tiistaina, elokuuta 26, 2008

Tänään sain vihdoin muuttaa asuntoon, jonka vuokrasin tätä Seattlen vierailua varten. Neljä yötä tässä yhteensä meni kaverin lattialla. Ja kolme hotellissa Vancouverissa. Oli siis aikakin päästä asettumaan: tässä menee sitten seuraavat 25 päivää.

Tämä onkin kyllä ehdottomasti isoin ja hienoin asunto, jossa olen ulkomailla asunut. Tai itse asiassa tämä on isoin asunto, jossa olen vanhempien luota pois muuttamisen jälkeen asunut missään. Neliöitä on 74, eli muutama enemmän kuin Tampereen kodissani. En minä näin hienoa aikonut ottaa, mutta erinnäisten väärikäsitysten takia en päässyt viikko sitten muuttamaan aikomaani pienempään kämppään, ja tämä nyt sitten sattui olemaan vapaana. Sen lisäksi että tämä on vähän kalliimpi, työmatka olisi tuosta halvemmasta ollut lähes kilometrin lyhyempi. Ei minua silti suuresti harmita, sillä on tämä niin paljon kivempi paikka. Ja työmatka menee nyt joka tapauksessa polkupyörällä, joten ei sen pidentyminenkään juuri missään tunnu, kun se alle kolmeen kilometriin kumminkin jää.

Molemmat kämpät ovat samasta firmasta, ShortTermSuites.com. Näiltä saa kalustettuja ja täysin varusteltuja kämppiä. Hintakin on ihan kohtuullinen, ja siihen kuuluu ihan kaikki, kuten sähkö, vesimaksut ja jätemaksut. Jopa nettiyhteys, paikallispuhelut ja kaapelitelevisio kuuluvat hintaan. Täällä asuminen onkin vähän kuin motellissa asuisi: vain päivittäinen siivouspalvelu puuttuu. Muuttaessa sänky oli pedattu valmiiksi, ja kylpyhuoneessa oli puhtaat pyyhkeet odottamassa. Keittiökin on täysin varustettu, joskin astiasto on aika sekalainen ja sieltä täältä haalittu.

Niin että kyllähän tässä tulee mieleen, että tässä olisi voinut asua silloinkin, kun olin täällä puolitoista vuotta yhteen putkeen. Tämä ei nimittäin loppujen lopuksi olisi ollut juurikaan kalliimpi kuin se Fremontin kämppä jonka vuokrasin, ja kätevyyshän olisi ollut ihan toista luokkaa. Se näiden halvempi paikka olisi tullut jopa halvemmaksi, mutta se on kyllä sellainen läävä, ettei siinä sietäisi muutamaa kuukautta pidempään asua. Toisaalta Fremontin kämpän sijainti oli aivan lyömätön sekä töiden että palveluiden kannalta, ja on tässä muitakin huonoja puolia, kuten se että nettiyhteys tuntuu pätkivän aika paljon, eikä parempaa voi tänne itse ostaa. Ja ovathan nämä huonekalutkin oikeastaan aika karseita sekä laadultaan että tyyliltään. Ja sitäpaitsi, täällä ei ole astianpesukonetta. Ei nyt siis varsinaisesti kaduta että sen Fremontin kämpän aikanaan vuokrasin.

maanantaina, elokuuta 25, 2008

Eilen oli vielä konferenssin viimeinen päivä, jonka päätteeksi pääsin Seattleen sattumalta samaan suuntaan matkalla olleen työkaverini kyydissä. Alkumatkaa hallitsi Mount Baker, Washingtonin tulivuorista pohjoisin. En muistakaan sitä aiemmin Kanadasta käsin nähneeni. Hyvällä kelillähän tuo näkyy Seattleen asti. Vancouverissa riittää vähän huonompikin näkyvyys.

