maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Viikonloppu meni eurooppalaisen kulttuurimatkailun merkeissä, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa siitä, koska sunnuntaina väsytti liikaa. Sunnuntaille kun mahtui vielä pienen pojan kanssa painmista ja grillailua mökillä, sekä hyytävän kylmässä tuulessa ja vesisateessa seisoskelua ja laulamista Tampereella.

Kulttuurimatkan kohteena oli Turku, jossa minulla oli työseminaari perjantaina ja lauantaina. Seminaarin päälle jäin vielä yhdeksi yöksi Turkuun, sillä Stellalla oli keikka sopivasti lauantai-iltana. Tamperelaisena tietenkin oletin ettei Turussa olisi mitenkään mukavaa olla, mutta siinä kävikin niin, että tunnelma oli kuin olisin ollut eurooppalaisella kaupunkilomalla.

Työseminaarista ei toki paljoa blogiin kerrottavaa jäänyt. Perjantaille järjestetty iltaohjelma oli kylläkin aivan oivallinen: ensin kierros Turun taidemuseossa muunmuassa Edelfelttejä ja Gallen-Kalleloita ihmettelemässä ja päälle varsin sivistynyt illallinen Ravintola Samppalinnassa. Tiedettä, taidetta, kulinarismia: aika aikuismaista. Päälle mentiin vielä Panimoravintola Kouluun, jonka Maisteri oli kieltämättä varsin hyvää olutta.

Reissun hallitseva piirre oli, ehkä vääjäämättä, Turun Tuomiokirkko. Askelmerkit nimittäin osuivat niin, että sen ohi tuli käveltyä useita kertoja, ja kamera tietenkin räpsyi. Koulusta kotiin yöllä kävellessä tuli ensimmäisen kerran sellainen sama hyvänolon tunne kuin silloin, kun on Euroopan kulttuurikaupungeissa ihailemassa kulttuurihistoriallisia nähtävyyksiä.

Siitä se tunne sitten vain kasvoi. Osansa siihen oli Turun yliopiston vanhoilla puurakennuksilla, joista yhdessä söin lauantaina aamiaisen. Lauantaina seminaarin päälle kävin oikein erikseen kiertelemässä Tuomiokirkon seutua. Lauantaiyön olin majoittuneena paikalliselle hostellille, ja kun lauantai-iltana suuntasin sieltä Turun keskustaan aikomuksenani löytää hyvää ruokaa ja vielä parempia olutpaikkoja, oli aivan sellainen olo kuin olisi jossakin ihan muualla kuin Suomessa. Niitä olutpaikkojahan sitten myös löytyi: Apteekki, Vanha Pankki ja Uusi Vessa. Mahtavia nimiä ja mahtavia miljöitä. Muutenkin Turussa on aika komeita vanhoja rakennuksia. Harmi että toria ympäröi aivan hirveät laatikkotalot. Aurajoen ranta sen sijaan on laitettu komeaksi. Iltavalaistuksessa se on todella tunnelmallinen.

Stellan keikka oli jossakin karseassa bilehelvetissä. Kooma oli paikan nimi. Tulin keikkapaikalle varmuuden vuoksi tunnin etuajassa, ja olin ihan varma, että siitä tunnista tulisi aivan karsea. Löysin kuitenkin salin nurkasta toisen ihmisen, joka oli tullut yksin ja uskoi samaan. Ehkä Amerikassa oleskelu oli saanut aikaan sen, että uskalsin aloittaa juttelun. Maijan (nimeä ei tiettävästi muutettu) kanssa olikin oikein mukava jutella; tuntui että meillä oli oikein hauskaa, ja Maijahan oli oikein viehättävä nuori nainen. Mutta ei Maija sitten halunnut jatkaa juttelua keikan jälkeen. Sellaista se on. Mielelläni olisin käynyt vielä oluella vaikka viereisessä Vanhassa Pankissa.

