lauantaina, helmikuuta 09, 2008

Suomessa en ole koskaan oikeastaan edes harkinnut vaalitilaisuudessa käymistä, mutta täällä se tuntuu luontevalta, vaikken tietenkään saa edes äänestää. Tänään oli vuorossa Barack Obama. Naiivisti kuvittelin, että kun tilaisuus on paikallisessa monitoimihallissa (jossa pelataan koripalloa ja jääkiekkoa), ei paikalla tarvitse olla ajoissa jotta mahtuu sisään. Väärin. Paikalle tullessani hallin ympärillä oli jo suuri joukko ihmisiä jotka eivät olleet mahtuneet sisään. Puheet kuuluivat onneksi myös ulos. Raporttien mukaan sisällä oli 21000 ihmistä ja ulkona 3000 lisää. Moni paikalle yrittänyt oli lähtenyt kotiinkin kun eivät olleet mahtuneet sisälle.

Tuosta kuvasta Obaman voi paikantaa etualalla olevan puhelimen vasemman yläkulman paikkeilta. Koska kaikki eivät olleet mahtuneet sisään, ennen sisällä pitämäänsä varsinaista puhetta Obama piti ulkona lyhyen puheen megafonin avulla. Ihmiset tuntuivat olevan varsin liikuttuneita tästä eleestä. Obaman puhuessa sisällä yleisö oli ulkonakin hurmiossa, ja näin muutamia jotka liikuttuivat kyyneliin asti.

Näinä parina päivänä olen käytännössä päässyt näkemään, miten tässä maassa ruohonjuuritason demokratia todella toimii. On ihailtavaa, miten täällä tavalliset ihmiset ovat mukana prosessissa. Erityisesti siksi onkin sääli, että valtakunnan tason ja Washington DC:n politiikasta ja politikoinnista ei voi yhtä yleviä sanoa.

perjantaina, helmikuuta 08, 2008

Tulin juuri äsken kotiin, avasin television, ja näin Hillary Clintonin vaalimainoksen. Se oli ensimmäinen näkemäni. Washingtonin osavaltio päättää demokraattiehdokkaastaan lauantaina.

Tuntia aiemmin olin kuuntelemassa Hillaryn puhetta paikanpäällä. Varsinaiseen hurmokseen ei päästy, mutta kyllähän puhe oli kuitenkin varsin inspiroiva. Tällä maalla on aito mahdollisuus muuttua paremmaksi. Sitä en tiedä, kumpi demokraatti olisi parempi, mutta hienoa tässä kaikessa on se, että nyt on tarjolla kaksi oikeasti hyvää ehdokasta, joilla on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi. Vuoden 2004 anyone but Bush -tyyppistä ajattelua ei näy. Nyt ei puhuta tulevasta vastaehdokkaasta vaan itse ehdokkaista.

Tilaisuus pidettiin yhdessä sataman terminaaleista. Tila oli kyllä erinomaisen huono tilaisuudelle, sillä yli puolet paikalle tulleista joutui eri huoneeseen kuin missä lava oli. Itse sentään pääsin näköyhteyteen oviaukon läpi, mutta kaikki eivät Hillarya edes nähneet. En sitten tiedä, tuliko järjestäjille yllätyksenä, että paikalle tuli noin 5000 ihmistä. Seattlehan on kuitenkin selkeää Obaman kannatusaluetta.

Jossain olen nähnyt ihmeteltävän, miksi Hillarysta puhutaan etunimellä, ja miesehdokkaista sukunimellä. On epäilty, että taustalla on sovinismia. Asiaan saattaa vaikuttaa ainakin se, että senaattori Clintonin kaikessa kannatusmateriaalissa on etunimi isolla ja sukunimi hyvin pienellä jos ollenkaan.

torstaina, helmikuuta 07, 2008

Olen siellä sun täällä kehuskellut, että ei Seattlessa nyt niin sateiset ja kurjat kelit talvellakaan ole. Sanonko minkä marjat? Olen nyt ollut täällä reilun viikon, ja melkein koko ajan on satanut. Aurinko on näyttäytynyt kaksi kertaa. Toinen kerta taisi kestää puoli tuntia, toinen kymmenen minuuttia. Jee jee.

Onneksi ei sentään ole yhtä pimeää kuin Suomessa.

keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008

Eilen oli sitten kaiken ratkaiseva supertiistai, joka... ei ratkaissutkaan oikeastaan mitään. Jännäksi menee.

