torstaina, marraskuuta 27, 2008

Ajo Eugeneen kesti lopulta noin seitsemän tuntia. Oikeastaan muuten matka meni hyvinkin joutuisasti, mutta ensimmäinen 100 kilometriä Seattlesta lähdettäessä kesti kolme tuntia normaalin yhden tunnin sijasta. Sen jälkeenkin autoja oli toki normaalia enemmän, mutta lähes koko ajan päästiin ajamaan normaalia maantienopeutta. Ajoa kertyi lopulta 470 km ja koko matka hoitui seitsemässä tunnissa.

keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008

Nyt on menossa viimeinen aamu Seattlessa. Kaksiviikkoinen on loppujen lopuksi mennyt nopeasti, ja vaikka jo ehdin blogissa valitella, että ravintolassa syömiseenkin kyllästyy, ei siinä nyt oikeasti loppujen lopuksi niin käynyt. On ollut tosi mukavaa, että olen joka ilta mennyt jollakin porukalla ravintolaan tai baariin syömään. Tämä kun tuntuu tässä iässä olevan se pääasiallinen tapa tavata ihmisiä. Ja itse asiassa ehdinkin parissa viikossa tavata kaikki täällä asuvat kaverini yhtä lukuunottamatta. Päälukua on hankala laskea, mutta on tuossa ainakin kolmekymmentä ihmistä. Onkin jokseenkin nurinkurista, että minulla on Seattlessa huomattavasti enemmän kavereita kuin Tampereella.

Tästä alkaa sitten se matkan elämysosa, josta hyvästä maksoin omasta pussistani puolet tämän matkan lentolippujen hinnasta. Lähdemme nimittäin iltapäivällä suomalaisen kaverini kanssa ajamaan kohti San Franciscoa. Ylihuomenna täällä on Kiitospäivä, joten tiet ovat taatusti tänään aivan tukossa. Kiitospäivähän on nimenomaan se juhla, jonka amerikkalaiset viettävät useimmiten perheensä parissa. Tänä vuonna tilannetta pahentaa se, että lentoliput ovat erittäin kalliita ja bensan hinta on puolittunut muutamassa kuukaudessa. Kaikki siis matkustavat tänä vuonna autolla. Niinpä meidän tavoitteemme ei ole kovin kunnianhimoinen: olemme varanneet majoituksen ensi yöksi vain noin 450 kilometrin päästä Eugenesta. Siitä olisi San Franciscoon suoraan ajaen vielä 850 kilometriä.

Sääennusteen mukaan perillä odottaa kuitenkin palkinto. San Franciscoon on luvattu pilvetöntä taivasta ja juuri ja juuri yli 20 asteen lämpöä. Ja kyllä sitä matkallekin on joitakin kivoja kohteita tietenkin keksitty.
Kuulin taannoin jotakin joka taas muistutti siitä, että USA on monella tapaa aika karsea yhteiskunta. Yksi kaverini työskentelee ohjelmistoinsinöörinä eräässä pienehkössä yrityksessä. Viime viikolla yrityksen johto ilmoitti, että kertyneitä lomia ei saa siirtää ensi vuodelle. Toisin sanoen jos vuoden loppuessa on käyttämättömiä lomapäiviä, ne menettää ilman minkäänlaista korvausta. Näinhän täällä yritys voi toki yksipuolisella päätöksellä tehdä, sillä täällä ei ole mitään yleissitovia työehtosopimuksia joihin olisi sovittu työntekijöiden kannalta järkeviä ehtoja. Eikä täällä juuri työsopimuslakiakaan ole, ei ainakaan sellaista jossa olisi otettu huomioon työntekijän etu.

Aiemmin kyseisessä yrityksessä oli voinut siirtää kertyneitä lomia vuodelta toiselle hyvinkin vapaasti, ja kyseinen kaverini olikin aina siirtänyt 200 tuntia lomia vuodelta toiselle. Tämän hän oli tehnyt saadakseen edes jonkinlaisen irtisanomisturvan. Washingtonin osavaltiossa kun laki ei määrää irtisanomisaikaa, vaan käsittääkseni itse asiassa kieltää sellaisesta sopimisesta. Tuon 200 lomatunnin jemmaamisen ideana oli siis se, että sen turvin saisi irtisanomistapauksena noin kuukauden palkan ikään kuin irtisanomisrahana.