Ehkä silti parempi että emme menneet. Hostellilla oli nimittäin kotiintuloaika kahdelta, joten minulla alkoikin jo olla kiire. Kyseinen Hostel Turku on muuten sitten ensimmäinen kotiintuloajallinen hostelli jonka olen mistään löytänyt. Muuten ihan tavalliselta ja oivalta paikalta tämä vaikutti. Huonekavereita minulla oli viisi.

Stella oli aivan yhtä loistava kuin oletin. Olin nähnyt Stellan keikalla vain kerran aiemmin, ja silloin uusi levy oli minulle vielä vähän vieras. Tällä välin se on tullut tutuksi jokaista sointua myöden, ja nautin keikasta aivan mielettömästi. Keikkapaikkakin oli sinällään ihan toimiva kun vain meni riittävän eteen.

Sunnuntaiaamuna oli hieman sellainen tunne, että pieni ulkoilu voisi tehdä hyvää ennen ajamaan lähtöä, joten kurvasin taas Tuomiokirkolle. Lähdin tällä kertaa katsomaan heijastuisiko kirkko Aurajokeen, ja heijastuihan se. Kuravedestäkin.

Turku siis kaikinpuolin yllätti minut positiivisesti. Olenhan minä Turussa ennenkin aikaa viettänyt, mutta se on ollut aina Down by the Laiturin aikaan, joten ei tuohon ole sillä tavalla omana itsenään päässyt tutustumaan. Oikeastaan paikan ainoa vika on se että siellä on turkulaisia. Mutta ehkä heistäkin voisi ajan kanssa alkaa pitää, vähän samaan tapaan kuin olen oppinut pitämään amerikkalaisista. Ja tuovathan nuo oudot ihmiset Turkuun tiettyä eksotiikkaa.

torstaina, lokakuuta 02, 2008

Koko yön sateessa olleen auton katolla oli aamulla sadepisaroita sellaisina helminä, että heti näki, ettei eilinen työ ollut mennyt hukkaan.

Maija Vilkkumaan Superpallon kuuntelu oli kyllä hieman hämmentävä kokemus. Musiikki on ottanut ison harppauksen uuteen suuntaan, ja aluksi oli vähän sellainen jännä olo että tällaistako tää nyt onkin. Paikoin tuli mieleen jopa Björk. Kyllä sieltä silti vanhan Maijan tunnistaa, ja varsinkin tekstit ovat täynnä maijamaisia sanavalintoja ja kikkailuja. Ensimmäisen kerran kuuntelin levyn vain siihen keskittyen. Kun sitten laitoin levyn toisen kerran soimaan ja puuhailin muuta, huomasin välillä laulavani mukana. Niin että kyllähän tuo uusi levy tuntuu toimivan.

Levyä kuunnellessa tuli myös mieleeni se mainitsemani hyvä ystäväni, jolla taitaa kyllä oikeasti olla enemmän purkkeja itselleen kuin mulla auton hoitoon. Eikä siitä lausunnostakaan taida sentään ihan kymmentä vuotta olla. Eihän?

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Tänään mieleeni tuli erään hyvän ystäväni ehkä noin kymmenen vuoden takainen lausunto poikaystävänsä ostettua ensimmäisen hienomman autonsa: oli kuulemma miehellä siinä taloudessa enemmän purkkeja kuin naisella. Minullakin noita purkkeja nimittäin nyt riittää. On pesuaineet ulko- ja sisäpinnoille, pohjavahaa ja kiiltovahaa, muovinkiillotusainetta ja lasinkiillotusainetta. Ainakin. Tänään aloitin auton hoitamisen puoli kymmeneltä ja lopetin puoli neljältä. On siinä monenlaista tekemistä, tosin sisätiloissa en nyt ehtinyt muuta kuin imuroida.