Kanada on kyllä vähän kummallinen maa. Ulkomaanmatkailussa nimittäin minusta hauskinta on paikalliseen kulttuuriin tutustuminen, mutta Kanadalla ei oikein omaa kulttuuria ole. Kaikki on hyvin samanlaista kuin USA:ssa, mitä nyt kaikkein äärimmäisimmät ilmiöt ovat poissa. Selvästi kanadalaisina pidettäviä asioita ovat lähinnä vaahterasiirappi, jääkiekko, hirvet ja karhut, mutta nämä kaikki toki kuuluvat elimellisesti myös monen USA:n pohjoisen osavaltion kulttuuriin. USA:sta poikkeavat asiat ovat lähinnä brittiläistä vaikutusta.

lauantaina, elokuuta 23, 2008

Konferenssi alkoi eilen, mutta minä en siihen lopulta juuri osallistunut. Olin nimittäin sopinut tapaavani yhteistyökumppaneitani paikallisella yliopistolla, ja siellä menikin sitten lopulta koko päivä. Aamun keynote-puheen sentään ehdin käydä kuuntelemassa. Vancouverista ehdin nähdä lähinnä tämän businessalueen kiiltäviä pilvenpiirtäjiä.


Tänään sain konferenssista irti jo paljon enemmän, vaikka lounastauko vähän venähtikin, kun päätin käydä Capilano-joen kanjonin yli menevällä riippusillalla. Tiesin paikan turistirysäksi, mutta en silti osannut pysyä sieltä poissa. Ja kyllähän huojuva riippusilta kieltämättä olikin ihan jännä, varsinkin kun korkeutta ja pituutta oli niinsanotusti riittävästi. Itse kanjonikin oli sitäpaitsi ihan hieno. Lähes 30 dollarin pääsymaksu on kyllä ihan järjetön, mutta näin siinä kai käy, jos miljoonakaupungista pääsee julkisilla luontonähtävyyteen. Jos paikallista metsää ei olisi koskaan nähnyt eikä olisi aikaa mennä minnekään pidemmälle, tämä olisi kyllä oiva paikka ja ihan elämys. Minulle täkäläiset valtavat puut ovat toki aivan tuttua kauraa, sillä luonto on läntisessä Washingtonissa kokolailla täsmälleen samanlaista.

Paluumatkalla katselin Vancouverin keskustaa vesibussin ikkunasta, ja pohdiskelin, että Seattle näyttää mereltä käsin paljon hienommalta.

torstaina, elokuuta 21, 2008

Amerikkalaisen junamatkailun ihmeistä jäi edellisessä mainitsematta se, että eilen minulle soitti Amtrakin edustaja, joka kertoi, että valitettavasti junan kalusto on jouduttu vaihtamaan huonompaan kuin lippua ostaessani oli luvattu. Olin hieman hämilläni. Totesin vain että jos se juna nyt vaan lähtee samasta paikasta samaan aikaan, niin eiköhän homma ole ok.

Seattlen ja Vancouverin välillä juna menee suuren osan matkasta aivan rantaviivassa kiinni, ja taustalla näkyvät Olympian vuoret. Reitin maisemia kehutaankin usein. Tänään oli harmillisesti hyvin pilvinen päivä, joten vuorista ei nyt ollut havaintoa. Aiemmilla kerroilla olen matkustanut toiseen suuntaan iltahämärässä ja pimeässä, joten en ihan osaa arvioida, ovatko maisemat oikeasti saamiensa kehujen arvoisia.

Vancouverissakin on satanut lähes koko päivän. Konferenssi alkaa varsinaisesti huomenna, mutta tulin tänne kumminkin tänään jo aamujunalla, koska tänään tänne oli joka tapauksessa pakko tulla. Päivä on kyllä mennyt suurilta osin hotellihuoneessa töitä tehden, mitä nyt lounas- ja päivällisaikaan tein pienen kierroksen keskustassa.

Vancouver on kyllä tämän ja aiempien käyntien perusteella ihan mukava kaupunki. Mitään varsinaisia turistikohteitahan täällä ei ole senkään vertaa kuin Seattlessa, mutta vaikuttaa siltä, että täällä olisi oikein mukava asua. Seattleen verrattuna tämä tuntuu todella isolta kaupungilta, vaikka väkiluvultaan nämä ovat käytännössä saman kokoiset. Ehkä se johtuu siitä, että täällä on pilvepiirtäjiä paljon laajemmalla alueella. Vanhoja pilvenpiirtäjiä täällä ei kuitenkaan ole lähes ollenkaan, vaan lähes kaikki vanhat rakennukset ovat alle kymmenkerroksisia. Niitä onkin jotenkin sikin sokin pilvenpiirtäjien jaloissa. Tai ehkä pitäisi sanoa toisin päin.

