maanantaina, joulukuuta 24, 2007

On syöty limppua aamiaiseksi. On haettu joulukuusi. On koristeltu piparkakut. On paketoitu lahjoja. On leikitty kaksivuotiaan kanssa. On viety lahjoja vanhoille sukulaisille. On sytytetty kynttilät haudoille.

Hyvää joulua kaikille!

sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007

Joo, kaikki on hyvin.

Näin vastasi kaksi vuotta täyttävä eilen kun vielä varmistin ettei laivapuistosta lähteminen aiheuta protestointia. Mitäpä tuohon voisi lisätä? Kotona on mukava olla.

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Seattlesta lähteminen antoi vähän esimakua siitä, millainen on tunnelma ensi kesänä kun muutan taas Suomeen. Haikea on tunnelma. Tuntuu myös siltä, että on ihan hyvä harjoitella Suomessa asumista nyt tämä reilu kuukausi. Jospa kesäinen paluu olisi sitten sen avulla hieman pienempi shokki.

Lennon lähtö viivästyi noin tunnilla. Virallinen selitys oli, että "due to unforeseen circumstances" piti kutsua Spokanessa asuva varapilotti paikalle. Joku oli nähnyt portilla poliiseja, joten tulee mieleen vain yksi mahdollinen syy sille miksi alkuperäinen pilotti ei voinut lentää. Kaipa kuulutuksessa olisi nimittäin käytetty sanaa "medical" jos olisi ollut kyse esimerkiksi sairaskohtauksesta.

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

Lentokentälle pitäisi lähteä ihan näillä näppäimillä. Seattlen viiden päivän ennuste näyttää jokaiselle päivälle sadetta tai sadekuuroja sekä 6-7 astetta lämmintä. Tampereelle ennustetaan pilvistä ja lämpötilaksi luvataan asteen pari nollan molemmin puolin. Hyvä. Päivän pituus on Tampereella tänään 5h19min ja täällä 8h25min. Siinä mennään vähän tappiolle, mutta iltapäivästä onneksi vain reilulla tunnilla.

Mutta ei tässä Suomeen säiden takia olla menossa.

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

No voi hyvänen aika. Työnantaja lähestyi sähköpostilla, jonka sisältönä oli pyyntö lahjoittaa osa palkasta takaisin työnantajalle, vervähennyskelpoisena tietenkin. Ensin ne maksaa huonoa palkkaa ja sitten ne vielä haluaisi siitä osan takaisin!

Lisäksi tähän liittyy aika mielenkiintoinen periatteellinen kysymys. Suuri osa tutkimusrahoituksessa tulee USA:ssakin Suomen tapaan verorahoista erilaisten mekanismien kautta kierrätettynä (Suomen Akatemia, TEKES, EU, NIH, mitä näitä nyt on). Tällaisen rahan käyttöä säätelevät tiukat säännöt. Lahjoitusvaroja saa tietenkin kuitenkin käyttää yleensä ihan kuinka tykkää, joten tässä siis muutetaan säänneltyä rahaa sääntelemättömäksi. Kaikki on aivan sallittua ja laillista, mutta on tämä minusta silti tältäkin kantilta moraalisesti arveluttavaa.
Paikallinen sanomalehti kertoo, että läheiselle Auroran sillalle suunnitellaan asennettavan kaksi ja puoli metriä korkeat aidat molemmin puolin. Sillalta hyppää viimeisen hyppynsä vuosittain keskimäärin neljä ihmistä, joten hanke on sinällään ihan perusteltu. Mutta miten voi kaksi puolen mailin mittaista aitaa maksaa 7,5 miljoonaa dollaria?

Yleisemminkin olen täällä ihmetellyt, miten kaikki julkiset hankkeet ovat aivan älyttömän kalliita. Erityisesti tiehankkeiden hinnat ihmetyttävät.
Havaijin reissun päätteeksi tarkoitukseni oli kertoa hieman sikäläisestä ruokakulttuurista, mutta se on jäänyt tekemättä. Päätin nyt saada aikaiseksi, sillä joulun jälkeen en enää taatusti saisi.

Ensimmäisenä Havaijista ja ruuasta tulee useimmille varmaankin mieleen ananas ja muut (epä)hedelmät. Olisin mielelläni kertonut syöneeni juuri ananaan (sic), mutta ilmeisesti ei oikein ollut kausi, sillä yksikään vastaan tullut fruit stand ei ollut auki. Virkistystä toi sen sijaan shave ice (sic), eli jää jonka päälle oli kaadettu hedelmänmakuista sokerilientä. Mantereella näistä käytetään nimeä snow cone.