Sinällään auton vahaaminen kyllä palkitsee. Autossa oli muutama ikävän näköinen naarmu, jotka ovat nyt tipotiessään. Ja taivaalta myöhemmin tihkunut vesi, se jää iloisiksi pisaroiksi peltien pintaan. Aijai kun kiiltää.

Toinen päivän iloinen asia on Maija Vilkkumaan levy, jota parhaillani kuuntelen. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen saanut ostaa levyn heti sen ilmestymispäivänä. Siinä on jotakin hienoa. Kai siinä on sellaista joukkoon kuulumisen tunnetta, kun tietää että moni muu kuuntelee samaa levyä samaan aikaan yhtälailla jännittyneenä.

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

Erehdyin tänään tulemaan töihin jo ennen yhdeksää. Ei ikinä enää! Hervannan valtaväylällä oli niin paljon ruuhkaa, että matka-aika kaksinkertaistui. Yhteiskunta on vähän hölmösti rakennettu, kun kaikkien pitää olla samassa paikassa samaan aikaan. Tai melkein kaikkien.

sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Tänä iltana sen huomasi mitä takoittaa kun rakastaa jalkapalloseuraa. TamU pelasi mestaruudesta taistelevaa Turun Interiä vastaan, eikä ottelusta saatavilla sarjapisteillä ollut meille minkäänlaista merkitystä. Kärkisijathan karkasivat jo ajat sitten, eikä putoamisvaaraakaan ole. Siitä huolimatta jo aivan ottelun alkuvaiheessa alkoi toivo herätä: tänään voidaan voittaa ja ajatus voitosta tuntui ihmeen hyvältä. Kun sitten Kynä-Mynä teki sen maalin 69. minuutilla aivan silmiemme alla ja tuli eteemme tuulettamaan kanssamme, meininki oli orgastinen. Koko lopun pelin ajan jännitin niin että ei meinannut pystyä katsomaan, vähän niin kuin olisi ollut mestaruus meille katkolla. Eihän tällaisia tunteita nouse kuin rakkaudesta.

Se täytyy kyllä todeta, että interiläisenä illan esitys nolottaisi. TamU oli varsinkin ensimmäisellä puoliajalla aivan sysipaska, ja kyllähän mestaruudesta taistelevan joukkueen olisi pitänyt paukuttaa pari-kolme maalia. Vaan ei, ei paikan paikkaa Interille näennäisestä hallinnasta huolimatta. Toinen puoliaika olikin sitten pitkälti meidän.

lauantaina, syyskuuta 27, 2008

Huomasin juuri, että olen nyt ollut lähes tasan viikon Suomessa. Ei todellakaan tunnu siltä, että olisi ollut niin lyhyt aika. Siitä huolimatta että olen tehnyt melkoisen pitkiä työpäiviä, olen ehtinyt tehdä myös kaikkia niitä asioita, joiden takia aina Suomeen lopulta palaan. Jet lag vain ei ota hellittääkseen. Olen joka aamu herännyt herännyt ennen kahdeksaa, ja viime yö oli ensimmäinen, jona se oli ensimmäinen herätys. Ei tuo aikainen herätys toki pelkästään huono asia ole.

perjantaina, syyskuuta 26, 2008

Eilen tuli käytyä Helsingissä, joten viime päivinä on tullut vietettyä ihan kiitettävästi aikaa tien päällä. Viikonloppu meneekin ihan vain Tampereella, joitakin ystäviä toki tavaten. Ja kuulemma eräs on puhunut, että kummienon kanssa mennään katsomaan Tampere-päivänä paloautoja, joten sunnuntaillekin on syntynyt ohjelmaa ilman että sitä olisi tarvinnut itse suunnitella.

