Leikkauksen toinen vuosipäivä
15 vuotta sitten
Tarinoita, ajatuksia, havaintoja ja valokuvia arjesta
Yksi tämän kevään ja kesän piirteistä on Seattlessa ollut se, että aamupäivät ovat lähes poikkeuksetta pilvisiä ja usein sataisiakin, mutta viimeistään myöhään iltapäivällä pilvet repeävät. Niin tänäänkin, ja päätin suunnata keskustaan ihan muuten vain. Tai no, eräs teksasilainen barbecue-paikka oli ehkä se kimmoke, jolla sain revittyä itseni liikkeelle, mutta kuitenkin. Taas oli mukavaa. Mikähän siinä on, että pelkkä keskustan humussa käppäily tuntuu mielekkäältä tekemiseltä?
Kuvat ovat Pioneer Squarelta eli Seattlen vanhimmalta alueelta, perustettu vuonna 1852. Alkuperäiset puutalot kylläkin paloivat Seattlen suuressa palossa vuonna 1889. Nykyiset tiili- ja kivirakennukset on rakennettu heti palon jälkeen.
Hei hulinaa! Tänään oli iltapelinä Seattle Sounders vs. Minnesota Thunder. Täydellistä dominointia, lopputulos 3-1. Kuvissa juhlitaan 2-0 -maalia ottelun 76. minuutilla. Seuran toimitusjohtaja oli kuulemma ollut soihduttelusta aika nyreisssään, ja stadionin pomo oli kuulemma suorastaan repinyt peliverkkarinsa. Jälkimmäisestä kuultiin pelin jälkeen seuran omistajalta, joka antoi soihduttelulle hiljaisen hyväksyntänsä. Pelaajat taasen olivat soihduista aivan innoissaan: ei tarvinnut kuin onnitella voitosta niin vastaukseksi sai kehut hienosta soihdutuksesta.
Kaiken pohdinnan (tai marisemisen) jälkeen päätin tänään toistaa viimesyksyisen haikin Braidalveill Fallsille ja Lake Serenelle. Viimeksi haikattiin syksyisessä metsässä utuisessa kelissä vesisateessa, nyt metsä oli keväinen ja kelikin auringonpaisteinen. Tunnelma oli siis täysin erilainen, mutta sekä putoukset että järvi vaikuttivat tälläkin kertaa, ja erityisesti oli mukavaa, että haikkia hallitseva Mount Index oli tällä kertaa näkyvissä. Lake Serene on Mount Indexin dramaattisen huipun juurella, ja se onkin yksi hienoimmista paikoista joissa olen tässä osavaltiossa ollut. Eivätkä näkymät alas laaksoon ja sen takaisille vuorillekaan hassummat olleet.
Tälläkin kertaa arvuuteltiin, millä korkeudella lunta nähtäisiin ja jouduttaisiinko siinä haikkaamaan. Haikin alkuvaiheessa polun yli meni jatkuvasti puroja, joten selvästi jotakin siellä ylhäällä oli sulamassa. Ensimmäiseen lumeen törmättiin kuitenkin yllättävän aikaisin. Juuri ennen vesiputouksia nimittäin oli vuorenrinteessä leveä uurre, joka oli täynnä lunta. Hieman mietitytti, onko fiksua kävellä siitä yli. Oli meinaan tosi jyrkkä paikka jonka poikki piti lumen päällä päästä, ja mistäs sitä tietää koska tuollainen lumimassa päättää lähteä liikkeelle. Noiden alla kun usein on puro joka sulattaa lunta altapäin. No, ei oltu ainoita jotka yli päättivät mennä.

Vesiputoukselle mentiin lyhyttä sivupistopolkua pitkin ennen varsinaisen nousun alkua, mutta kun palattiin pääpolulle, alkoi hillitön kapuaminen. Korkeuseroa haikille tuli noin 850 metriä, ja varsinkin alas tullessa sen kyllä tunsi jaloissa. Oikeaan polveen sattui pistävästi joka askelmalla, mutta eiköhän se ihan kunnossa ole. En vain ole varma onko vikana harjoituksen puute vai onko vain niin että kroppaa on tullut rasitettua sen verran että paikat prakaa. Joka tapauksessa tuntuu, että viime syksyyn verrattuna olen ihan rapakunnossa joka suhteessa.

Hieman ennen Lake Serenelle saapumista löytyi sitten sitä luntakin. Ja paljon. Viimeiset muutama sata metriä haikattiin suurella lumikentällä, ja taas oli vähän pelottavaa. Jyrkissä paikoissa pelkäsi kaatumista ja nopeaa matkaa alarinteen suuntaan. Lumivyöry ei niinkään tuntuut uhkaavan, mutta tuntui että milloin tahansa voi lumessa olla ohut kohta joka ei kannakaan, ja allahan oli sitten sitä tyhjää. Kerran näin kävikin, mutta ei siinä onneksi ollut sen kummempaa, mitä nyt äkkiä jalka humahti koko mitaltaan lumen alle. Ja tuossa toiseksi alimmassa vaakakuvassa on paikka joka vähän mietitytti. Tuon kapean lumisillan oikealla puolella oli pieni vesiputous, ja vesi virtasi lumen ali kohti laaksoa.
Niin mukavaa kuin tänään olikin, marraskuun versio tästä haikista oli kuitenkin tämänpäiväistä hienompi. Silloin Lake Serene oli kokonaan sula, ja sitä ympäröiville huipuille oli juuri satanut syksyn ensimmäinen ohut lumipeite. Lisäksi syksyllä metsä on minusta parhaimmillaan, tuoksut ja värit kohdillaan.