Aasialaista porukkaa täällä on silmiinpistävän paljon. Käsittääkseni täällä on ollut vanhastaan ollut paljon Taiwanista tulleita siirtolaisia, ja 80-luvulta alkaen tänne on tullut paljon väkeä Hong Kongista, siis sitä porukkaa joka ei halunnut jäädä odottelemaan Hong Kongin siirtymistä Kiinalle.

keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Junalla matkustaminen on Pohjois-Amerikassa hieman erilaista kuin Euroopassa. Sain tutustua tähän taas kerran, kun matkustin tänään Amtrakin junalla Seattlesta Vancouveriin. Koko touhu on nimittäin täällä kaikin puolin samankaltaista kuin lentokoneella matkustaminen. Lipun olin ostanut ennakkoon, mutta istumapaikkani määräytyi vasta check-inissä asemalla. Check-in alkoi puoli tuntia ennen junan lähtöä, ja junaan alettiin päästää sisään 10 minuuttia ennen sen lähtöä. Tästä syystä asemalle oli ohjeistettu tulemaan se puoli tuntia ennen junan lähtöä. Systeemi on aika raivostuttava, koska asemalla saa siis jonottaa kaksi kertaa. Tai kolme, jos ei ole ostanut lippua ennakkoo, sillä lipunmyynnille on toki oma tiskinsä ja jononsa. Ja on turha kuvitellakaan, että tulisi asemalle eurooppalaiseen tapaan juuri ennen junan lähtöä.

Käsimatkatavarana sallitaan kaksi pientä laukkuä, ja lisäksi ruumaan saa kolme maksimissaan 23 kiloa painavaa laukkua. Nämä jätetään lähtöasemalla virkailijalle, ja perillä ne saa lentokentiltä tutulla tavalla hihnalta. Lentomatkustamisesta tuttua on myös se, että mukana pitää olla henkilöllisyystodistus myös USA:n sisäisillä matkoilla. Tosin henkilöllisyyttä ei tarkisteta rutiininomaisesti, vaan pistotarkastuksina vähän samaan tapaan kuin raitiovaunuissa tarkistetaan Euroopassa liput vain pistotarkastuksina.

Jopa junasta poisuminen menee samaan tapaan kuin lentokoneesta poistuminen. Perillä Vancouverissa juna ajoi ensin raiteen päähän, ja peruutti siitä sitten erikseen asemalle. Tämä vertautuu hyvin kiitoradalla rullaamiseen. Hieman ennen kuin juna pysähtyi, kuulutettiin, että kaikkien on jäätävä istumaan paikoilleen siihen asti, että omasta vaunusta on annettu poistumislupa. Ja se muuten kesti kauemmin kuin lentokoneessa.

Junia Seattlesta lähtee kahdeksan päivässä, yksi Vancouveriin Kanadaan, kolme Portlandiin Oregoniin, yksi Eugeneen hieman pidemmälle Oregoniin, yksi Bellinghamiin Washingtonin pohjoisrajalle, yksi Los Angelesiin ja yksi Chicagoon. Eipä tällä lentokenttämäisellä systeemillä taitaisi Seattlen pieni rautatieasema paljon suurempia liikennemääriä vetääkään.

Tuo junamatka Seattlesta Chicagoon kestää muuten aikataulun mukaan 47 tuntia, ja Los Angelesiinkin kestää 36 tuntia. Nuo ovat sikäli pitkiä aikoja, että omalla autolla matka-aika puolittuu. Vancouveriin pääsee sentään juuri alle neljässä tunnissa, mutta on sekin paljon siihen näiden että matkaa on vain 230 kilometriä. Junat ajavat täällä todella hitailla nopeuksilla, ja lisäksi matkustajajunat joutuvat väistämään tavarajunia, jolloin aikataulut voivat pettää pahan kerran. Eräs seattlessa asuva tuttuni kertoi taannoin tarinaa junamatkasta Seattlesta San Joseseen: juna oli myöhästynyt yli kymmenen tuntia. En voi vannoa, että tarina on totta, mutta en yhtään hämmästyisi vaikka olisi.

