maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Viikonloppu lyhyesti: North Cascades Loop eli ajo Kaskadien itäpuolelle North Cascades National Parkin läpi, ajelua idässä sata mailia kohti etelää, yöpyminen ja ajo takaisin Kaskadien länsipuolelle. Ajoa kertyi kaikkiaan noin 800 kilometriä. Kaskadien itäpuolella avautuu kyllä täysin uusi maailma: siellä ei sada juuri koskaan ja kasvillisuus on sen mukaista. Tiheästä havumetsästä aavikolle on henkisesti pitkä matka, vaan ei näköjään fyysisesti. Ja se sää, tänäänkin saimme viettää koko aamupäivän ja alun iltapäivääkin täydellisessä auringonpaisteessa, mutta Kaskadeja ylittäessä alkoivat pilvet kerääntyä, ja hyvissä ajoin ennen Seattleen tuloa alkoi rankkasade, joka jatkuu täällä Seattlessa edelleen.

Viikonlopun ensimmäinen teema: vuoret. Pohjois-Kaskadien kansaalispuistossa maisemat olivat varsin messevät pienestä pilvisyydestä huolimatta. Helpon päiväretken juonena on ajaa puiston läpi näköalapaikoilla pysähdellen, ja sen mekin nyt teimme. Näkymät olivat kaikkein hienoimmat Diablo-järven yläpuolisella näköalapaikalla, jossa jylhät vuoret ympäröivät alapuolella välkehtivää järveä kaikissa suunnissa.

Nyt kun on retin ajanut, ei enää yhtään ihmetytä, että tässä kohtaa on mennyt maantie Kaskadien läpi vasta 35 vuoden ajan. Aikanaan tien rakentamista vaikeutti varmaan myös Pohjois-Kaskadien erittäin runsas lumentulo. Tänäkin vuonna tie avattiin vasta huhtikuun 26. päivä, mikä ei kyllä ihmetytä, kun katsoo tuosta alla olevasta kuvasta miten paljon tieltä on aurattu lunta. Penkka nimittäin ylettyi melkein vyötärölle asti. Tämä kohta olikin kyllä aika mielenkiintoinen, koska se oli ainoa, jossa tien vieressä oli vielä paljon lunta, mutta ei suinkaan korkein paikka jossa käytiin. Joku muu saa selittää, miten runsaan lumentulon paikka vuoristossa määräytyy.

Viikonlopun toinen teema: joet. Tuntui siltä, että ajoimme koko matkan joen vartta pitkin. No, ei toki ole kovin yllättävää, että vuoristotiet seuraavat jokia. Niissä oli komeita koskia ja vesi oli kirkasta ja kummallisen vihreää. Ainakin näiden jokien varsia ajeltiin: Stillaguamish, Skagit, Methow, Columbia, Wenatchee ja Skykomish. Washingtonissa on paljon jokia.

Columbia-joella maisemat olivat kyllä tosi mahtavat. Puuttomat kukkulat joen molemmin puolin olivat ihmeellisen värisiä ja paikoin avautui hienoja kukkuloita. Nämä maisemat meinasivat jäädä näkemättä, koska Chelanin motellien oltua täynnä jouduimme ajamaan lauantaina yhtä kaupunkia pidemmälle kuin oli aikomus, ja ehti sitten pimeä tulla. Ajoimme kuitenkin sunnuntaina melkein saman matkan takaisin Orondon siideripanimolle. Hieno sivupyrähdys: siellä puristettiin omenamehua hieman samaan tyyliin kuin kotona ollessani pieni, ja oli hauska katsella prosessia. Kuvassa näkyy omenapuita: kovasti ovat erinäköisiä kuin Suomessa.

Viikonlopun kolmas teema: teennäisyys. Aina silloin tällöin pikkukaupungin on selviytyäkseen tehtävä mitä pikkukaupungin on tehtävä. Amerikassa se voi tarkoittaa sopivan teeman keksimistä. Winthropissa heti Pohjois-Kaskadien kansallispuiston itäpuolella se tarkoittaa villin lännen uudelleensynnyttämistä. Tavallaan Winthrop oli ihan hieno paikka, ja kyllähän tämän näköisiä aitoja vanhoja rakennuksia täältä pikkukaupungeista oikeastikin löytyy. On vain jotenkin niin amerikkalaista, että koko kaupunki rakennetaan uudelleen tällaisen teeman ympärille.

