Ostin joskus alkusyksyllä Ryanairin lennot Riikaan ihan vain siksi että sai halvalla. Menopaluun hinta kun oli vain 20 euroa sisältäen kaikki kulut ja verot. Pari viikkoa sitten havahduin siihen että reissun aika on nyt. Ei olisi oikein ollut varaa ottaa paria vapaapäivää, mutta olisi se vain ollut niin masentavaa jättää reissu väliin, että pakkohan sitä oli lähteä. Edellisestä riianreissusta oli kulunut useampia vuosi, ja nyt oli ajatuksena käväistä myös Vilnassa.
Niinpä sitten torstai-iltana istuin Ryanairin koneessa ja mietin että mitäköhan tästäkin tulee. Kovin suuria valmisteluja kun en ollut tehnyt, mitä nyt keskiviikkona hätäisesti varasin hostellit ja katsoin miten Vilnaan menee busseja. Pari tuntia lennon nousun jälkeen istuin hostellin baarissa ilmaista tervetuliaisolutta juoden, ja kaikki arkimurheet karisivat hyvin nopeasti. Ajatuksena oli toki ottaa vain se yksi olut, käydä syömässä kipollinen paikallista pikaruokaa Pelmeni XL:ssä ja painua pehkuihin. Tavoitteena kun oli hypätä Vilnaan menevään bussiin heti seitsemältä aamulla.
Suunnitelma ei ihan toteutunut. Sen sijaan vietin tämän iltapäivän karistellen krapulaani Riian vanhankaupungin kauniille kaduille. Siellä hostellin baarissa kun alkoi juttu kulkea samaan aikaan hostelliin tulleen australialaisen kaverin kanssa. Kaveri oli kotoisin Sidneystä, mutta oli viimeksi asunut Montrealissa. Nyt oli Euroopan reissua takana kuusi viikkoa, ja matka oli jatkumassa kohti pohjoista, Tallinnan kautta Helsinkiin. Viisi isoa ja vahvaa olutta siinä taisi upota ennen kuin hostellin järjestämällä pubikierroksella ollut porukka palasi. Siitä päätettiin sitten jatkaa koko porukalla klubille, ja viimeistään tässä vaiheessa kaikki tekemäni suunnitelmat aikaisesta herätyksestä sai unohtaa. Pelmeni XL:ssä toki kävin syömässä, tosin vasta aamuyöllä. Ehdin juuri ja juuri ennen sulkemisaikaa eli neljää. Huonekaverini palasi radalta vasta joitakin tunteja myöhemmin. Kuulemma klubikaan ei ollut vielä mennyt kiinni. Ja oli siis torstai.
Päivä Riiassa oli vapisevasta alusta huolimatta aivan loistava. Aurinko paistoi, ja luminen kaupunki oli kauneimmillaan. Kävelin melko päämäärättomästi tuttuja katuja vain maisemia ihaillen. Rakennukset ovat kauniita, mutta häkellyttävintä oli se, miten jokaisen kulman takaa tuntui pilkottavan auringon kauniisti valaisema kirkontorni. Näistä yhdessä eli Pyhän Pietarin kirkon tornissa kävin ihailemassa maisemia, ja siellä havahduin siihen, että en ollut muistanut käydä upealla Vapauden monumentilla. Laskeva aurinko valaisi sen täydellisesti, ja monumentin vaikuttavuutta hämmästelelssäni mieleen hiipi taas kerran ihmetys siitä, miten sitä ei purettu neuvostomiehityksen aikana. Monumentti kun pystytettiin 1930-luvulla 1918-1920 käydyn Latvian itsenäisyyssodan uhrien muistoa kunnioittamaan. Kesäkuussa 1987 viisituhatta ihmistä uhmasi neuvostomiehittäjää kokoontumalla monumentin luo kunnioittamaan neuvostomiehityksen uhreja, ja loppu on historiaa.