Lounasruokana taisin mainita Loco Mocon. Se oli yksi harvoista saatavilla olleista varsinaisista havaijilaisista annoksista. Oleellisesti annokseen kuuluu valkoisen riisiin päälle laitettu hampurilaispihvi, paistettu kananmuna ja ruskeaa kastiketta. Kuulostaa paratiisilta, eikö?

Havaijilaisessa ruuassa siirtolaisten vaikutus on suuri. Kaikkialta saakin erilaisia japanilaisia ja korealaisia annoksia. Itse söin erinomaista korealaista kanaa eräässä paikallisessa pikaruokapaikassa. Erikoisin siirtolaisvaikutteinen naposteltava on kuitenkin Spam Musubi eli merilevään kietaistu riisikakku, jonka keskellä on pala sikanautasäilykelihaa eli spämmiä. Se on siis oleellisesti sushia jossa kala on korvattu sikanaudalla. Nam nam.

Spämmi onkin Havaijilla varsin suosittua. Opaskirjani arveli tämän johtuvan siitä, että etenkin takavuosina muunlaisen lihan tuominen Havaijille oli varsin kallista puuhaa. Koko osavaltiohan on lähes täysin tuontiruuan varassa, ja siellä onkin USA:n kallein ruoka. Me nautimme tätä "paikallista herkkua" kahdellakin lounaalle. Sekä kansallispuistossa että Mauna Kealla oli nimittäin pakko olla omien eväiden varasssa, ja korvasimme normaalin sämpylöitä ja pepperonimakkaraa -ratkaisun paahtoleivällä ja spämmillä. Hyvinhän tuo nälkäisille maistui.

tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Nyt kun olen taas menossa Suomeen käymään olen pohdiskellut sen tyylisiä asioita kuin: Miksi olen täällä? Mitä tästä on jäänyt käteen? Millaista on muuttaa takaisin Suomen?

En olisi täällä jos se ei olisi uran kannalta hyödyllistä. Kuulostaa kylmältä, mutta niin se vain on. Kuka hullu sitä muuten asuisi näin kaukana kaikista tärkeistä ja rakkaista ihmisistä ja paikoista? Kirjoitin juuri iltapäivällä työasioissa sähköpostia Suomeen. Viestiä kirjoittaesssani aloin miettiä, että olen kyllä oppinut ihan käsittämättömän paljon täällä viettämäni reilun vuoden aikana (tänään on 380. päivä jona minulla on kotiosoite Seattlessa). Siinä mielessä tämä on todellakin kannattanut.

En myöskään olisi täällä jos en viihtyisi erinomaisen hienosti. Se tässä se pelottava asia onkin. Minulla onkin vahvasti sellainen tunne, että täältä pitää muuttaa pois ensi kesänä. Poismuuttaminen tulee koko ajan vaikeammaksi ja vaikeammaksi, ja nyt täältä pääsee vielä aika helposti irti. Tänne jää kuitenkin paljon ihmisiä joita tulee varmasti ikävä. Yritän sanoa itselleni koko ajan että Seattle ja Washington on nyt nähty. On nähty siinä määrin että varsin vähäpätöisissäkin paikoissa on tullut käytyä useammin kuin kerran, eikä juuri koskaan enää tarvitse katsoa karttaa että tietää miten minnekin mennään. Sitä kai se on kun ympäristöstä tulee kotiseutu.

Samaan aikaan pohdin, että täällä on elintasossa piirteitä, joita en Suomessa voi koskaan saavuttaa. Siellä ei yksinkertaisesti ole isoa kaupunkia, jota ympäröisi vastaavat erämaat kuin mitä Seattlea ympäröi. En millään usko että esimerkiksi haikkailuharrastus jäisi päälle Suomeen paluun jälkeen, sillä eipä paljon jossain Lempälään ryteiköissä tarpominen kiinnosta. Toisaalta pulkkamäki V:n kanssa hakkaa missä tahansa kansallispuistomaisemissa haikkailun koska tahansa.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Onpahan ollut tiukka viikonloppu, mutta se kai vähän kuului asiaankin, sillä se on nyt viimeinen täällä vähään aikaan. Helmikuussa sitten taas.

Epäterveen elämäntavan täyttämä viikonloppu sai käänteen parempaan kun lähdin heti aamusta Stevens Passiin laskettelemaan. Olisi kyllä tehnyt mieli nukkua seitsemää pidempään, mutta kun selkä oli aivan jumissa, oli aivan sama nousta. Mikä lie ollut ongelma perjantain ja lauantain välisenä yönä kun se noin prakaa. Olin joka tapauksessa varsin tyytyväisellä mielellä kun jo ennen kymmenentä laitoin monoja jalkaan. Kyllä se vain piristää kun tulee talvi – tai siis tässä tapauksessa kun menee itse talven luo. Hieman oli pilvistä ja ihan ylhäällä näkyvyyskin hieman heikko, mutta lumi oli kuivaa ja se on kuitenkin tärkeintä.