tiistaina, elokuuta 19, 2008

Työpaikalla kaikki on suunnilleen entisellään. Työpiste vain siirtyi kymmenisen metriä, mutta muuten työt jatkuvat entisellään. Sain vanhan tietokoneenikin käyttööni, joten kaikki on valmiina ilman sen kummempia asennustarpeita. Tänään olen kuitenkin lähinnä kierrellyt tapaamassa tuttuja ja puhunut sekä työasiaa että ihan kaikkea muuta. Lounaalla kävin vastapäisessä leipomossa, jossa edelleen muistettiin nimeni. Kysyivät olenko ollut lomalla vai mikä on ollut. Aurinkokin paistaa.
Tuntuu aika omituiselta olla Seattlessa. Paikka on perin tuttu, mutta entinen elämäni ei enää olekaan täällä. Yötä olen nyt kaverini lattialla, aivan vanhan asuntoni naapurissa. Patja on sama, jolla nukuin heinäkuun viimeiset yöni Seattlessa.

Sain suomalaisilla lainassa olleen polkupyöräni jo heti takaisin, ja samalla porukalla käytiin hampurilaisilla lähipubissa. Myös mikropanimon oma vahvasti humalainen IPA-olut maistui.

sunnuntaina, elokuuta 17, 2008

Mökillä on tullut käytyä nyt Suomessa ollessa lähes joka viikko. Ja siellä se meni tämä viimeinenkin viikonloppu. Edelliskerralla oli saatu uusi saunan edustan salaoja valmiiksi, ja tällä kertaa pääsikin sitten ikävä kyllä näkemään, että kyllä se hienosti toimii. Lähes koko viikonlopun satoi, mutta mukavaa oli kumminkin. Porukan pienimmälle yksi kohokohdista oli selvästi se, kun hyppäsin uutta autoani esitellessäni sen takaboksiin ja löin luukun perässäni kiinni. Tulipahan testattua, että takaboksissa oleva luukun hätäavauskahva toimii.

Autolla on nyt Suomessa tullut ajoa noin 250 kilometriä, ja kyllä täytyy sanoa, että on tuolla vain ilo ajaa täälläkin. Nautinto on täällä oikeastaan vain konkreettisempi, kun aina ennen täällä on ollut käytössä vanha pikkuauto. Edellinen autoni oli kolmiovinen Polo huimalla litran koneella. Sen kanssa ajaminen kävi ihan työstä. Ehdin ajaa sillä ennen Jettan tuloa yli kuukauden, ja ilmeisesti harjoituksen puutteen takia hartiat kipeytyivät. Niin, ohjaustehostin on hieno asia.

Mökkireissun ruokia ostaessani löysin marketista tuoreita kotimaisia maissintähkiä. Innostuin löydöstäni hieman ennenaikaisesti, sillä makua näissä ei ollut oikeastaan yhtään sen enempää kuin tyhjiöpakatuissa versioissakaan. Ja se on vähän se, kaipa näitä suomalaisia versioita pitäisi sitten maustaa. Amerikkalaisen maissin makeus puuttuu näistä tyystin. Ja Amerikassa tähkien koko on ainakin kaksinkertainen, tottakai.

Kohta sitä kunnon maissia pääseekin taas ostamaan. Laukut alkaa olla pakattu ja huomenna olen taas jo Seattlessa. Eilen mökillä totesin, että öistä on nyt tullut Suomessa pimeitä, ja muutenkin olisi helppo uskoa, että kesä on ohi. Sikäli ei harmita täältä lähteä. Se kyllä hieman hirvittää, miten karsealta päivien lyheneminen tuntuu kun palaan takaisin.

perjantaina, elokuuta 15, 2008

Auton katsastuksen jälkeen soitin merkkiliikkeeseen huoltoaikaa varatakseni ja kysyin samalla miten puskurivaurion kanssa pitää edetä: ei muuta kuin vahinkotarkastukseen näyttämään ja hinta-arviota kysymään. Selvisi, että etuspoileri (eli puskurin alaosa) pitää vaihtaa ja maalata. Hintaa hommalle tulee noin 650 euroa, ja kun kuljetusvakuutuksen omavastuu todellakin on 500 euroa, ei tuo vakuutus ihan hirveästi lämmitä. Maksoin siitä noin 120 euroa, joten vakuutuksen avulla säästän huimat 30 euroa.