Nyt kaverini on päättänyt ottaa koko joulukuun lomaa, jottei vaivalla kerrytetyt lomat menisi ihan hukkaan. Minulle vain arveluttaa onko tuokaan kovin järkevää. Työnantajahan voi tammikuussa todeta, että hyvin on pärjätty ilman tätä kaverianikin, ja todeta että huomenna ei tarvitse tulla töihin. Näin siis voi tehdä, koska irtisanomisaikaa ei ole. Kaverini tuntuu muutenkin olevan varma, että ensi vuonna tulee irtisanomisia.

Myös työntekijä voi siis koska tahansa ottaa lopputilin vain ilmoittamalla, että ei enää huomenna aio tulla töihin. Tämäkin on tietenkin erittäin huono juttu. Minunkin työpaikallani on monesti jouduttu pulaan, kun joku työntekijä on lähtenyt parin päivän varoitusajalla. Akateemisessa tutkimusorganisaatiossa tämä voi olle aivan katastrofaalista, kun työntekijän mukana katoaa jotakin sellaista tietoa tai osaamista, jota kellään muulla ei ole.

tiistaina, marraskuuta 25, 2008

USA:ssa on kyllä joitakin hienoja asioita. Yksi näistä on Amazon ja toinen on UPS. Torstai-iltana minulla oli suuri potutus rikkinäisen kameran takia, mutta jo tänään sain uuden tilalle. On ilo ostaa tavaraa, kun kaikki hoituu netissä, ja kuriirifirmat toimittavat tavaran seuraavaksi päiväksi. Nyt noita odotuspäiviä tuli toki muutama enemmän, mutta se johtui vain siitä että sattui viikonloppu väliin. Uusi kamera tuntuisi toimivan hienosti, ja nyt ihmettelen mikä minua silloin torstaina oikein harmitti. Kyllähän minä nimittäin tiesin että tämä on näin helppoa.

maanantaina, marraskuuta 24, 2008

Tänään olikin sitten hieman vaisumpi päivä. Se alkoi kulkea puolilta päivin Fremontin sunnuntaimarkkinoilta ostetun herkullisen tacon voimalla, mutta vaikka menin heti siitä pubiin, olutta join vasta iltapäivän kääntyessä illaksi. Pubiin minut ajoi jalkapallo, mikäpäs muu. Oltiin isolla porukalla katsomassa MLS-liigan finaalia, ideana rekrytoida uusia jäseniä omaan kannattajaporukkaamme. Kuulemma saatiin myytyä yli neljäkymmentä kolmenkymmenen dollarin hintaista jäsenyyttä. Tämä saattaakin olla juuri nyt kaupungin paras diili. Jäsenyyteen nimittäin kuuluu kaulahuivin ja t-paidan lisäksi jäsenkortti, jolla saa alennuksia useista pubeista ympäri kaupunkia. Ja oli siinä mukana jokunen muukin liike, mutta meidän kohderyhmässä halvempi olut taitaa olla se tärkein juttu.

Kuvat on otettu ihan toisen fremontilaisen baarin valomainoksesta. Paikan nimi on High Dive, mikä on aika hauska nimi, sillä baarista puhuttaessa dive kääntyy suomeksi sanaksi räkälä. Huomaa myös oikeanpuoleisessa kuvassa taustalla näkyvä Lenin-patsas.
Seattlen lähialueilla alkaa olla vähissä vähänkään mielenkiintoiset kohteet joissa en ole käynyt. Eilen kävin bongaamassa näistä kolme. Ne olivat Port Gamble, Hood Canalin vartta kulkeva tie (US 101) sekä Mima Mounds Olympian kaupungin lähellä. Vaikka kyse oli lähialueilla matkailusta, maileja saatiin matkamittariin 216 (348 km). Näitä tämäntyylisiä kohteita olen yleensä katsastanut silloin, kun syystä tai toisesta ei ole aikaa tai halua tehdä mitään isompaa ja kiinnostavampaa reissua. Eilen nämä molemmat toteutuivat siksi, että olin luvannut olla kaverini luona bileissä jo alkuillasta ja vuorilla olisi joka tapauksessa ollut surkea keli. Eikä kyllä olisi ollut helppoa keksiä jalkapuolelle sopivaa haikkiakaan.

Olympian vuoristo muodostaa sateen katvealueen (engl. rain shadow) johon Seattlekin tavallaan kuuluu. Seattlessa asti katve ei vain toimi kovin hyvin; täällä sataa huomattavasti vähemmän kuin monilla lähialueilla, mutta ei täällä tosiaankaan varsinaisesti kuivaa kesäkuukausien ulkopuolella ole. Mutta Hood Canalillapa vuoret suojaavat näköjään sadepilvien lisäksi muiltakin pilviltä. Siellä nimittäin saatiin eilen paistatella päivää auringossa, mutta heti kun mentiin niin etelään, että vuoret eivät enää suojanneet, päästiin sellaiseen rankkasateeseen jollaisia ei Seattlessa juuri koskaan koe.