Sen verran rasituksia oli kuitenkin alla, että iltapäivällä alkoi olla kroppa aika finaalissa (selän kramppaus tosin laukesi laskiessa ja selkä voi taas hyvin), ja keksin lähteä kyämään Leavenworthissa. Sinne kuin oli vain lyhyt matka, ja arvelin baijerilaiskylän laittaneen itsensä joulukuntoon. Ja oikeaan osuin. Ajomatkaa tosin lisäkierroksen näennäisestä lyhyydestä huolimatta tuli tarkemman laskutoimituksen perusteella yhteensä vähän yli sata kilometriä lisää, mutta mikäs sitä oli kaunissa talvimaisemassa ajaa. Varsinkin loppupätkä Wenatchee-jokea pitkin on todella nättiä.

Luminen Leavenworth olikin varsin tunnelmallinen paikka. Siellä on pääkatu muutettu joulun kunniaksi kävelykaduksi, joten kerrankin sai olla amerikkalaisessa kaupungissa jota ei autot pilaa. Idylliin kuului myös tirolilainen joulumusiikki sekä pulkkamäkeä laskevat lapset. Autottomuus oli kuitenkin pääasia. Muunumuassa taannoin raportoimani Snohomish olisi paljon kivempi paikka jos pääkatu ei olisi täynnä autoja. Tosin tässä maassa kun ollaan, se varmaan olisi myös aivan kuollut paikka jos sinne ei autoja päästettäisi. Tässä maassa jopa siis uskon tähän argumenttiin, Tampereella en.

Seattleen tultuani vietin vartin kotona (kamojen purku ja suihku), ja suuntasin parin kaverin kanssa läheiseen kreikkalaiseen ravintolaan illalliselle. Siitä jatkettiin Pacific Science Centerin IMAX-teatteriin katsomaan tänä viikonloppuna ensi-iltaan tullut I Am Legend. Täytyy myöntää, että olin hieman yllättynyt siitä, että jo tuntia ennen elokuvan alkua teatterilla oli pitkä jono. Meillä oli tietenkin ennakkoliput, joten ei ollut mitään hätää, mutta koska täällä ei myydä elokuviin paikkalippuja, oli tosi hyvä että oltiin ajoissa ja saatiin vielä ihan kohtuulliset paikat. Itse elokuvaa voi suositella. Visuaalinen puoli on erityisen vaikuttavaa jos New York on kaupunkina tuttu.

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Eiliset ryhmän pikkujoulut olivat juuri niin hyvät kuin olisi voinut odottaa. Todettakoon nyt vain, että venäläinen tapa juoda vodkaa on aika kuluttava. Tänään raahauduin aamiaiselle läheiseen Varsity Inniin jo ennen yhtä. Kananmunat ja ravainen pekoni sekä makkarat kyllä maistuivat.

Täkäläiseen pikkujouluperinteeseen näyttää kuuluvan lahjojen jako hieman samaan tyyliin kuin Suomessakin. Täällä homma vain tehdään minun mielestäni hieman hauskemmin. Sen sijaan että vain saisi lahjan satunnaiselta henkilöltä, sääntöihin kuuluu, että kun tulee oma vuoro valita lahja, voi joko valita paketoidun lahjan tai varastaa joltakin jo aiemmin avatun lahjan. Näin voi siis yrittää saada vähän mieluisamman lahjan. Se jolta lahja on varastettu saa tietysti taas itse valita lahjan, joko paketoidun tai jo avatun, ja niin edelleen. Sama lahja ei tietenkään voi tulla varastaetuksi kahta kertaa samalla pelivuorolla, ja lisäksi yleensä määrätään maksimimäärä kertoja jonka saman lahjan voi varastaa koko pelin aikana. Itselläni oli eilen ensimmäiseksi käsissä Ann Coulterin kirja If Democrats Had Any Brains They Would Be Republicans, mutta valitettavasti se varastettiin minulta. Tämänpäiväisessä jalkapallofanien lahjojen vaihdossa taas käteen jäi ihan lopultakin The Complete Encyclopedia of Soccer, joka vaikuttaakin ihan pätevältä teokselta.

Illalla kävin katsomassa Tacomassa paikallisen Starsin pelin Wenatchee Fireä vastaan. Laji oli kaukalojakapallo. Oli aika viihdyttävä laji katsoa, vaikka jalkapalloa se kyllä muistutti vain hyvin etäisesti. Mukavinta oli kuitenkin olla liikkeellä isolla ja hyvällä porukalla. Peliä oli hauska katsoa oluttuoppi kourasssa suoraan vasustajan maalivahdin pään yläpuolella.