Vapauden monumentilta aloin hipsiä linja-autoaseman suuntaan. Ylimääräistä aikaa oli sen verran, että ehdin vielä pyörähtää alueella olevissa valtavissa kauppahalleissa ja ulkona olevilla toripöydillä. Kauppahallit ja tori ovat auki joka päivä, ja alueelta voi ostaa ihan kaikkea mitä nyt ikinä tarvitsee ostaa. Elintarvikkeiden lisäksi löytyy vaatteita, kenkiä, laukkuja, leluja, cd-levyjä, dvd-elokuvia, kaikenlaisia isoja ja pieniä työkaluja, koruja, kukkia, lääkkeitä, ja siis todellakin melkeinpä ihan mitä tahansa. Myyjät ovat järjestäin vanhoja ukkoja ja akkoja, enimmäkseen jälkimmäisiä. Ensimmäiseksi mieleen tulee, että tällaista oli varmaan neuvostoaikaan, mutta tavaranpaljous on kyllä sellainen, että sellaista tuskin neuvostoaikaan näkyi. Ja tuskinpa neuvostoaikaan useinkaan oli niin, että yksi valtavista kauppahalleista olisi ollut täynnä lihanmyyjiä joiden pöydät notkuvat erilaisia lihamöhkäleitä.
Kauppahallien alueen kruunaa valtava Stalinin aikaan rakennettu Latvian tiedeakatemian rakennus. Korkeutta komistuksella on 108 metriä, kerrassaan upea ilmestys. Latvialaisilla on varmaankin rakennusta kohtaan ristiriitaisia tunteita, mutta minä en voi kuin ihailla tätä staliinistisen arkkitehtuurin helmeä.
Bussi Vilnaan lähti neljältä kun aurinko oli juuri laskemassa. Maisemia ei siis bussista juuri päässyt katselemaan. Lähes viisituntuinen matka menikin ensin matkaopasta lukien ja sitten nukkuen. Kun havahduin Vilnan esikaupunkialueen valoihin, saatoin heti todeta, että nyt tultiin vähän isompaan kaupunkiin. Esikaupunkialue rumine kerrostaloineen vain jatkui ja jatkui.
Perillä vanhassa kaupungissa ei sitten juuri mitään rumaa taida ollakaan. Pimeässä on tietysti vaikea saada tarkkaa käsitystä paikasta, mutta on tämä selvästi erilainen kaupunki kuin Riika. Uskaltaisinkohan väittää, että tämä on askel puolalaisten ja tsekkiläisten kaupunkien suuntaan? Puolalaista vaikutusta on varmasti ainakin se, että täällä on paljon katolisia kirkkoja. Muutenkin kirkkojen tyylikirjo tuntuu valtavalta. Ja pimeydestä puheen ollen, Vilnan vanhassa kaupungissa on kyllä paljon valaisemattomia kapeita katuja. Hieman kokenemattomampaa matkailijaa saattaisi alkaa pelottaa.
Nopean otannan perusteella Liettua on vielä Latviaakin edullisempi matkailumaa. Esimerkiksi mainio illalliseni ihan oikeassa ravintolassa maksoi tänään kuusi euroa, sisältäen oluen ruokajuomaksi ja mainion espresson jälkiruuaksi. Riiassa tosin söin vieläkin edullisemmin, sillä myös tämänpäiväinen lounasvalinta oli Pelmeni XL, jossa syön mahani täyteen parilla-kolmella eurolla. Ja kun nyt kaiken halpuutta tulee kehuskeltua, niin todetaan nyt vielä että kaikki hostelliyöni maksavat alle kympin, vaikka hostellit ovat aivan Riian ja Vilanan vanhojen kaupunkien ytimessä. Kun lennot siis maksoivat 20 euroa ja bussiliput 30 euroa, neljän yön reissun kiinteät kulut pysyvät alle satasessa, eikä ruokaankaan siis paljoa kulu. Tuleekin väkisin mieleen, miksei täällä tule käytyä useammin. Riikaan voisi helposti tehdä viikonloppureissuja ottamatta edes lomapäiviä.