Winthrop on sentään hakeutunut aidoille juurilleen. Leavenworth onkin sitten jo aivan oma lukunsa: on aika yllättävää, että keskellä Washingtonia on varsin aidon näköinen Baijerilainen alppikylä, jonka pääkaduilla kävellessä tulee jatkuvasti vastaan perinteisiin baijerilaisauihin pukeutuneita ihmisiä. Miksi? No ei oikeastaan minkään takia, ei tämä mitään saksalaisten asuttamaa aluetta ole koskaan ollut. Baijerilaisteema nyt vain tuntui 1960-luvun kaupunginisien mielestä hyvältä ajatukselta, kaupunki kun makaa lumihuippuisten vuorien keskellä. Ja hyvin on mennyt: jo autioitumassa ollut kaupunki todellakin kukoistaa. Ja täytyypä sanoa, että Schnizel nach Wiener Art maistui lounaalla oikein hyvältä, etenkin kun kyytipojaksi sai muutaman guten Tagin, bitte schönin ja auf Wiedersehenin.

Ja loppuun vielä pieni koukkaus takaisin vuoriteemaan: alla olevat kuvat ovat Wenatchee-järveltä. Huomaa että ollaan palaamassa Kaskadien länsipuolelle, sillä enää ei näy sinistä taivasta.

lauantaina, toukokuuta 19, 2007

24 Hour Church of Beer on kiistatta paras bändin nimi ikinä. Hyvä oli keikkansakin. Myös illan muut bändit Kings of the Wing People ja Zero Down upposivat ihan kivasti. Ainoa harmittamaan jäänyt asia oli, että ujostelin keikan jälkeen sen verran, että kävin juttelemassa vain 24 Hour Church of Beerin miesjäsenten kanssa. Ihastuin näet pikkuisen tuon kitaristin hymyyn.

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Huomasin toissapäivänä, että olen nyt ollut Seattlessa kolme kuukautta. Samalla tajusin, että olen nyt ollut täällä pidempään kuin viime kesänä. Ei kyllä yhtään tunnu siltä! Toisaalta ensimmäiset täälläoloviikot tuntuvat kyllä jo hyvin kaukaisilta. Voi kyllä kaikin puolin sanoa, että olen kotiutunut täysin. Tavallaan ei tunnu siltä, että olisin poissa kotoa, sillä tämä on nyt koti. Ei sillä etteikö Suomea ja kaikkea mitä siellä on aina välillä ikävä olisi, kovastikin – ja tietenkin on edelleen selvää, että täällä olo on vain väliaikaista. Ulkomailla asumiselta tämä ei kuitenkaan enää tunnu, ei samalla tavalla kuin ennen. Kaipa tästä on sitten tullut toinen kotikaupunki, niin hurjalta kuin se tuntuukin.

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2007

Tämänhetkinen suosikkiblogini on Hesarin Pressikatsomo, jonka jokin aikaa sitten linkkasinkin blogini sivupalkista. Erityisesti Kristian Sundqvistin jalkapalloaiheiset kirjoitukset ovat olleet mielenkiintoisia. Viime päivien keskustelu jääkiekon mm-kisoista on kuitenkin ollut parasta antia. Kommenttiosiossa nousi esiin Sundqvistin viimevuotinen kirjoitus, jossa hän analysoi jääkiekon mm-kisojen suosiota varsin osuvasti. Olisin voinut kirjoittaa aivan saman kirjoituksen (jos olisin osannut).
Nyt on sitten Suomen loman ajankohta varmistunut. Lennot on varattu: mökkeily ja Tammerfest odottavat. Päälimmäisenä mielessä on tietysti kavereiden ja muiden tärkeiden ihmisten näkeminen.

tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Kyllä aurinko tekee hyvää. Vietin äsken tunnin verran työpaikan parvekkeella. Samalla sain luettua keskimääräistä kuivemman projektihakemuksen läpi, joten tunti oli kaikin puolin paras työtunti tänään. Harmi että oikeita töitä ei oikein voi tehdä parvekkeella.

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Vikkelä ehtii monenlaista. Tänään kävin aamulla Boeingin tehtailla, iltapäivällä katsoin euroviisut ja illaksi ehdin vielä katsomaan kuinka Sounders otti turpiin 1-3 vancouverilaisilta vierailtaan.

