lauantaina, elokuuta 12, 2006

Tänään piti jo ilmoittaa vuokraemännälle, että olen lähdössä asunnostani kahden viikon päästä. Tarkkaan ottaen lennän New York Cityyn sunnuntaina 27.8. ja sieltä sitten reilun viikon verran myöhemmin Suomeen. Onpa aika mennyt nopeasti!

Toisena syksyn merkkinä amerikkalaisen jalkapallon kausi on alkamassa. Tänään sitä oikeaa jalkapalloa pelaava Sounders joutui tästä syystä pelaamaan ottelunsa evakossa Starfiressä Seattlen eteläpuolella. Sinne olisikin ollut törkeän pitkä bussimatka, joten pummasin autokyydin. Koska asunnolleni tulevilla teillä on Fremontin sillan remontin takia kovat ruuhkat, sovimme tapaamisen erään kiinalaisen ravintolan parkkipaikalle noin vartin kävelymatkan päähän. Olin paikalla hieman aikaisessa, ja kävin ajankuluksi ostamassa janojuomaksi Dr. Pepperiä läheisestä delistä. Myyjä ihmetteli kaulahuiviani, ja kysyi onko minulla kylmä. Siitä syntyikin oikein mielenkiintoinen keskustelu eurooppalaisesta kannattajakulttuurista. Sain kyllä muutenkin parkkipaikalla kyytiä odotellessani pitkiä katseita ohikulkijoilta, mutta niin saa kyllä Suomessakin huivi kaulassa. Samanlaisia jalkapallon kehitysmaita ovat molemmat.

Tähän peliin olimme panostaneet ja tulimmekin stadionille jo pari tuntia ennen pelin alkua. Eniten valmisteluja vaati noin 150 sinisen ja valkoisen ilmapallon täyttäminen heliumilla. Se kyllä palkitsi: oli tosi makeen näköistä kun päästimme ne pelin alussa taivaalle. Lisäksi meillä oli normaalien lippujen ja bandorollien lisäksi paljon konfettia, yksi kolmesta osasta koostunut lakanatifo sekä savuja. Kaikki meni hienosti: kaikki näytti hienolta, pidimme hyvää ääntä eikä ketään edes pidätetty.

perjantaina, elokuuta 11, 2006

Kävin töiden jälkeen oluella belgialaisena itseään pitävässä Brouwer's -pubissa Fremontissa. Eteisessä oli Manneken Pis -kopio. Kuinka amerikkalaista!
Hain lounastauolla jännitystä elämään menemällä parturiin. Lopputulos oli yllättävän hyvä ja syntyi hämmästyttävän pienellä säädöllä. Täällä ei ymmärretä mitään millimetreistä, joten vaikeinta oli osata kertoa, kuinka lyhyeksi ajetaan koneella takaa ja sivuilta. Täällä – toisin kuin Houstonissa – parturi sentään puhui äidinkielenään englantia. Niinpä pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen, että ajetaan ensin nelosella, ja ajetaan sen jälkeen lyhyemmäksi jos tarvitsee.

Samalla reissulla huomasin, että Seattlen mäet ovat tehneet ihmeitä pyöräilykunnolleni. Kiersin huvin vuoksi mennen tullen korkean mäen kautta, koska siellä on vähemmän autoja ja enemmän kivan näköisiä kauppoja ja ravintoloita. Paluumatkalla mäkeä alas laskiessani hämmästelin, miten siitä saa niin hyvät ja pitkät vauhdit vaikkei kiipeäminen tuntunut missään.

torstaina, elokuuta 10, 2006

Olen oppinut, ketkä tekevät leipomon kahvilassa latten erinomaisesti ja ketkä vain hyvin. Tänään latteni teki kaveri, joka tekee sen parhaiten, ja tiesin ettei kuppiin tarvitse lisätä sokeria.

keskiviikkona, elokuuta 09, 2006

Baseball on kyllä hassu peli. Tänäänkin ensin junnattiin reilu kaksi tuntia niin, että juuri mitään ei tapahtunut. Taas kävi kuitenkin niin, että peliin saatiin oikein kunnon jännitysloppu ja loppuun muutenkin paljon hienoja lyöntejä. Pelin ratketessa kotijoukkueen kunnariin tunnelma katosomossa oli mieletön, ja taas oli sellainen tunne, että baseball on oikeastaan hieno laji.

