lauantaina, huhtikuuta 03, 2010

USA:n terveydenhuoltouudistuksesta käytävää keskustelua seuratessa ei oikein tiedä itkiskö vain nauraisiko. Juuri äsken Fox Newsillä haastateltava kertoi seuraavasti:

"The new health care bill is medical malpractice, because the government does not have a license to practice medicine."

Ja "toimittaja" vain jatkoi seuraavaan kysymykseen ilmekään värähtämättä.

tiistaina, maaliskuuta 30, 2010

Seattlessa ei enää ole kesä. Sen sijaan tänne on saatu oikein kunnon talvimyrsky. Ei se tietysti täällä kaupungissa näy muuna kuin vesisateena ja kovana tuulena, mutta kyllä on ollut melko hurja keli eilen illalla ja tänään.

maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Lasketteluviikonloppu Whistlerissä meni oikein mukavasti. Lauantain laskupäivä oli suorastaan erinomainen. Sunnuntai oli vähän vaisumpi päivä sään ja oman puolikuntoisuuden takia, mutta huonokin päivä suksilla on hyvä päivä.

Yllättävintä reissussa oli kuitenkin se, miten sujuvasti matkat sujuivat. Kaksi suurkaupunkia ja rajamuodollisuudet yleensä takaavat sen, että mennen tullen saa jossakin vaiheessa seistä pitkän aikaa ruuhkassa. Mutta ei nyt. Paluumatkalla ei ollut minkäänlaisia ruuhkia missään vaiheessa. Rajallakin oli vain neljän auton jono joka meni hyvin nopeasti. Edes meiltä ei kysytty mitään muuta kysymystä kuin mitä teimme Kanadassa vaikka minä olin ulkomaalainen. Menomatkalla toki Seattlen pohjoispuolella oli pientä ruuhkaa ja Vancouverin tienoolla jokin onnettomuus sai aikaan pienen ruuhkan, mutta tämä oli normaaliin verrattuna hyvin pientä.

Itse laskettelu sujui molempina päivinä pilvien yläpuolella. Kovin alas ei siis voinut laskea jos halusi nähdä eteensä, mutta eipä sinne alas muutenkaan viitsi mennä, sillä lumi on siellä ikävän märkää. Lauantaina vuoren yläosissa sen sijaan lumi oli mainiota ja laskettelu hienoa. Polvikaan ei vaivannut, vaikka rinnettä laskettiin kerrallaan pysähtymättä Himokseen verrattuna moninkertainen matka.

Viime käynnin jälkeen Whistleriin oli tullut uutuutena alueen kahden vuoren eli Blackcombin ja Whistlerin huipulta huipulle menevä gondoli, Peak 2 Peak Gondola. Tai no huippu nyt on tässä tapauksessa suhteellinen käsite, mutta hissin molemmat asemat ovat yli 2000 metrin korkeudessa. Pituutta hissillä on 4,4 km, josta yli kolme kilometriä hissin kaapeli kulkee ilman tukea, toisin sanoen kahden keskimmäisen tornin väli on tuo reilu kolme kilometriä. Aika hurjaa. Ennen uuden hissin rakentamista vuorelta toiselle siirtyminen kesti lähes tunnin, mutta nyt matka sujuu alle vartissa.

Sunnuntaina jalat olivatkin sitten kovilla. Jo lauantaina iltapäivällä muunmuassa oikean jalan reisilihas alkoi kyllä väsyä pahasti, mutta silloin laskeminen oli niin hieoa ja rinteet niin hyvässä kunnossa, että kipu oli helppo unohtaa. Sunnuntaina sen sijaan rinteet olivat lumisateen johdosta pomppuisia, eikä hommasta oikein missään vaiheessa tullut juuri mitään. Kun leikattu polvikin alkoi tuntua turhan jännältä, oli aika lopettaa jo ennen kolmea. Se oli toisaalta ihan hyvä sen kannalta, että Seattlessa oltiin jo heti yhdeksän jälkeen.