Port Gamble oli nopeasti nähty kohde, jonne tuskin olisi menty jos se ei olisi ollut muutenkin valitun ajoreitin varrella. Puutalot valkoisten aitojen takana olivat ihan nättejä, eikä tällaista ole aiemmin Washingtonissa vastaan tullut, mutta eipä tämä nyt suuria tunteita herättänyt.

Hood Canalille pääsy tuntui kestävän iäisyyden, mutta sitä myötäilevä reitti oli lopulta oikein miellyttävä. Hood Canalhan on Puget Soundista lähtevä 80 kilometriä pitkä ja keskimäärin 2-3 kilometriä leveä vuono. Maantie kulkee suurimman osan aikaa todellakin aivan kiinni vesirajassa, joten maisemia sai ihailla ihan ajan kanssa. Täytyy silti todeta, että US 101:n parhaat maisemat ovat ihan muualla. Tunnetuin kohta tällä tiellä lienee muuten Golden Gaten silta, jonka pitäisikin osua reitilleni jo ensi viikolla.

Mima Mounds oli päivän kohteista selvästi kiinnostavin. Metsän keskellä on vajaan kahden neliökilometrin kokoinen puutonn alue, jolla on vieri vieressä satoja pari-kolme metriä korkeita kumpuja. Kukaan ei tiedä, miten kummut ovat muodostuneet. Teorioita on jos jonkinlaisia. Tylsimmät liittyvät jääkauteen, tulivuoriin ja maanjäristyksiin, mutta onpa kumpuja epäilty myös taskurottien tekosiksi. Tämä kumpuihin liittyvä mystiikka onkin paikan suurin vetovoima ja viehätys. Sinällään kummut nyt eivät näytä mitenkään erityisen vaikuttavilta, vaan lähinnä kummallisilta.

Mima Moundsin jälkeen poikettiin vielä kahville Olympian kaupunkiin. Olympia on Washingtonin osavaltion pääkaupunki, ja siellä on sellainen perinteisen tyylinen parlamenttitalo ympäröivine kampuksineen. Parlamenttitaloon pääsi myös sisälle, ja olihan siellä aika prameat tilat. Marmorissa ei ole säästelty. Hauskinta oli kuitenkin tälläkin kertaa vastaantulevien ihmisten katselu, sillä Evergreen State College kerää kaupunkiin varsin boheemia nuorta porukkaa.

lauantaina, marraskuuta 22, 2008

Finanssikriisi näkyy amerikkalaisen pankin asiakkaalle ihan konkreettisesti. Kaikki nimittäin kallistuu. Eilen huomasin, että tililtäni oli mennyt 12 dollarin suuruinen kuukausittainen palvelumaksu. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, ja tili on sentään ollut auki jo reilut viisi vuotta. Ei muuta kuin pankkiin asiaa selvittämään, ja totta tosiaan, palvelumaksu oli tilille lätkäisty ihan tarkoituksella. Ainoa tapa päästä tästä eroon oli avata säästötili, ja laittaa sille menemään automaattinen 25 dollarin siirto käyttötililtä kerran kuussa. Tuo voi kuulostaa hankalalta kun ottaa huomioon, että minulla ei ole USA:ssa tuloja. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ole, sillä voin vastaavasti siirtää kuukausittain 25 dollaria säästötililtä käyttötilille. Kuinka amerikkalaista.

Lisäksi pankki on ottanut käytännön, että tilille rahaa siirrettäessä rahoista on välittömästi käytössä vain ensimmäinen sata dollaria. Loput tulee käyttöön vasta parin päivän päästä, kun siirto on saatu käsiteltyä. Ja tämä siis ilmeisesti koskee jopa rahoja, jotka käy laittamassa tilille pankin konttorissa.

Lisäksi rahan siirtämisesti ulkomaalaiselta tililtä peritään nykyisin 30 dollarin palvelumaksu. Voisin vannoa, että vielä pari vuotta sitten hinta oli 10 dollaria. Suomalainen pankkini perii muistaakseni 7 euroa tilisiirrosta ulkomaille, joten vielä tuhatkin dollaria saa tänne selvästi halvemmalla kun sen nostaa automaatista.

perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Viimeiset neljä päivää on pitänyt melkoista kiirettä. Nyt olisinkin oikeastaan valmis tulemaan kotiin, sillä töiden puolesta loppuaika täällä ei tarjoa mitään erityistä. Teen vain niitä samoja töitä joita tekisin Tampereellakin, tosin sillä erolla että täkäläisessä avokonttorissa saan taatusti paljon vähemmän aikaiseksi kuin saisin omassa työhuoneessa Tampereella.