Kierros Boeingin tehtailla oli – odotetusti kylläkin – antiinsa nähden aika ylihinnoiteltu. Liput olivat melkein 20 taalaa, ja sillä ei kovin paljon saanut: ensin katseltiin typerä parikymmenmiinuuttinen mainosvideo ja sitten tehtiin suunnilleen samanmittainen käynti tehdashallissa. Sinälllään oli toki mielenkiintoista nähdä, miten ja missä niitä lentokoneita oikeasti rakennetaan, ja lisäksi nyt voin kertoa käyneeni maailman tilavuudeltaan suurimmassa rakennuksessa. Tarkkaan ottaen näimme uuden 787 Dreamlinerin ja vanhan kunnon 777:n tuotantolinjat. Dreamlinereita ei tosin vielä rakenneta, mutta 777-linja oli täydessä toiminnassa. Linjan kärjessä lähes valmiina oli Air Canadalle menevä kone, ja toisena jonossa oli Air Indialle menevä kone. Joku kysyi, kelpaako luottokortti maksuvälineeksi. Kuulemma ei, mutta Boeingilta voi kuulemma kuitenkin suoran käteismaksun lisäksi mahdollista ostaa osamaksulla, jolloin maksueriä on kolme. Jätin kuitenkin tällä kertaa kaupat tekemättä.

Euroviisuja oli hauska katsella. Netin lähetys toimi muutamaa pientä kuvan nytkähtämistä lukuunottamatta koko ajan moitteetta, ja viiden suomalaisen ja yhden amerikkalaisen porukkamme nauroi välillä katketakseen. Niin kai euroviisuissa kuuluukin. Ja oltiin me kai kaikki suomalaiset vähän ylpeitä siitä, että Suomi veti kisat kunnialla läpi, vaikkei sitä kukaan ääneen sanonutkaan. Todellakin näytti ihan oikeilta euroviisuilta! Erityismaininnan saa multa Krisse, joka sopi kyllä euroviisuihin täydellisesti.

lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Nyt sitten alkaa olla jokseenkin selvää, että elokuussa kaikki tutut suomalaiset työkaverit ovat poissa, eikä uusiakaan ole tulossa, ei ainakaan ennen syksyä. Ilmasilta Tampereen ja Seattlen välillä on siis ainakin tilapäisesti rikki. Voi myös olla, ettei uusia innokkaita tutkijavierailijoita ilmaannu myöhemminkään, ja jos vielä erään innokkaan viisumiasiat eivät ratkea, saan olla täällä sitten lopun aikaa ainoana. Jotenkin olen tottunut siihen, että aina on ympärillä suomalaisia, jotka olen tuntenut ainakin joidenkin vuosien ajan. Ehkä on toisaalta hyväkin, että tulee sitten väkisinkin vietettyä entistä enemmän aikaa muiden kavereiden kanssa.

Vaikka kai niiden viisumiasioiden pitäisi ratketa. Jotenkin sitä vain alkaa olla skeptinen, kun asia on nyt ollut vireillä puolisen vuotta, eikä homma oikein etene.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Hyvän sään innoittamana kävin illalla työkaverini kanssa ihailemassa maisemia Kerry Parkista. Puisto on Queen Annen kukkulalla, ja näkymät ovat upeat: keskustan pilvenpiirtäjät, Space Needle, sinisenä kimmeltävä Puget Sound ja häilyväinen Mount Rainier luovat melkoisen panoraman. Tämä onkin se klassinen postikorttimaisema, jonka olen valinnut myös omaan profiilikuvaani. Perspektiivin takia Space Needle näyttää olevan hyvinkin korkea, mutta todellisuudessa se on satakunta metriä vieressä näkyvää Columbia Centeriä matalampi. Space Needle ei olekaan kummoisenkaan korkuinen, vain 16 metriä Näsinneulaa korkeampi.

Queen Annen kukkulan päällä on paljon mukavan näköisiä baareja ja ravintoloita, mutta sinne tulee harvoin kiivettyä. Niinpä käytimme tilaisuuden hyväksemme, ja auringon laskettua kävimme osuvasti nimetyssä Hilltop Ale Housessa syömässä ja yksillä laatuoluilla. Baari olikin aivan täynnä porukkaa, ja muutenkin alue suorastaan kuhisi elämää. Juuri tästä pidänkin Seattlessa: täällä on paljon tuontyyppisiä alueita (tai neighborhoodeja kuten täällä sanotaan), jotka tavallaan muistuttavat pikkukaupunkeja, mutta kuitenkin kaikessa on tietty ison kaupungin tunnelma. Ilmeisesti kaikkialla olevat kukkulat ja vesi ovat menneinä aikoina pitäneet alueet toisistaan eristyksissä, ja siten ne ovat säilyttäneet ainakin osan omaleimaisuudestaan. Mikäs sen hauskempaa.

torstaina, toukokuuta 10, 2007

Muistin juuri äsken päivän tärkeän ottelun. Selailin suuren jännityksen vallassa tulossivulle. Voitto 1-0!