Ostin joskus alkusyksyllä Ryanairin lennot Riikaan ihan vain siksi että sai halvalla. Menopaluun hinta kun oli vain 20 euroa sisältäen kaikki kulut ja verot. Pari viikkoa sitten havahduin siihen että reissun aika on nyt. Ei olisi oikein ollut varaa ottaa paria vapaapäivää, mutta olisi se vain ollut niin masentavaa jättää reissu väliin, että pakkohan sitä oli lähteä. Edellisestä riianreissusta oli kulunut useampia vuosi, ja nyt oli ajatuksena käväistä myös Vilnassa.
Niinpä sitten torstai-iltana istuin Ryanairin koneessa ja mietin että mitäköhan tästäkin tulee. Kovin suuria valmisteluja kun en ollut tehnyt, mitä nyt keskiviikkona hätäisesti varasin hostellit ja katsoin miten Vilnaan menee busseja. Pari tuntia lennon nousun jälkeen istuin hostellin baarissa ilmaista tervetuliaisolutta juoden, ja kaikki arkimurheet karisivat hyvin nopeasti. Ajatuksena oli toki ottaa vain se yksi olut, käydä syömässä kipollinen paikallista pikaruokaa Pelmeni XL:ssä ja painua pehkuihin. Tavoitteena kun oli hypätä Vilnaan menevään bussiin heti seitsemältä aamulla.
Suunnitelma ei ihan toteutunut. Sen sijaan vietin tämän iltapäivän karistellen krapulaani Riian vanhankaupungin kauniille kaduille. Siellä hostellin baarissa kun alkoi juttu kulkea samaan aikaan hostelliin tulleen australialaisen kaverin kanssa. Kaveri oli kotoisin Sidneystä, mutta oli viimeksi asunut Montrealissa. Nyt oli Euroopan reissua takana kuusi viikkoa, ja matka oli jatkumassa kohti pohjoista, Tallinnan kautta Helsinkiin. Viisi isoa ja vahvaa olutta siinä taisi upota ennen kuin hostellin järjestämällä pubikierroksella ollut porukka palasi. Siitä päätettiin sitten jatkaa koko porukalla klubille, ja viimeistään tässä vaiheessa kaikki tekemäni suunnitelmat aikaisesta herätyksestä sai unohtaa. Pelmeni XL:ssä toki kävin syömässä, tosin vasta aamuyöllä. Ehdin juuri ja juuri ennen sulkemisaikaa eli neljää. Huonekaverini palasi radalta vasta joitakin tunteja myöhemmin. Kuulemma klubikaan ei ollut vielä mennyt kiinni. Ja oli siis torstai.
Päivä Riiassa oli vapisevasta alusta huolimatta aivan loistava. Aurinko paistoi, ja luminen kaupunki oli kauneimmillaan. Kävelin melko päämäärättomästi tuttuja katuja vain maisemia ihaillen. Rakennukset ovat kauniita, mutta häkellyttävintä oli se, miten jokaisen kulman takaa tuntui pilkottavan auringon kauniisti valaisema kirkontorni. Näistä yhdessä eli Pyhän Pietarin kirkon tornissa kävin ihailemassa maisemia, ja siellä havahduin siihen, että en ollut muistanut käydä upealla Vapauden monumentilla. Laskeva aurinko valaisi sen täydellisesti, ja monumentin vaikuttavuutta hämmästelelssäni mieleen hiipi taas kerran ihmetys siitä, miten sitä ei purettu neuvostomiehityksen aikana. Monumentti kun pystytettiin 1930-luvulla 1918-1920 käydyn Latvian itsenäisyyssodan uhrien muistoa kunnioittamaan. Kesäkuussa 1987 viisituhatta ihmistä uhmasi neuvostomiehittäjää kokoontumalla monumentin luo kunnioittamaan neuvostomiehityksen uhreja, ja loppu on historiaa.