Olympialaiset tietenkin näkyivät vielä kylässä. Tuliaiskaupat olivat täynnä olympialaistavaraa ja Olympic Store oli sekin vielä auki. Olympiarenkaiden sijasta löysin eräältä aukiolta kylläkin paralympialaisten tunnuksen.

lauantaina, maaliskuuta 27, 2010

Eilen oli Seattle Soundersin kauden avaus. Omalta osaltani kausi alkoi jo aikaisin iltapäivällä kannattajaporukkamme baarissa. Silloin sitä tietää olevansa kotona kun kuuden kuukauden poissaolon jälkeen portsari kättelee ja toivottaa tervetulleeksi takaisin ja kaunis tarjoilijatar antaa tervetuliaishalin.

Me kannattajat olimme olleet ottelua edeltävinä viikkoina sekä ahkeria että luovia, ja tulokset nähtiin juuri ennen pelin alkua. Levittämämme lakana peitti alleen useita satoja ihmisiä, ja oli varmaankin suurin tässä maassa nähty kannattajien tekemä banneri. Ainakin kankaalle maalattu kuva oli isoin ja monimutkaisin mitä täällä on nähty. Kuvaksi olimme nimittäin valinneet Seattlen skandinaavisten juurien innoittamana Soundersin pelipaitaan pukeutuneen Thorin, joka salamoiden räiskyessä iskee vasaralla vastustajajoukkeen Philadelphia Unionin logon murskaksi. Tekstinä oli "Smash the Union" ja pari sinistä ja vihreää lisäbanneria lisäsivät sanat "Seattle" ja "Sounders" pääbannerin ympärille. Olen näistä lakanoista aika ylpeä. Pelikin voitettiin tyylikkäästi 2-0.

Lisään tänne blogiin linkkejä kuviin ja videoihin kunhan pääsen taas internettiin.

Nyt olen nimittäin Whistlerissä ja siten puhelimen varassa. Tarkoitus olisi lasketella pari päivää ja ajaa jo sunnuntai-iltana takaisin Seattleen. Kylässä ei ole yhtään lunta maassa, mutta rinteissä on toki sitäkin enemmän. Toivottavasti nyt vain säät suosisivat edes vähän. Huomenna ei taida ainakaan aurinkoista olla.

torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Seattlessa on täysi kesä. Ainakin näin suomalaisittain ajatellen. Tänään pääsin lähtemään töistä aikaisin, koska oli sopinut askartelutalkoot muutaman kaverin kanssa. Maalattiin viestibanneri ulkona, ja oli kyllä mahtavaa kun sai hengailla teepaitasillaan. Illan piemttyäkin oli vielä ihan lämmintä, ja muutama olutkin siinä tuli kumottua. Mukava ilta.

Kesän vastapainoksi tänään syntyi päätös, että lähden tosiaankin viikonlopuksi laskettelemaan Whistleriin. Ei sitä kiusausta vain voinut vastustaa. Pääsen oikein ulkomaille.

tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

Aikaerosta toipuminen on mennyt kerrankin todella kivuttomasti. Siihen varmaan vaikuttaa hyvin sujuneen tulomatkan lisäksi se, että Seattlessa valoisanaika on juuri sopiva (klo 7-19:30) ja täällä on ollut aurinkoista. Valo auttaa pysymään pirteänä, varsinkin kirkas auringonvalo. Toki minä edelleen herään aamuisin ennen seitsemää, mutta sehän on vain hyvä asia. Eipähän ole vaikeuksia herätä töihin.

Eilen tuli kyllä tehtyä koko päivä töitä, ja tästä päivästä näyttää muodostuvan samanlainen. Huomenillalla olisi tarkoitus pitää taas kerran askartelukerhoa kavereiden kanssa ja torstaina teen töitä vain puoli päivää, joten vastapainoa kovalle työtahdille on kyllä myös tulossa.

Ja onhan tässä taas muutama reissukin edessä. Kolmen viikon päästä on edessä Salt Lake Cityn reissu, johon kuuluu yksi päivä paheellista elämää ja kaksi päivää laskettelua. Pääsiäinen tulee varmaan tehtyä töitä koska sen aikaan ei ole täällä vapaapäiviä töistä, joten on ihan hyvä että tulee tuossa vähän kompensoitua pitämällä maanantai vapaata. Kaksi viikkoa tämän jälkeen teen pikareissun Taosiin ja Santa Fehen New Mexicon osavaltioon. Tätä reissua en vielä viisi päivää sitten edes aavistanut tekeväni, mutta pakkohan se on käydä kun tilaisuus on niin hyvä. Ei tarvitse edes olla poissa töistä tuon takia.

Lisäksi yksi työkaveri houkuttelee ensi viikonlopuksi laskettelemaan Whistleriin Kanadan puolelle. Tekisi kyllä mieli mennä, mutta toisaalta olen jo vähän sitoutunut menemään yksille syntymäpäiville. Lisäksi tuo tarkoittaisi sitä, että perjantaina pitäisi lähteä töistä aikaisin, joten on kyllä tosi hankala tehdä päätös tästä reissusta. Houkutteleehan se, ei siinä mitään.

maanantaina, maaliskuuta 22, 2010

Viikonloppu on sujunut käytännön asioita hoidellessa, kavereita tavatessa ja hissukseen aikaeroon sopeutuessa.

Yksi niistä käytännön asioista oli polkupyörän ottaminen takaisin haltuun. Erinnäisten väärinkäsitysten seurauksena se oli ollut koko reilun kuuden kuukauden ajan työpaikan parkkihallissa. Se olisi noin muuten voinut olla ihan hyvä idea, mutta samalla sitten kypärä oli jäänyt roikkumaan ohjaustangosta ja pyörän valotkin olivat pyörässä kiinni. Kumma kyllä, kaikki nämä löytyivät juuri niin kuin olin ne jättänytkin.

Kavereita tapasin lauantaina vasta illansuussa. Kaveriporukassa on useita joilla on syntymäpäivä maaliskuussa, ja olimme päättäneet pitää yhteiset juhlat eräässä Fremontin baarissa johon meillä on läheiset välit. Kotiin sammahtamisen tuloksena olin menossa juhliin yli tunnin myöhässä, ja kuinka ollakaan, kävi sitten niin että matkalla juhliin vastaani käveli porukka, joka oli päättänyt lähteä käymään läheisen tatuointipaikan omissa juhlissa. Leninin patsaan kohdalla minä ja tämä porukka olimme eri puolilla viisikaistaista katua, ja hetken valoissa seistyäni minut huomattiin. Huusivat nimeäni ja kajauttivat kunnon Happy Birthday -laulut niin että kajahti. Porukkaa oli kuitenkin noin kolmekymmentähenkeä, ja kovalla äänellä laulamisenhan minun kaveriporukkani täällä kyllä taitaa. Aikamoista.

Itse juhlat menivät vähän sumeasti, mutta mukavaa oli. Onneksi osasin ottaa juoman kanssa rauhallisesti, eikä minulle ostettu kovin monta shottia, toisin kuin olin pelännyt.

Tänään aamupäivällä kävin katsomassa saman kaveriporukan perustaman jalkapallojoukkueen pelin. He olivat tänä keväänä päässeet runkosarjassa neljän parhaan joukkoon ja välierän kautta loppuotteluun. Nyt tuli ikävä kyllä 3-0 turpiin, mutta oli joka tapauksessa hauska nähdä ensimmäistä kertaa porukan peli. Siitä sitten siirryttiin pubiin, siihen samaan joka on joukkueen pelipaitojen sponsorina. Terveellistä elämää.

Tähän laittamani kuvat on otettu Fremontissa illansuussa. Päivä oli ollut sateinen, mutta illaksi esiin tullut aurinko värjäsi maisemaa aika mukavasti.

lauantaina, maaliskuuta 20, 2010

Tänään vaihdoin talvesta kesään. Ainakin lähes. Vielä torstain ja perjantain välisenä yönä istuin Helsingin keskustassa baarissa, ja katselin miten taivas oli valkoisenaan valtavia lumihiutaleita. Tänään olen katsellut Seattlessa, miten suurin osa puista on jo lehdessä. Lämpöäkin oli lähes 20 astetta. Jos on Suomessa kevät myöhässä, täällä se on aikaisessa. Täällä on ollut tosi lämmin talvi, ja se kyllä näkyy. Yksi silmiinpistävä juttu on sekin, että kaupunkiin näkyvillä vuorilla ei ole enää juuri yhtään lunta. Viime vuonna samaan aikaan vuoret olivat melkein koko kaupunkiin näkyvältä mitaltaan upean valkoisia, mutta nyt vain korkeimpien huipuilla näkyy hieman valkoista.

Tulopäivän traditioista pidin kiinni, vaikka nyt en saanutkaan ketään suomalaista mukaan. Ruotsissa kaksi vuotta asunut amerikkalainen sai kelvata. Ja se traditiohan on hampurilainen ja pari olutta Fremontilaisessa suosikkipubissani. Kyllä vaan oli hampurilainen uskomattoman hyvä. On aivan mahtavaa kun jauhelihassa ei ole eineksen makua. Hampurilaista syödessä mieleeni tuli, että nyt kun ehdin olla yli kuusi kuukautta poissa Seattlesta, se oli pisin aika mitä olen ollut täältä poissa sen jälkeen kun tulin tänne ensimmäisen kerran kesäkuussa 2006.

Matka meni sen verran mukavasti, että vaikka kello on jo yli iltayhdentoista, minulla ei ole normaalia sänkyyn pakottavaa väsymystä, mutta kuitenkin tuntuu siltä että uni tulee heti kun yritän. Onnistuisikohan tässä aikaeroon sopeutuminen näin helposti?

keskiviikkona, maaliskuuta 17, 2010

Onpahan ollut pöpö. Oireet alkoivat tosissaan iskeä aikaisin maanantain ja tiistain välisenä yönä, ja sen jälkeen on olekaan juuri yhtenäistä unta nähnyt. Noin likaisiin yksityiskohtiin menemättä. En muista koska olisin ollut näin kipeä, tai ainakaan tällä tavalla. Armeijan päätteeksi sain aika pahan keukoputken tulehduksen, jonka ansiosta olin pidemmän aikaa aika tiedoton, mutta tämä on ollut kyllä pahempaa.

Tänään illansuussa olo alkoi olla sen verran hyvä, että olen jopa poistunut sängystä. Olen jopa jaksanut kuunnella musiikkia, muunmuassa siitä levykasasta, jonka ostin aiemmin kevättalvella. Ostin silloin kerralla ison kasan levyjä, jotka olivat syystä tai toisesta jääneet uusina ostamatta. Olen yllätyksekseni ollut järjestään iloinen siitä, että tuli levyt nyt lopulta kuitenkin ostettua.

Happoradion uraa olen seuraillut sivusilmällä. Viime kesän Tammerfestin keikalla tuli sellainen olo, että levyjäkin voisi hankkia. Taannoin katselin, että jokaisella neljällä levyllä oli kappaleita, jotka osasi nimen perusteella yhdistää melodiaan, joten päätin ostaa kaikki. En ole katunut. Ainakin toistaiseksi toinen ja kolmas levy tuntuvat paremmilta kuin ensimmäinen ja neljäs.

Suurinta skeptisyyttä koin Anssi Kelan uusinta eli Aukiota kohtaan. Vaan pakko se on tunnustaa, pidän kovasti miehen tavasta kertoa tarinoita. Yksittäiset rivit aiheuttavat ensirepeilyä joka säilyy myöhemminkin hymynä. Esimerkiksi avausraidalla Huuto rivi "häävalssina oli Paranoid" osuu nauruhermoon. Ei tässä nyt ihan samalla tasolla olla kuin silloin kun todetaan että "saaliiksemme saatiin joulupalloja ja pilkkihaalareita", mutta reakotioni on sama.

Irinan Miten valmiiksi tullaan oli samassa skeptisyyden kategoriassa, mutta kyllä sitäkin vain on mielikseen kuunnellut. Anna Puun nimikkolevy taasen herätti epäilyksiä ihan vain idols-taustan takia, mutta kun sävelluksi on ollut tekemässä muunmuassa Tuure Kilpeläinen ja Knipi, ja vastaavaksi sanoituksista vastaa suurelta osin Mariska, ei jälki voi olla kuin hyvää. Ja laulaahan likka osaa, ei sinnä mitään.