Vieraat lähtivät aikaisin tänä aamuna kotimatkalle. Oli mukava isännöidä vieraita, jotka suhtautuivat maahan ja kaupunkiin aidon uteliaasti ja ennakkoluulottomasti, usein jopa oikein innostuneesti. Ilmeisesti vierailla oli oikein onnistunut reissu. Isännällä ainakin oli mukavaa. Sää ei kylläkään tällä kertaa meitä suosinut, sillä Seattleen osui koko kesän ainoa sateinen viikko. Emme kuitenkaan antaneet moisen masentaa, vaan keksimme kuitenkin kaikenlaista mukavaa tekemistä. Yksi sadepäivä vietettiin Museum of Flightissa, jossa kummipojan isä olisi ilmeisesti viihtynyt useammankin päivän. Siskoa taisi miellyttää enemmän eläintarhassa vietetty mukava aurinkoinen päivä. Parina iltana saatiin oikein nätti auringonpaiste ja vietettiin aikaa Seattlen puistoissa. Myös se klassinen näkymä Queen Annen kukkulalta keskustan suuntaan nähtiin. Itse olin siellä nyt ensimmäistä kertaa puolipilvisenä iltana, ja olin aika vaikuttunut näkymistä. Mount Rainier näkyi toki vähän huonosti, mutta vastineeksi pilvet tekivät näkymästä upean. Illan hämärtyessä näyttäytyneestä sateenkaaresta nyt puhumattakaan.

Viikonloppuna haettiin ja löydettiin molempina päivinä parempaa keliä Kaskadien itäpuolelta. Seattlessa jäivät uimareissut kokonaan tekemättä, mutta toisaalta nyt sitten päästiin Kaskadien keskelle vuoristojärvelle uimaan. Lake Wenatcheessa uiminen olikin aivan elämys, vaikka toki Seattlen Green Lakessa olisi ollut lämpimämpää vettä. Toisaalta vuoristossa helle oli sellainen, että vilpoinen vesi teki oikein hyvää, ja kyllähän tässäkin jaksettiin pitkään kylpeä ennen kuin hampaat alkoivat kalista. Amerikkalaiset täti-ihmiset olivat kuulemma katselleet hieman järkyttyneen oloisena kuinka suomalaiset uittavat puolitoistavuotiasta syvässä vedessä. Eivät kuitenkaan sanoneet mitään.

Maanantaina päästiin vihdoin keskustaan, kun Seattlleen saatiin taas sateeton päivä. Kiersimme kaikki perusnähtävyydet: Space Needle (ei tosin menty ylös), ajo monoraililla keskustaan, Pike Place Marketin kaloja heittelevät kauppiaat ja Pioneer Squaren 1800-luvun puolelta peräisin olevat tiilitalot. Kaikkien mielestä kohokohta taisi kuitenkin olla Columbia Centerin 73. kerroksen näköalatasanteelle pääseminen. Kummipoika innostui tietenkin siitä, että sieltä näkyi paljon autoja, mutta kyllä me muutkin olimme näkymistä aika vaikuttuneita.

Tänään on jo ollut kummipoikaa kovasti ikävä. Pojan kanssa on ollut mukava viettää aikaa niin Suomessa kuin täälläkin. Tänään on suoraan sanoen ollut vähän kurja olo siitä, että meidän pitää asua tuhansien kilometrien päässä toisistamme. Onneksi sentään silloin tällöin nähdään, seuraavan kerran jo alle kuukauden päästä. Sitä seuraavasta ei kyllä varmaksi tiedäkään, mutta paljon pitempi tauko on väistämättä edessä.