Leikkauksen toinen vuosipäivä
15 vuotta sitten
Tarinoita, ajatuksia, havaintoja ja valokuvia arjesta

Kuvat on otettu ihan toisen fremontilaisen baarin valomainoksesta. Paikan nimi on High Dive, mikä on aika hauska nimi, sillä baarista puhuttaessa dive kääntyy suomeksi sanaksi räkälä. Huomaa myös oikeanpuoleisessa kuvassa taustalla näkyvä Lenin-patsas.
Olympian vuoristo muodostaa sateen katvealueen (engl. rain shadow) johon Seattlekin tavallaan kuuluu. Seattlessa asti katve ei vain toimi kovin hyvin; täällä sataa huomattavasti vähemmän kuin monilla lähialueilla, mutta ei täällä tosiaankaan varsinaisesti kuivaa kesäkuukausien ulkopuolella ole. Mutta Hood Canalillapa vuoret suojaavat näköjään sadepilvien lisäksi muiltakin pilviltä. Siellä nimittäin saatiin eilen paistatella päivää auringossa, mutta heti kun mentiin niin etelään, että vuoret eivät enää suojanneet, päästiin sellaiseen rankkasateeseen jollaisia ei Seattlessa juuri koskaan koe.
Hood Canalille pääsy tuntui kestävän iäisyyden, mutta sitä myötäilevä reitti oli lopulta oikein miellyttävä. Hood Canalhan on Puget Soundista lähtevä 80 kilometriä pitkä ja keskimäärin 2-3 kilometriä leveä vuono. Maantie kulkee suurimman osan aikaa todellakin aivan kiinni vesirajassa, joten maisemia sai ihailla ihan ajan kanssa. Täytyy silti todeta, että US 101:n parhaat maisemat ovat ihan muualla. Tunnetuin kohta tällä tiellä lienee muuten Golden Gaten silta, jonka pitäisikin osua reitilleni jo ensi viikolla.
Mima Mounds oli päivän kohteista selvästi kiinnostavin. Metsän keskellä on vajaan kahden neliökilometrin kokoinen puutonn alue, jolla on vieri vieressä satoja pari-kolme metriä korkeita kumpuja. Kukaan ei tiedä, miten kummut ovat muodostuneet. Teorioita on jos jonkinlaisia. Tylsimmät liittyvät jääkauteen, tulivuoriin ja maanjäristyksiin, mutta onpa kumpuja epäilty myös taskurottien tekosiksi. Tämä kumpuihin liittyvä mystiikka onkin paikan suurin vetovoima ja viehätys. Sinällään kummut nyt eivät näytä mitenkään erityisen vaikuttavilta, vaan lähinnä kummallisilta.
Mima Moundsin jälkeen poikettiin vielä kahville Olympian kaupunkiin. Olympia on Washingtonin osavaltion pääkaupunki, ja siellä on sellainen perinteisen tyylinen parlamenttitalo ympäröivine kampuksineen. Parlamenttitaloon pääsi myös sisälle, ja olihan siellä aika prameat tilat. Marmorissa ei ole säästelty. Hauskinta oli kuitenkin tälläkin kertaa vastaantulevien ihmisten katselu, sillä Evergreen State College kerää kaupunkiin varsin boheemia nuorta porukkaa.
Tänään pääsin polvivammasta huolimatta vuorille, ja se jos mikä piristi mieltä kummasti. Kohteena oli Hurricane Ridge Olympian kansallispuistossa ja siellä tavoitteena kävellä edes hetken matkaa harjannetta pitkin. Reitti osoittautui juuri niin tasaiseksi kuin olin toivonut, eikä pienissä mäissäkään ollut lumikenkäilysauvojen ansiosta mitään vaikeuksia. Nyt nukkumaanmenoaikaankin polvi tuntuu aivan samalta kuin se on viime päivinä muutenkin tuntunut. Itse asiassa jaloissa on paljon vähemmän jäykkyyttä kuin mitä niissä normaalisti haikin jälkeen on.