Helsinkiin minut sai – kuten näkyy – SMG. Se taitaa olla ainoa yhtye, jonka vuoksi olen arkipäivänä lähtenyt töiden päätteeksi toiseen kaupunkiin, ja palannut vielä seuraavaan aamuun mennessä takaisin. Eilen lähdin ajelemaan siinä puoli kahdeksalta illalla, ja Tampereelle lähdin ajamaan tänä aamuna samoin puoli kahdeksan aikaan. Keikalle minulla piti olla hyvä ystävä seurana, mutta se joutui eilen merihätään, eikä juuri nyt kerennyt paikalle. Kuulumisia ehdittiin kuitenkin vaihtaa tunnin ajan keikan jälkeen, ja samalla kuunneltiin SMG:n esittämät neljä julkaisematonta kappaletta. Otin ne kaikki nimittäin videolle, ja sekä äänen että kuvan laatu oli uskomattoman hyvä. Täytyykin kysyä bändiltä onko heillä mitään sitä vastaan että laittaisin nuo Youtubeen. No, eivätpä nuo kuvatkaan ollenkaan huonosti onnistuneet.

Musiikillisestikin keikka oli aika ässä. Etenkin varsinaisen setin kaksi viimeistä kappaletta eli Lupaus kesästä ja Hölmö rakkaus saivat salin hullaantumaan. Se olikin täynnä nuota porukkaa, sillä tilaisuus oli HYYn uusien ilta, jonne oli myyty rajoitettu määrä lippuja myös muulle yleisölle. Yli kymmenen vuotta nuoremman porukan sinällään sivistynyttä baarikäyttäytymistä oli kyllä hauska seurata. Moni oli selvästi noin kolmatta kertaa ravintolassa. Itselleni tuli kieltämättä vähän setämäinen olo, mutta se unohtui kyllä heti kun SMG alkoi soittaa.

torstaina, syyskuuta 25, 2008

Tänä aamuna jouduin menemään bussia keskustassa vaihtaen autokorjaamolle. Olivat saaneet takaluukun ja bensatankin luukun nyt aukeamaan oikeista napeista, vain vuorokausihan tuon korjaamisessa menikin, vaikka alunperin piti hoitua odottaessa. Keskustorilla ja Koskipuistossa oli niin komeat syysmaisemat, että en mennytkään autokorjaamolle ihan sillä bussilla jolla olin suunnitellut. Valokuvaamisessa vierähti näet useampi tovi.

Kaikki neljä Hämeensillan patsastakin tuli kuvattua. Tuo viides patsas, Paimenpoika, taitaa olla hieman vähemmän tunnettu. Sen paikkakin on sellainen, ettei siihen välttämättä juuri huomiota kiinnitä. On se näemmä ollut Verkatehtaanpuistossa vuodesta 1947 lähtien kuitenkin.

Kyllähän näitä kuvia katsoessa tulee mieleen, että harvoinpa sitä osaa arvostaa sitä tosiseikkaa, että omat kotimaisemat ovat myös kansallista kulttuurimaisemaa.

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Suomi on kyllä kaunis maa. Ja minusta tuntuu, että ulkomailla asuminen on opettanut minut arvostamaan sitä aiempaa enemmän. On varmaan niin, että en herkistyisi tällaista kirjoittamaan, jos tänään olisi sadepäivä, mutta ei se tämän havainnon arvoa juuri vähennä. Tällaisena aurinkoisena syyspäivänä keltaisten puiden reunustamat järvet ovat uskomattoman kauniita, ja niitähän Tampereen ja Kuopion välillä riittää. Harmi että nyt paluumatkalla on jo pimeää.

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Viikonloppuun palatakseni, tässä kaksi parasta lausuntoa:

Täysin pyytämättä ja yllättäen: "Kummienon syli on paras paikka." Niinpä.

Mereltä käsin otettua Seattlen keskustan kuvaa kameran pieneltä näytöltä katsoessa: "Avaruusneula!" Kyllä, Space Needle näkyi aivan pienenä kuvan vasemmassa reunassa, ja olihan siitä juteltu vasta pari kuukautta aiemmin. Ei pojalla ole ainakaan näössä tai muistissa vikaa.