Maanantaista keskiviikkoon osallistuin kurssille, jolla opeteltiin valmistamaan ja käyttämään pieniä sormeenpään kokoisia laboratorioita. Ja tämä ei ole mitään huumoria, vaan aivan totta. En ollut koskaan aiemmin tehnyt minkäänlaista laboratoriotyötä, joten kurssille osallistuminen kieltämättä hieman jännitti. En itse asiassa ollut aiemmin edes pukeutunut valkoiseen labratakkiin, joten olin hyvin vieraassa elementissä. Kaikki meni kuitenkin oikein hienosti, ja pärjäsin kurssilla siinä kuin muutkin. Ja opin että tuollaisen laitteen valmistaminen on hyvinkin helppoa. Hirveän vaivalloista, hidasta ja tarkkuutta vaativaa se kyllä on, mutta sinällään mikään ei ole vaikeaa.

Kurssin takia kaikki tapaamiset oli taasen pakattu tälle päivälle. Juoksin vain tapaamisesta toiseen, enkä ehtinyt lukea edes sähköpostia ennen kuin myöhään iltapäivällä. Moni ajautuu tilanteeseen, että kaikki työpäivät ovat tällaisia. Mitenköhän sen voisi välttää?

Nyt täytyy myöntää, että minua vaivaa pieni koti-ikävä. Siihen on toki monia syitä ja joku niistä on aivan uusikin, mutta kaipa siihen vaikuttaa sekin, että olen koko ajan asennoitunut tähän Seattlen matkaan niin, että olen vain lyhyesti käymässä. Tilanne on vähän sama kuin se, että tunnin mittainen automatka voi tuntua tuskastuttavammalta kuin nelituntinen, koska nelituntiseen osaa asennoitua matkana ja tunnnin mittaista ajattelee vain nopeana siirtymänä.

Ja ehkä siihen vaikuttaa sekin, että minulla ei ole täällä nyt omaa kotia. Yhteiselo katalonialaisen isäntäni kanssa on toki sujunut oikein mukavasti eikä parempaa asumisratkaisua sinällään voisi tällaiselle lyhyelle matkalle toivoa. Mutta kyllä se vain niin on, että vieraana ollessa ei kotiudu. Olen itse asiassa ollut lähes kaikki illat jossakin menossa, enkä ole hankkinut kämpille muita elintarvikkeita kuin muutaman pullon olutta. Ulkona kavereiden kanssa syöminen on toki mukavaa, mutta viikon jälkeen siitäkin katoaa paras hohtonsa, ja kaipaa enemmän sellaista tasaista arkea.

Varsinainen potutus tuli tänään kuitenkin siitä, että huomasin Amazonista ostamani kameran olevan rikki. Kaikki toimii muuten hyvin, mutta kuvissa on ihmeellisiä pystysuoria sumeita raitoja. Tuotepalautukseksihan tuo menee. Onneksi Amazonilta näyttäisi saavan rahat takaisin ihan no questions asked -periaatteella. Nyt nimittäin ei olisi aikaa jäädä odottelemaan, että lähettävät uuden toimivan kameran rikkinäisen tilalle. Uusi kamera tässä kuitenkin pitäisi vielä hankkia, ja sen kanssa uhkaa kyllä tulla kiire. Vanhan kameran varassa ei oikein uskalla enää olla, sillä se toimii helistimena, ja on muutaman kerran päälle laitettaessa näyttänyt lens erroria. Se onkin vasta kolmas saman merkkinen jonka kanssa on käynyt näin. Toisaalta kameralla on otettu yli 12 000 kuvaa, joten ei se nyt ihan tuoreeltaan ole hajoamassa vaikka vasta juuri alle vuoden ikäinen onkin. Käsittääkseni järkkäreille luvataan yleensä luokkaa 30 000 kuvan ikää, joten ei tuo nyt ole pokkarille mitenkään lyhyt ikä.

maanantaina, marraskuuta 17, 2008

Tänään pääsin polvivammasta huolimatta vuorille, ja se jos mikä piristi mieltä kummasti. Kohteena oli Hurricane Ridge Olympian kansallispuistossa ja siellä tavoitteena kävellä edes hetken matkaa harjannetta pitkin. Reitti osoittautui juuri niin tasaiseksi kuin olin toivonut, eikä pienissä mäissäkään ollut lumikenkäilysauvojen ansiosta mitään vaikeuksia. Nyt nukkumaanmenoaikaankin polvi tuntuu aivan samalta kuin se on viime päivinä muutenkin tuntunut. Itse asiassa jaloissa on paljon vähemmän jäykkyyttä kuin mitä niissä normaalisti haikin jälkeen on.