En itse asiassa tuntenut polvessa mitään kipuja, mutta sen verran oli kuitenkin järkeä päässä, että en lähtenyt muun porukan tapaan kiipeämään Mount Angelesin huipulle. Eivät hekään sinne asti lopulta päässeet, mutta reitti oli kuulemma ollut kiitettävän jyrkkä. Vuoren huippua kohti kapuamisen sijaan pidin lyhyellä paluumatkalla kolme pitkää taukoa maisemia ihaillen ja hiljaisuudesta nauttien.
Jotakin harjannetta seuraavat haikit ovat kyllä yleensä niitä parhaita. Harjanteelta on nimittäin lähes poikkeuksestta koko haikin ajan hyvät näkymät ainakin yhteen suuntaan. Tänään oli monessa paikassa täydet 360 asteen maisemat, joten kyllä kelpasi taukoja pitää. Lännessä näkymää hallitsi Mount Olympus, etelässä muut Olympian kevyesti lumihuippuiset vuoret ja pohjoisessa pilvinen Juan de Fucan salmi ja San Juanin saaristo. Hienoin näkymä oli kuitenkin idässä, jossa pilvet työntyivät haikin aikana laaksoon selvästi vuorenhuippujen alapuolelle. Taustalla näkyi upea Mount Baker, mutta se ei kyllä erotu kuvista kovinkaan hyvin. Eikä kyllä Mount Olympuskaan oikein kuviin tarttunut.
Sään suhteen olimme kyllä hyvin onnekkaita, sillä aurinkoinen päivä on tähän vuodenaikaan vuorilla harvinaisuus. Lisäksi yleensä tähän aikaan Hurrican Ridgellä on ainakin metrin verran lunta, mikä olisi kyllä estänyt minulta lähes kaiken haikkaamisen, eikä se muidenkaan tarpomisesta mukavaa olisi tehnyt.
Harvinaisen pitkä päivästä kyllä tuli siihen nähden että haikki oli osaltani ihan naurettavan lyhyt. Seattlesta lähdettiin jo ennen kuutta, ja takaisin kämpillä olin yhdeksän aikaan. Sekä lähtiessä että kotiin tullessa oltiin syvällä pimeän puolella.
Minulla on pitkään ollut mielessä, että Pike Place Marketilla eli Seattlen keskustassa sijaitsevalla kauppahallilla pitäisi käydä ottamassa valokuvia auringonlaskun aikaan. Tänään vihdoin toteutin aikeeni, ja tulokset olivat jopa parempia kuin uskalsin odottaa. Kuten kuvista näkyy, auringonlasku oli tänään henkeäsalpaavan upea.
Muutenkin tänään oli kelin puolesta hämmentävän hieno päivä. Heräsin aamulla auringonpaisteeseen, eikä aurinko koko päivänä mennyt pilveen. Myös vuoret kaikissa suunnissa Olympia lännessä, Kaskadit idässä ja Mount Rainier etelässä olivat hienosti näkyvissä. Minun päiväni tosin meni suurimmaksi osaksi jalkapallokentän laidalla. Tänään nimittäin oli Seattle Sounders FC:n eli ensi maaliskuussa ensimmäisen sarjaottelunsa pelaavan jalkapallojoukkueen avoimet try outit. Muutama minulle tuttu kaveri oli päättänyt mennä kokeilemaan onneaan, joten päätimme muutaman muun kaverini kanssa mennä kentän laidalle hurraamaan. Ihan vakavissaan touhua ei tainnut kukaan kylläkään ottaa, vaan ennemminkin tarkoitus oli päästä televisioon. Hommasta kun tehdään pienimuotoinen tosi-tv -ohjelma.
Yksi onneaan koittanut pukeutui tätä silmällä pitäen kannattajaporukkamme kaulahuiviin. Kuulemma harjoitusten vetäjät olivat katsoneet tätä tuohua vähän pahasti, mutta urheasti kaveri piti huivin kaulassaan koko puolitoistatuntisen treenin ajan.