaan sen, että uskalsin aloittaa juttelun. Maijan (nimeä ei tiettävästi muutettu) kanssa olikin oikein mukava jutella; tuntui että meillä oli oikein hauskaa, ja Maijahan oli oikein viehättävä nuori nainen. Mutta ei Maija sitten halunnut jatkaa juttelua keikan jälkeen. Sellaista se on. Mielelläni olisin käynyt vielä oluella vaikka viereisessä Vanhassa Pankissa.

Ehkä silti parempi että emme menneet. Hostellilla oli nimittäin kotiintuloaika kahdelta, joten minulla alkoikin jo olla kiire. Kyseinen Hostel Turku on muuten sitten ensimmäinen kotiintuloajallinen hostelli jonka olen mistään löytänyt. Muuten ihan tavalliselta ja oivalta paikalta tämä vaikutti. Huonekavereita minulla oli viisi.

Stella oli aivan yhtä loistava kuin oletin. Olin nähnyt Stellan keikalla vain kerran aiemmin, ja silloin uusi levy oli minulle vielä vähän vieras. Tällä välin se on tullut tutuksi jokaista sointua myöden, ja nautin keikasta aivan mielettömästi. Keikkapaikkakin oli sinällään ihan toimiva kun vain meni riittävän eteen.

Sunnuntaiaamuna oli hieman sellainen tunne, että pieni ulkoilu voisi tehdä hyvää ennen ajamaan lähtöä, joten kurvasin taas Tuomiokirkolle. Lähdin tällä kertaa katsomaan heijastuisiko kirkko Aurajokeen, ja heijastuihan se. Kuravedestäkin.

Turku siis kaikinpuolin yllätti minut positiivisesti. Olenhan minä Turussa ennenkin aikaa viettänyt, mutta se on ollut aina Down by the Laiturin aikaan, joten ei tuohon ole sillä tavalla omana itsenään päässyt tutustumaan. Oikeastaan paikan ainoa vika on se että siellä on turkulaisia. Mutta ehkä heistäkin voisi ajan kanssa alkaa pitää, vähän samaan tapaan kuin olen oppinut pitämään amerikkalaisista. Ja tuovathan nuo oudot ihmiset Turkuun tiettyä eksotiikkaa.

torstaina, lokakuuta 02, 2008

Koko yön sateessa olleen auton katolla oli aamulla sadepisaroita sellaisina helminä, että heti näki, ettei eilinen työ ollut mennyt hukkaan.

Maija Vilkkumaan Superpallon kuuntelu oli kyllä hieman hämmentävä kokemus. Musiikki on ottanut ison harppauksen uuteen suuntaan, ja aluksi oli vähän sellainen jännä olo että tällaistako tää nyt onkin. Paikoin tuli mieleen jopa Björk. Kyllä sieltä silti vanhan Maijan tunnistaa, ja varsinkin tekstit ovat täynnä maijamaisia sanavalintoja ja kikkailuja. Ensimmäisen kerran kuuntelin levyn vain siihen keskittyen. Kun sitten laitoin levyn toisen kerran soimaan ja puuhailin muuta, huomasin välillä laulavani mukana. Niin että kyllähän tuo uusi levy tuntuu toimivan.

Levyä kuunnellessa tuli myös mieleeni se mainitsemani hyvä ystäväni, jolla taitaa kyllä oikeasti olla enemmän purkkeja itselleen kuin mulla auton hoitoon. Eikä siitä lausunnostakaan taida sentään ihan kymmentä vuotta olla. Eihän?

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Tänään mieleeni tuli erään hyvän ystäväni ehkä noin kymmenen vuoden takainen lausunto poikaystävänsä ostettua ensimmäisen hienomman autonsa: oli kuulemma miehellä siinä taloudessa enemmän purkkeja kuin naisella. Minullakin noita purkkeja nimittäin nyt riittää. On pesuaineet ulko- ja sisäpinnoille, pohjavahaa ja kiiltovahaa, muovinkiillotusainetta ja lasinkiillotusainetta. Ainakin. Tänään aloitin auton hoitamisen puoli kymmeneltä ja lopetin puoli neljältä. On siinä monenlaista tekemistä, tosin sisätiloissa en nyt ehtinyt muuta kuin imuroida.

Sinällään auton vahaaminen kyllä palkitsee. Autossa oli muutama ikävän näköinen naarmu, jotka ovat nyt tipotiessään. Ja taivaalta myöhemmin tihkunut vesi, se jää iloisiksi pisaroiksi peltien pintaan. Aijai kun kiiltää.

Toinen päivän iloinen asia on Maija Vilkkumaan levy, jota parhaillani kuuntelen. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen saanut ostaa levyn heti sen ilmestymispäivänä. Siinä on jotakin hienoa. Kai siinä on sellaista joukkoon kuulumisen tunnetta, kun tietää että moni muu kuuntelee samaa levyä samaan aikaan yhtälailla jännittyneenä.

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Erehdyin tänään tulemaan töihin jo ennen yhdeksää. Ei ikinä enää! Hervannan valtaväylällä oli niin paljon ruuhkaa, että matka-aika kaksinkertaistui. Yhteiskunta on vähän hölmösti rakennettu, kun kaikkien pitää olla samassa paikassa samaan aikaan. Tai melkein kaikkien.

sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Tänä iltana sen huomasi mitä takoittaa kun rakastaa jalkapalloseuraa. TamU pelasi mestaruudesta taistelevaa Turun Interiä vastaan, eikä ottelusta saatavilla sarjapisteillä ollut meille minkäänlaista merkitystä. Kärkisijathan karkasivat jo ajat sitten, eikä putoamisvaaraakaan ole. Siitä huolimatta jo aivan ottelun alkuvaiheessa alkoi toivo herätä: tänään voidaan voittaa ja ajatus voitosta tuntui ihmeen hyvältä. Kun sitten Kynä-Mynä teki sen maalin 69. minuutilla aivan silmiemme alla ja tuli eteemme tuulettamaan kanssamme, meininki oli orgastinen. Koko lopun pelin ajan jännitin niin että ei meinannut pystyä katsomaan, vähän niin kuin olisi ollut mestaruus meille katkolla. Eihän tällaisia tunteita nouse kuin rakkaudesta.

Se täytyy kyllä todeta, että interiläisenä illan esitys nolottaisi. TamU oli varsinkin ensimmäisellä puoliajalla aivan sysipaska, ja kyllähän mestaruudesta taistelevan joukkueen olisi pitänyt paukuttaa pari-kolme maalia. Vaan ei, ei paikan paikkaa Interille näennäisestä hallinnasta huolimatta. Toinen puoliaika olikin sitten pitkälti meidän.

lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Huomasin juuri, että olen nyt ollut lähes tasan viikon Suomessa. Ei todellakaan tunnu siltä, että olisi ollut niin lyhyt aika. Siitä huolimatta että olen tehnyt melkoisen pitkiä työpäiviä, olen ehtinyt tehdä myös kaikkia niitä asioita, joiden takia aina Suomeen lopulta palaan. Jet lag vain ei ota hellittääkseen. Olen joka aamu herännyt herännyt ennen kahdeksaa, ja viime yö oli ensimmäinen, jona se oli ensimmäinen herätys. Ei tuo aikainen herätys toki pelkästään huono asia ole.