En itse asiassa tuntenut polvessa mitään kipuja, mutta sen verran oli kuitenkin järkeä päässä, että en lähtenyt muun porukan tapaan kiipeämään Mount Angelesin huipulle. Eivät hekään sinne asti lopulta päässeet, mutta reitti oli kuulemma ollut kiitettävän jyrkkä. Vuoren huippua kohti kapuamisen sijaan pidin lyhyellä paluumatkalla kolme pitkää taukoa maisemia ihaillen ja hiljaisuudesta nauttien.

Jotakin harjannetta seuraavat haikit ovat kyllä yleensä niitä parhaita. Harjanteelta on nimittäin lähes poikkeuksestta koko haikin ajan hyvät näkymät ainakin yhteen suuntaan. Tänään oli monessa paikassa täydet 360 asteen maisemat, joten kyllä kelpasi taukoja pitää. Lännessä näkymää hallitsi Mount Olympus, etelässä muut Olympian kevyesti lumihuippuiset vuoret ja pohjoisessa pilvinen Juan de Fucan salmi ja San Juanin saaristo. Hienoin näkymä oli kuitenkin idässä, jossa pilvet työntyivät haikin aikana laaksoon selvästi vuorenhuippujen alapuolelle. Taustalla näkyi upea Mount Baker, mutta se ei kyllä erotu kuvista kovinkaan hyvin. Eikä kyllä Mount Olympuskaan oikein kuviin tarttunut.

Sään suhteen olimme kyllä hyvin onnekkaita, sillä aurinkoinen päivä on tähän vuodenaikaan vuorilla harvinaisuus. Lisäksi yleensä tähän aikaan Hurrican Ridgellä on ainakin metrin verran lunta, mikä olisi kyllä estänyt minulta lähes kaiken haikkaamisen, eikä se muidenkaan tarpomisesta mukavaa olisi tehnyt.

Harvinaisen pitkä päivästä kyllä tuli siihen nähden että haikki oli osaltani ihan naurettavan lyhyt. Seattlesta lähdettiin jo ennen kuutta, ja takaisin kämpillä olin yhdeksän aikaan. Sekä lähtiessä että kotiin tullessa oltiin syvällä pimeän puolella.

sunnuntaina, marraskuuta 16, 2008

Minulla on pitkään ollut mielessä, että Pike Place Marketilla eli Seattlen keskustassa sijaitsevalla kauppahallilla pitäisi käydä ottamassa valokuvia auringonlaskun aikaan. Tänään vihdoin toteutin aikeeni, ja tulokset olivat jopa parempia kuin uskalsin odottaa. Kuten kuvista näkyy, auringonlasku oli tänään henkeäsalpaavan upea.

Muutenkin tänään oli kelin puolesta hämmentävän hieno päivä. Heräsin aamulla auringonpaisteeseen, eikä aurinko koko päivänä mennyt pilveen. Myös vuoret kaikissa suunnissa – Olympia lännessä, Kaskadit idässä ja Mount Rainier etelässä – olivat hienosti näkyvissä. Minun päiväni tosin meni suurimmaksi osaksi jalkapallokentän laidalla. Tänään nimittäin oli Seattle Sounders FC:n eli ensi maaliskuussa ensimmäisen sarjaottelunsa pelaavan jalkapallojoukkueen avoimet try outit. Muutama minulle tuttu kaveri oli päättänyt mennä kokeilemaan onneaan, joten päätimme muutaman muun kaverini kanssa mennä kentän laidalle hurraamaan. Ihan vakavissaan touhua ei tainnut kukaan kylläkään ottaa, vaan ennemminkin tarkoitus oli päästä televisioon. Hommasta kun tehdään pienimuotoinen tosi-tv -ohjelma.

Yksi onneaan koittanut pukeutui tätä silmällä pitäen kannattajaporukkamme kaulahuiviin. Kuulemma harjoitusten vetäjät olivat katsoneet tätä tuohua vähän pahasti, mutta urheasti kaveri piti huivin kaulassaan koko puolitoistatuntisen treenin ajan.