Seattle Marinersin suosituin pelaaja näyttää olevan Japanilainen Ichiro Suzuki. Tänään koko ottelu oli omistettu Seattlen japanilaiselle yhteisölle: Welcome to Japan Night. Ajatus siirtyi väkisin toisen maailmansodanaikaiselle keskitysleirille, jossa vierailin road tripin yhteydessä Kaliforniassa. Manzanariin oli vuonna 1942 pakkosiirretty kymmenentuhatta amerikanjapanilaista, joista suurin osa oli USAn kansalaisia. Lisäksi yhdeksällä vastaavalla leireillä muualla USAssa oli vangittuna yli satatuhatta amerikanjapanilaista. Vangit vapautettiin vasta sodan päätyttyä. Miksiköhän tästä osasta historiaa ei kerrottu koulussa? Vai kerrottiinko?

maanantaina, elokuuta 07, 2006


Jaakko postasi blogiinsa kuvan itsestään nojailemassa traktorin renkaaseen. Niinpä on pakko näyttää, kuinka kaikki todellakin on täällä Amerikassa suurempaa.
Viikonloppuna tuli mieleen, että en ole blogissa maininnut yhtä Seattlen hyvää puolta. Täällä nimittäin on viime marrakuussa kielletty tupakointi julkisissa tiloissa, ravintolat mukaan lukien. Päätös koskee koko Washingtonin osavaltiota. Mitä me Suomessa oikein vielä odotamme?

Yksi Amerikan huono puoli taasen on se, että täällä on lähes kaikkialla kova meteli. Enkä tarkoita sinällään ärsyttäviä kovaäänisiä amerikkalaisia, vaan sitä, että juuri koskaan ei pääse niin kauaksi moottoritiestä, etteikö läsnä olisi voimakas taustakohina. Siihen kyllä tottuu, mutta on se sitten taas mukava tulla hiljaiseen Suomeen. Erikoisinta on, että amerikkalaiset eivät tunnu metelistä välittävän. Kivaksi kehuttu puisto saattaa olla aivan moottoritien vieressä, eikä ketään tunnu meteli häiritsevän.

Mistä tuleekin mieleeni, että pari Seattlen julkisessa keskustelussa olevaa aihetta aiheuttaa deja vu -ilmiön. Täällä nimittäin on suunniteltu Tampereen tapaan pikaratikkaa ja rannassa menevän maantien korvaamista tunnelilla. No, pikaratikkahanke on ehditty jo haudata, vaikka vielä viime vuonna kaikki oli näyttänyt siltä, että rakentaminen olisi alkanut tämän vuoden alussa. Homma oli tulossa kalliimmaksi kuin piti, ja projekti kaatui. Sata miljoonaa taalaa siinä sitten meni kankkulan kaivoon. Sen sijaan keskustassa rannan suuntaisesti sillalla menevän moottoritien korvaaminen tunnellilla pitäisi olla kaiken järjen mukaan selvä peli. Silta on peräisin 50-luvulta ja sen sanotaan olevan viimeisen maanjäristyksen jäljiltä aika heikossa kunnossa. Ja mikä pahinta, ruma silta ja siitä tuleva meteli pilaavat koko ranta-alueen – ainakin näin eurooppalaisittain ajateltuna. Sillasta huolimatta rantaa markkinoidaan turisteille, ja on siellä ihan kivojakin alueita. Mutta on siellä vaan ikävä olla kun ihan rannan vieressä on pään päällä rannan suuntainen moottoritie. Paikasta tulisi Seattlen helmi jos moottoritie saataisiin maan alle. Jostain kumman syystä tätäkin vastustetaan. Tai no kyllähän sen tietää miksi.

Eilen Capitol Hillillä pyöräillessä muuten tuli vastaan ryysyihin pukeutunut herrasmies polkupyörän eturengas kainalossaan. Tämä tiedusteli haluaisinko mahdollisesti ostaa laadukkaan eturenkaan. Kieltäydyin kohteliaasti. Minulla on pikakiinnitys eturenkaassa, mutta yleensä en jaksa lukita eturengasta kiinni pyörään. Jatkossa ainakin Captiol Hillillä lukitsen.
Tänään pyöräilin Lake Unionin ympäri. Alkumatka – ensimmäinen 5-10 minuttia noin tarkemmin sanoen – olikin tuttua tutumpaa, sillä työpaikkani sijaitsee Lake Unionin pohjoispäässä. Lähes kaikki muu olikin aluetta, jota olen nähnyt korkeintaan bussin tai auton ikkunasta.


Ensimmäinen varsinainen pysähdys oli yksi Seattlen kiliseistä, eli Lake Unionin itärannan asuntoveneet. Toisin kuin voisi luulla, nämä eivät ole verrattavissa white trashin asuttamiin trailer parkkeihin, vaan asuntoveneissä asuu Seattlen ylempää keskiluokkaa. Tom Hanksin roolihahmo kuulemma asui asuntoveneessä Sleepless in Seattlessa, mutta en osaa siitä sen enempää sanoa, kun en ole leffaa nähnyt. Idyllisen näköistä aluetta.