Seurailin pääasiassa MSNBC:n vaalistudiota, ja täytyy sanoa, että täällä kyllä osataan laadukkaan vaalistudion tekeminen. Täyttä asiaa, mutta YLE:n vaalistudioiden (tavallaan ihan ihastuttava) jäykkyys puuttui. Vaalistudion ääressä taisi mennä eilen yhteensä noin 10 tuntia. Ja tokihan nyt heti aamutuimaan laitoin taas television päälle: analysointi jatkuu.

Eilen käänsin välillä hetkeksi CNN:lle ja Fox Newsille. CNN:ää katsoessa uhkasi päänsärky. Siellä oli nimittäin studio täynnä jos jonkinlaista kikkailua ja grafiikkaa, jotka olivat tavallaan ihan hienoja, mutta jotka olivat vähemmän informatiivisia. Kikkailua kikkailun vuoksi. Ja mikä pahinta, aika tuntui menevän kaikkeen kikkailuun sen sijasta että tuloksia olisi tosiasiallisesti analysoitu. Fox News taasen oli tapansa mukaisesti ottanut kevyen viihteellisen linjan. Toisen puolen näkemyksiä olisi ollut mielenkiintoista kuulla, mutta eipä tuotakaan jaksanut yhdelläkään yrityksellä kauaa seurata.
Varoitan ensimmäiseksi, että tämä blogimerkintä sisältää karkeita yleistyksiä.

Olen huomannut että lähes kaikki amerikkalaisuuden ja amerikkalaisen yhteiskunnan kummallisuudet voidaan selittää kahdella sanalla: välitön tyydytys. Pidemmin selitettynä: kaikessa toiminnassa on tärkeintä saada välitön tyydytys, pidemmän aikavälin vaikutuksilla ei ole mitään väliä. Tämä pätee monenlaiseen asiaan:

Syöminen: Riittää kun ruoka on hyvää ja tuo siten välittömän tyydytyksen, mutta sillä ei ole niin väliä kuinka terveellistä se on, ja mitä ongelmia on myöhemmin luvassa.

Lainan otto: Otetaan isoja velkoja miettimättä sitä, kuinka kalliiksi velat myöhemmin tulevat. Tärkeintä on saada ostettua tavara heti, mutta sillä ei ole väliä, että velaksi ostettuna tavara maksaa loppujen lopuksi reilusti enemmän kuin mitä se olisi maksanut jos olisi ensin säästänyt rahat.

Vakuuttaminen: Hyväosaisilla on vakuutukset, jotka kattavat kaikenlaiset akuutit tilanteet, mutta asioita ei ole mietitty yhtään sen pidemmälle. Esimerkiksi itselläni on työpaikan kautta vakuutus, joka kattaa lähes kaiken akuutin, mm. loukkaantumistilanteessa missä tahansa maassa lääkärihelikopterikyydin mistä tahansa vuorenhuipulta hoitoon. Jos onnettomuus johtaa työkyvyttömyyteen, korvauksia ei enää tulekaan, ei ainakaan pidempään kuin parin kuukauden ajan. Ilmeisesti juuri kenelläkään ei ole vakuutuksia, jotka kattaisivat pitkäaikaisen työkyvyttömyyden. Itse asiassa jo pitkäaikainen sairastelu voi täällä johtaa henkilökohtaiseen konkurssiin. Ainakin Suomessa tilanne on ihan päin vastoin: ihan kaikkiin akuutteihin tilanteisiin ei ihmisillä yleensä ole vakuutusta, mutta kaikissa kroonisissa ongelmissa on toimeentulo taattu.

Turvallisuus: Esimerkiksi grillihiilissä on sytytysneste valmiina mukana, ja hiilet syttyvät palamaan kun niille hiemankin tulta vilauttaa. Suomessa nämä taitavat olla palovaaran takia kokonaan kiellettyjä, mutta täällä helppoudesta saatava välitön tyydytys painaa vaakakupissa enemmän kuin palovaarasta syntyvä pidemmän aikavälin riski.

Korjaaminen: Rikki mennyttä tavaraa ei korjata. Korjaaminen kun on vaivalloista ja siinä voi mennä aikaa ihan hukkaan, eikä tavara myöskään ole korjauksen aikana käytössä. On paljon helpompaa hakea heti kaupasta uusi tavara tilalle.

Näitä olisi helppo keksiä lisää, mutta idea varmaan kävi jo näistäkin ilmi.