Nyt tuli siis saman tien testattua, tuleeko USA:sta ostetun Jettan varaosien kanssa ongelmia. Ehdin jo hieman huolestua, kun vahinkotarkastaja katseli etuspoileria, ja totesi sen olevan erilainen kuin eurooppalaisessa Jettassa. Se huoli oli kuitenkin turha, sillä runkonumeron (VIN) perusteella löytyi oikeanlainen spoileri, jonka toimitusaika on kaksi viikkoa. Eipä noita huoltoaikoja Suomessa sen lähemmille päiville muutenkaan saisi.

Mutta kyllä tässä kuluja syntyy. Nyt on maksettu jo rahtifirmalle se vajaa 400 euroa, katsastuskonttorilla 199 euroa ja nyt siis tulee tuo 500 euroa omavastuuta. Ja lisäksi sitten pakollisten ja omavaltaisten muutostöiden kustannukset. Noihin jälkimmäisiin kuuluu muunmuassa lohkolämmittimen ja sisätilan pistorasian asennus. Autoilu on kallista puuhaa.

Katsastuksesta jäi mainitsematta, että sieltä saa kuukauden aikaa tulla näyttämään autoa uudelleen. Minun tapauksessani se on hieman ongelmallista, sillä olen seuraavan kuukauden ajan poissa maasta. Kysyin tästä katsastusmieheltä, ja tämä totesi, että kyllä asia hoituu tuon kuukauden jälkeenkin. Ilmeisesti joudutaan tekemään uusi rekisteröintikatsastus ikäänkuin puhtaalta pöydältä, mutta katsastusmies lupasi että sen saa kuitenkin halvemmalla hinnalla. Saapa nähdä kuinka käy. Tänään oli kuitenkin pakko käydä katsastusasemalla, sillä muuten auton ajolupa olisi rauennut kymmenen päivän jälkeen. Niinpä nyt on tehty se mitä oli pakko tehdä, ja jos tämän minun aikatauluni takia jotakin ylimääräistä rahanmenoa tulee, se on loppujen lopuksi aika pientä.
Tänä aamuna vein sitten auton katsastusasemalle hylättäväksi. Katsastuksessa ei tullut yllätyksiä, joten muutostöistä selvitään vähällä: pitää vain asentaa takasumuvalo ja sen kytkin, sekä ohjelmoida etuvalot niin, että kytkimestä saadaan asetettua pelkät parkit päälle. Siinä kaikki. Jos takasumuvalon asennus onnistuu vaihtamatta koko takavalopakettia, homman ei pitäisi paljoa maksaa. Ainakin vuoden 2006 Passatissa onnistui noin, joten luulisi 2007 Jetassakin onnistuvan.

Pari yllätystäkin tuli. Ensimmäinen oli se, että auton pohjasta vasemman etupyörän lähellä olevassa rakenteessa olevasta reiästä löytyi epämääräinen koukku, jonka toisessa päässä oli pieni pätkä kuormaliinaa. Nähtävästi lastauspäässä oli puoliväkisin työnnetty koukku reikään roikkumaan. Purkupäässä ei sitä sitten ole saatu irti, ja on tyydytty katkaisemaan kuormaliina. Rautasahalla tuosta kai selviää samalla kun muutkin muutostyöt tehdään.

Ikävämpi juttu on se, että näköjään etupuskurilla on ruopaistu jossakin kohtaa pahemman kerran. Karseita naarmuja, jotka kuitenkin huomasin vasta kun auto nostettiin katsastuksen yhteydessä ilmaan. Näyttää siltä, että autolla on ajettu liian kovalla vauhdilla liian jyrkälle rampille. Kuljetusvakuutushan tuon periaatteessa korvaa, mutta siinä taisi olla omavastuuta 500 euroa, joten voi olla että kaikki jää minun maksettavakseni. Ei kai puskurin maalaus nyt yli 500 euroa maksa? Oletan että pelkkä maalaus riittää.