Kotiuduin reissusta eilen. Majapaikasta Lake Louisesta lähdettiin aamuvarhain ja kotona olin vasta illalla. Silti en nähnyt Calgarysta yhtään sen enempää kuin tulomatkalla. Onhan se ihan ymmärrettävää, että kokemattomilla lentäjillä alkaa iskeä paniikki kun lennon lähtöön on vain viisi tuntia ja matkaa kentälle on vielä useampi kilometri. Kai.

Calgarysta Seattleen lentäminen oli kyllä leppoisa kokemus. USA:n immigration ja tulli olivat nimittäin Calgaryssa, ja lennon tullessa Seattleen sitä kohdeltiin kuten kotimaan lentoa. Ei siis palanut aikaa jonotteluun Seattlessa, ja Calgaryssahan sitä aikaa siis oli ihan yllin kyllin. Tosin eipä siellä ollut jonojakaan.

Kandan kansallispuistoissa on kyllä hieman eri meininki kuin täällä rajan eteläpuolella. USA:ssa nimittäin kansallispuistot ovat käytännössä kokonaan täyttä erämaata, johon on rakennettu juuri sen verran teitä ja palveluita, että ihmiset voivat vierailla puistoissa (en ole varma onko poikkeuksia, olen käynyt vasta kuudessatoista). Kandassa esimerkiksi Banffin kansallispuistoa halkoo nelikaistainen moottoritie, joka on koko maan itä-länsi -suuntainen pääväylä. Lisäksi Kanadan kansallispuistoissa on isohkoja kaupunkeja, laskettelukeskuksia, ja ties mitä ihmisen rakentamaa. Kaipa tämä johtuu vain siitä, että jos läntisen Kanadan asutuilla alueilla halutaan pitää Kansallispuistoja, on vain pakko myös rakentaa niihin tällä tavalla. Esimerkiksi jos halutaan rakentaa Kanadan idästä länteen halkova moottoritie, ei oikein ole mitään muutakaan paikkaa. Silti tuntuu hurjalta, että kansallispuiston sisällä on meneillään tietyö, jossa ennen kaksikaistainen maantie laajennetaan nelikaistaiseksi moottoritieksi.