Toisaalta on tässä amerikkalaisessa mentaliteetissa hyvätkin puolensa. Amerikkalainen elää aina hetkessä, ilman huolta huomisesta. Suomalainen tuntuu aina odottavan jotakin, jotakin edessä olevaa elämän virstanpylvästä jonka jälkeen kaikki on paremmin, mutta jolloin todellisuudessa siirrytään jo odottamaan jotakin uutta. Elämä taitaa kuitenkin olla mukavampaa jos osaa nauttia siitä missä on. Samaan aikaan suomalainen pelkää usein pahinta ja varautuu pahimman mukaan. Ei sekään aina taida se paras tie olla, koska harvoin se pahin toteutuu. Huolestuneena on ikävä elää.

Tästä muuten tuleekin mieleen Ultramariini -yhtyeen t-paita, jossa lukee "Olen aina huolissani". Se kuvaa minusta hyvin suomalaista mielenlaatua. Tuo paita päällä saa kyllä kaupungilla liikkuessa yleensä juttuseuraa.

Tähän liittyy jollakin tavalla toinenkin oivallukseni. Luulen että amerikkalainen eroaa eurooppalaisesta siinä, että amerikkalainen on valmiimpi maksamaan mukavuudesta ja mukavuuksista. Siitä syystä monet "turhat" mukavuusasiat ovat täällä tulleet yleisiksi paljon Eurooppaa aiemmin. Paras esimerkki on varmaankin autojen automaattivaihteisto. Uudempana asiana tulee mieleen teräväpiirtotelevisio, joka on täällä ollut muutamalla miljoonalla ihmisellä arkipäivää jo vuosia (nykyisin käyttäjiä on toki jo kymmeniä miljoonia). Lisäksi täällä on yleisesti käytössä kaikenlaisia pikkuvimpaimia, joita eurooppalainen helposti vähän paheksuvastikin ylenkatsoisi ja pitäisi turhina: motorisoituja tölkinavaajia, paineilmalla toimivia viinipullon avaajia ja sen sellaista. Näihin asioihin kyllä varmaankin vaikuttaa sekin, että täällä on isompi yhtenäinen markkina-alue, jolloin turhemmallekin tavaralle on markkinansa.

tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Tänään sain tehtyä tulevien isompien laskettelureissujen järjestelyt loppuun. Molemmat ovat oikein ulkomaan reissuja, ihan Kanadaan asti. Ensin helmikuun lopussa teen kolmen laskupäivän mittainen reissun Whistleriin. Tässä oli kyllä hirveä säätö, koska lähtijöitä on kymmenen, mutta kovalla punneruksella saatiin tänään lopulta majoitukset varattua, ja sitä myöten on selvää että reissuun päästään.

Whistlerissä lasketaan vuoden 2010 olympialaisten alppilajit, ja olenkin jo etsinyt tulevan olympialaisten syöksylaskurinteen rinnekartalta. Pakkohan sinne on mennä koittamaan! Muutenkin odotan Whistleriltä paljon. Siellä on nimittäin yksi maailman isoimmista (jollei isoin) yhtenäisistä rinnealueista kahdella eri vuorella (Whistler ja Blackcomb). Eipä taida kolme laskupäivää ihan tuon läpikäyntiin riittää. No, keväämmällä pitäisi tehdä vielä toinen reissu, tuonne kun ajaa täältä alle viidessä tunnissa, niin ei tuo lähtökynnys niin iso ole. Ei varsinkaan kun ostin jo marraskuussa alehintaan viiden laskupäivän liput, joita en siis saa nyt kaikkia käytettyä. Uusimpana investointina Whistleriin on muuten tehty laakson yli vuorelta toiselle menevä gondolihissi. Eipä tarvitse laskea alas loskaiseen lumeen kun haluaa vaihtaa vuorta!

Toinen reissu on sitten heti seuraavana viikonloppuna alkava viiden laskupäivän reissu Lake Louiseen Calgaryn kupeeseen. Siellä sitä pitäisi olla kuivaa sisämaan lunta, josta täällä rannikolla yleensä saa vain haaveilla. Vähintään yhtä mielissäni olen siitä, että tuonne tulee tuttua laskuseuraa Euroopasta asti.

maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Minua harmitti ja harmittaa kovasti, että NFL:n playoffit jäivät tänäkin vuonna näkemättä. Tämä kuuluu tietysti sarjaan kaikkea ei voi saada, nyt oli tärkeämpiäkin asioita. Super Bowlin sentään tänään näin, ja se olikin aivan loistava peli. Etenkin loppuratkaisu oli huikea, ja koska olin minulle tyypillisesti altavastaajan puolella, oli aivan hienoa nähdä miten se altavastaja nousi liki mahdottomasta tilanteessta hienoon voittoon. Kaikki se muu siinä urheilun ympärillä lähinnä huvitti ja ärsytti.

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Tein tuossa eilen veroilmoituksen. Hommaa helpotti hieman se, että liittovaltion verotuksen hoitaminen riitti, Washingtonissa kun ei ole osavaltion tuloverotusta. Päälimmäisenä hommasta jäi kuitenkin mieleen se, että kyllä kai tämän verotuksen voisi hoitaa hieman yksinkertaisemminkin. Sama koskee toki Suomenkin verotusta. Monimutakaista on.

Täällä ilmeisesti on tavallista, että tulee isoja veronpalautuksia. Minunkin kohdallani vaikutti siltä, että veroa oli pidätetty palkasta ennakkoon sen mukaisesti, että koko palkkatulosta pitäisi maksaa veroa. On kuitenkin niin, että kaikille verotettaville tulee usean tuhannen dollarin vähennyksiä, siis useasta tuhannesta dollarista ei tarvitse maksaa veroa. Tämä vastaa täysin Suomen ansiotulovähennystä, joka tulee kaikille. Suomessa kuitenkin tämä otetaan huomioon jo verokortin ennakkopidätysprosenttia laskettaessa. Täällä ilmeisesti sitten ei?

Minulle tuli veronpalautuksia lopulta lähes 1500 dollaria. Ihan mukava yllätys! Ja mikä parasta, täällä palautukset napsahtavat tilille kahden viikon kuluessa veroilmoituksen jättämisestä. Eipä tarvitse odotella ensi joulua.

Nopea veronpalautusten saaminen onnistuu kylläkin vain jos jättää veroilmoituksen sähköisesti. Koska ollaan USA:ssa, ei sähköinen veroilmoitus toki mene verottajan (IRS) omalla järjestelmällä, vaan pitää käyttää kaupallisia ohjelmia. Kun tulot ovat pienehköjä ja verotus muutenkin yksinkertainen, se hoituu onneksi aivan ilmaiseksi: sen kun menee IRS:n sivuille ja valitsee sieltä mukavan kuuloisen ohjelman. IRS hyväksyi veroilmoitukseni muutamassa tunnissa, ja nyt vain jännitän tulevatko rahat tilille niin kuin on luvattu.

Koskahan Suomeen muuten saadaan sähköinen veroilmoitus?

lauantaina, helmikuuta 02, 2008

Lumi on sitten hieno elementti. Crystal Mountainilla sitä on niin sanotusti riittävästi, sillä sitä on nyt viime aikoina tullut siellä 10-20 cm päivätahdilla. Suureksi yllätyksekseni lumentulo kuitenkin lakkasi eilen noin tunnin ajaksi, ja aurinkokin hieman näyttäytyi. Tähän laittamani kuvat on otettu tämän tunnin aikana.

Kaikki eivät taatusti ole aivan yhtä tyytyväisiä lumentuloon. Esimerkiksi Snoqualmie Passissä lunta on tullut pahimmillaan noin 30 senttiä päivässä, ja tällä hetkellä siellä on yli kolmen metrin kinokset. Solan läpi menevä Interstate 90 -moottoritie on ollut lumivyöryvaaran takia poikki yli sadan kilometrin matkalta. Kyseessä on Washingtonin osavaltion itä-länsi -suuntainen pääväylä, joten tuo tuottaa varmaan monille harmaita hiuksia. Tänään tie näyttäisi olevan taas auki, mutta lumiketjut vaaditaan renkaisiin.

perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Tänään iltapäivällä aurinko sitten vihdoin näyttäytyi pilvien ja sateen lomasta. Sattui niin mukavasti, että se näyttäytyi juuri silloin kun kävin Fremontissa lounaalla. Muutenpa tuo olisikin helposti jäänyt huomaamatta.

Eilisessä postauksessa unohtui mainita, että olen käynyt kantapubissanikin jo kolme kertaa, vaikkei minulla ole täällä ollut kuin vasta kaksi iltaa. Sekin vaikuttaa tähän kotiutumisen tunteeseen. Onneksi on ollut seuraa jonka kanssa viettää iltoja, sillä nyt tuntuu siltä, että jet lag on ohi. Ei nimittäin varmasti olisi jos olisin molempina iltoina vain sammunut kotisohvalle television ääreen. Kello tulee Suomessa kolme aamuyöllä, eikä koko päivänä ole väsyttänyt.

edit klo 22:08: Iltaa kohden alkoi toki väsyttää, mutta enpä arvannut että menisi iltakymmeneen ennen kuin olen kotona ja pääsen lisäämään tuon lounastauolla kotitalostani nappaamani kuvan tänne blogiin. Että kyllä se jet lag kai on voitettu jos kerran pystyy tekeään 14-tuntisen tehokkaan työpäivän.