Seuraavaksi kiipesin ylös Capitol Hillille, joka tunnetaan parhaiten siitä, että siellä asuu paljon homoja. Se on siis Seattlen vastine San Franciscon Castrolle. Sateenkaarilippuja ja käsi kädessä kulkevia poikia ja tyttöjä olikin kaikkialla. Jopa erään kirkon tornissa oli valtava sateenkaarilakana, jossa luki You are welcome here – come as you are. Homojen ansiota tai ei, Capitol hillillä on Seattlen parhaat kahvilat, pubit ja klubit. Klubeihin en nyt voinut jäädä, mutta kahviloita ja pubeja tuli kierrettyä. Niissä oli kieltämättä aika boheemin oloista porukkaa.

Capitol Hillillä sitten päivä jo kääntyikin illaksi, ja ehdin takaisin kotiin juuri ennen pimeän tuloa. Parasta loppumatkassa oli valtaisa alamäki takaisin järven rantaan. Kyllähän se liikenteen seassa hieman pelotti, mutta hyvällä pyörällä toki pärjää.
Jäipä muuten eilisestä lenkistä mainitsematta pysähdys Olsen's Scandinavian Foodsissa Ballardissa. Sieltä sitä olisikin saanut kaikenlaista herkkua, muunmuassa Linkosuon kuivattua ruisleipää. Tyydyin kuitenkin ostamaan vain pussilliset Turkinpippureita ja Marianneja. Kaikille Suomalaisille tuntuu tässä maassa iskevän paha karkin- ja suklaanhimo, sillä amerikkalaiset eivät osaa tehdä kumpaakaan kunnolla, vaan kaikki maistuu esanssille. Fazerin sininen suklaalevy jäi kuitenkin kauppaan.

sunnuntaina, elokuuta 06, 2006

Tein tänään oikein kunnon urbaanin pyöräilylenkin. Siinä pyräillessä olin taas kerran oikein onnellinen siitä, että suurin osa kaduista on numeroituja. Sen ansiosta tietää koko ajan missä on menossa ja kuinka pitkä matka on perille. Seattlen ruutukaavaa ei voi silti kyllä kehua selkeimmäksi mahdolliseksi. Paikallisesti se toimii, eli pyöräillessä ei ole mitään hätää, mutta autoillessa "ruutukaavan" tekemät mutkat ja poikkeukset eivät ole yhtään kivoja. Niin ja aina voi käydä niinkin, että vaikka katu periaatteessa menee koko kaupungin läpi, se syystä tai toisesta katkeaa muutaman korttelin ajaksi. Kiertäminen on yleensä toki helppoa – paitsi jos katkeamisen syy sattuu olemaan järvi tai jos kiertäminen edellyttää kiipeämistä takaisin samalle jyrkälle mäelle jonka päältä on juuri kiitänyt alas.

Pyräilylenkin ensimmäinen pysähdys oli lounas Maritime Pacificin Jolly Roger's -panimoravintolassa Ballardissa. Otin riskin, ja tilasin listalta pohjoiseurooppalaistyyliseksi lageriksi mainitun oluen. Ja kas, siinä oli ensimmäinen kullanväriseksi mainostettu mikropanimo-olut joka oli kullanvärinen ja maistui siltä miltä pitää. Olikohan sattumaa että tämä tapahtui juuri Ballardissa?


Siitä jatkoin sitten Ballardin padon ja sulkujen kautta Nordic Herirage Museumiin. Jännä paikka, oli hauska nähdä suomalaista ja muuta pohjoismaalaista perustavaraa museon näyttelyesineinä. Maahanmuuttotarkastuksia käsittelevässä osiossa tosin hämäsi hieman se, että "What is your name?" oli käännetty "Mikä sinun nimi on?". No, eivät tuota Suomessa asuvat suomalaisetkaan aina osaa oikein kirjoittaa, helsinkiläisistä nyt puhumattakaan.

Tässä vaiheessa alkoikin olla taas aika lämmin, joten seuraava kohde oli uimaranta Green Lakella. Uimisen lisäksi lueskelin rannalla Seattle Weeklyä eli kaikille amerikkalaiskaupungeille tyypillistä liberaalia viikottaista ilmaisjakelua. Siinä oli vuoden 2006 Best in Seattle -lukijaäänestyksen tulokset. Olin hieman hämmästynyt, että Microsoft oli valitty Seattlen parhaaksi työnantajaksi. What do you know? No, täällä liikkuu niin paljon Microsoftilta peräisin olevaa rahaa, että olen kyllä muutenkin älynnyt pitää suuni soukeammalla. Ja kyllähän Bill ja Melinda Gatesin säätiökin tekee aidosti hyvää työtä. Lisäksi huomasin, että aivan kämppäni lähistöllä sijaitseva George and Dragon oli valittu Seattlen parhaaksi pubiksi, ja iltaohjelma on sitten sitä myöten päätetty. Ennen sitä kävin vielä Tangletownissa paikallisessa panimoravintolassa illallisella ja nyt teen lähtöä kämpiltä.