Vapauden monumentilta aloin hipsiä linja-autoaseman suuntaan. Ylimääräistä aikaa oli sen verran, että ehdin vielä pyörähtää alueella olevissa valtavissa kauppahalleissa ja ulkona olevilla toripöydillä. Kauppahallit ja tori ovat auki joka päivä, ja alueelta voi ostaa ihan kaikkea mitä nyt ikinä tarvitsee ostaa. Elintarvikkeiden lisäksi löytyy vaatteita, kenkiä, laukkuja, leluja, cd-levyjä, dvd-elokuvia, kaikenlaisia isoja ja pieniä työkaluja, koruja, kukkia, lääkkeitä, ja siis todellakin melkeinpä ihan mitä tahansa. Myyjät ovat järjestäin vanhoja ukkoja ja akkoja, enimmäkseen jälkimmäisiä. Ensimmäiseksi mieleen tulee, että tällaista oli varmaan neuvostoaikaan, mutta tavaranpaljous on kyllä sellainen, että sellaista tuskin neuvostoaikaan näkyi. Ja tuskinpa neuvostoaikaan useinkaan oli niin, että yksi valtavista kauppahalleista olisi ollut täynnä lihanmyyjiä joiden pöydät notkuvat erilaisia lihamöhkäleitä.
Kauppahallien alueen kruunaa valtava Stalinin aikaan rakennettu Latvian tiedeakatemian rakennus. Korkeutta komistuksella on 108 metriä, kerrassaan upea ilmestys. Latvialaisilla on varmaankin rakennusta kohtaan ristiriitaisia tunteita, mutta minä en voi kuin ihailla tätä staliinistisen arkkitehtuurin helmeä.
Bussi Vilnaan lähti neljältä kun aurinko oli juuri laskemassa. Maisemia ei siis bussista juuri päässyt katselemaan. Lähes viisituntuinen matka menikin ensin matkaopasta lukien ja sitten nukkuen. Kun havahduin Vilnan esikaupunkialueen valoihin, saatoin heti todeta, että nyt tultiin vähän isompaan kaupunkiin. Esikaupunkialue rumine kerrostaloineen vain jatkui ja jatkui.
Perillä vanhassa kaupungissa ei sitten juuri mitään rumaa taida ollakaan. Pimeässä on tietysti vaikea saada tarkkaa käsitystä paikasta, mutta on tämä selvästi erilainen kaupunki kuin Riika. Uskaltaisinkohan väittää, että tämä on askel puolalaisten ja tsekkiläisten kaupunkien suuntaan? Puolalaista vaikutusta on varmasti ainakin se, että täällä on paljon katolisia kirkkoja. Muutenkin kirkkojen tyylikirjo tuntuu valtavalta. Ja pimeydestä puheen ollen, Vilnan vanhassa kaupungissa on kyllä paljon valaisemattomia kapeita katuja. Hieman kokenemattomampaa matkailijaa saattaisi alkaa pelottaa.
Nopean otannan perusteella Liettua on vielä Latviaakin edullisempi matkailumaa. Esimerkiksi mainio illalliseni ihan oikeassa ravintolassa maksoi tänään kuusi euroa, sisältäen oluen ruokajuomaksi ja mainion espresson jälkiruuaksi. Riiassa tosin söin vieläkin edullisemmin, sillä myös tämänpäiväinen lounasvalinta oli Pelmeni XL, jossa syön mahani täyteen parilla-kolmella eurolla. Ja kun nyt kaiken halpuutta tulee kehuskeltua, niin todetaan nyt vielä että kaikki hostelliyöni maksavat alle kympin, vaikka hostellit ovat aivan Riian ja Vilanan vanhojen kaupunkien ytimessä. Kun lennot siis maksoivat 20 euroa ja bussiliput 30 euroa, neljän yön reissun kiinteät kulut pysyvät alle satasessa, eikä ruokaankaan siis paljoa kulu. Tuleekin väkisin mieleen, miksei täällä tule käytyä useammin. Riikaan voisi helposti tehdä viikonloppureissuja ottamatta edes lomapäiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti