Leikkauksen toinen vuosipäivä
15 vuotta sitten
Tarinoita, ajatuksia, havaintoja ja valokuvia arjesta
Eilen oli lähes täydellinen laskettelupäivä. Himokselle tullessa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja laskemaan päästiin alle kymmenen minuuttia hissien aukeamisen jälkeen. Kuuden tunnin rykäys oli tässä vaiheessa varsin riittävästi, mutta ei toisaalta yhtään liikaa. Nyt voi hyvillä mielin suunnata kohti Pohois-Amerikan suurempia rinteitä.

Tänään olen saanut aikaiseksi harvinaisen paljon. Päivä alkoi siivousvimmalla, joka ei olisi loppunut jollei äiti olisi muistuttanut, että lupasin päivittää hänen mp3-soittimensa firmwaren palapaistipalkalla. Samalla käynnillä sain digitoitua erään lp-levyn isän hienolla usb-levysoittimella. Paluumatkalla poikkesin marketissa ostamassa kaikenlaista tavaraa, jota en ole vain saanut aikaiseksi ostaa, ja joka on ottanut päähän: kaksipuoleista teippiä eteisen peilien ja kylpyhuoneen pyyhekoukkujen kiinnittämiseksi, tiskiharjaan uusi harjaosa, huopatyynyjä ironneiden tilalle olohuoneen tuoleihin, polttimoita olohuoneen lamppuun (seitsemän kymmenestä oli palanut loppuun) ja sen sellaista. Kaupasta poikkesin vielä Pyynikille pienelle kävelylle, kuvaamaan auringonlaskua näkötorniin ja munkkikaakaolle tornin kahvilaan. Kotiin päästyäni vielä imuroin ja muutenkin siivosin loppun. Nyt ei muunmuassa enää ole keittiön kaikki pinnat rasvakerroksen alla. Lisäksi olen ommellut pari nappia kiinni, silittänyt vaatteita, digitoinut kasan cd-levyjä ja hoitanut muutaman työjutun.
Kuvat ovat tietenkin Pyynikiltä. Siellä on nyt tänä talvena tullut käytyä muutaman kerran. Hieno paikka kertakaikkiaan. Munkit ovat maankuuluja, ja sen kyllä huomaa: tänään jonoa oli ulos asti. Myyjän mukaan kävijöitä oli tänään ollut ainakin tuhat, vertasi kesäpäivään. Ja munkkejahan on silloin mennyt myös se tuhat, eihän sitä kukaan syömättä jätä. Kuulemma tilat munkkien tekoon ovat tosi pienet, mikä takaa munkin tuoreuden. Aivan kuumanahan sen toki kiireisenä päivänä saakin.
Auringonlasku ei ollut ihan niin hieno kuin olin toivonut, mutta kuvista tuli kyllä aika kivoja vaikka kokemus ei siis paikanpäällä kovin järisyttävä ollutkaan.
Kohteena oli Himos, koska siellä on nopea tuolihissi. Se oli juuri niin tärkeä kuin ajattelinkin. Ankkurihisseissä lähes kaksi kautta laskettelun välttäneet jalkani väsyvät pahan kerran, mutta tuolihissin levon avulla pystyin laskemaan ihan toisella tavalla. Ja kyllä oli upeaa. Toki polvi itsetään muistutti, mutta laskin kuitenkin suunnilleen niin kuin ennen polvileikkaustakin.
Paluumatkalla poikettiin vielä Isojärven kansallispuistossa Heretyn vanhalla metsätyökämpällä, josta käveltiin 500 metrin päähän Kurkijärven pohjukan ylittävälle sillalle. Ehkä 15 kilometrin pistokeikka päätieltä oli vähän turha kun kävelyä tuli noin vähän, mutta kyseessä oli spontaai idea ja oli ihan hauska nähdä edes vähän kansallispustoa. Eipä siellä sinällään päiväretkeksi paljon muuta nähtävää näin talvella olisi ollutkaan. Kesällä voisi mennä ihmettelemään majavayhdyskuntaa.