torstaina, tammikuuta 17, 2008

Nyt olisi sitten matkan aika. Olen aivan täpinöissäni siitä, että pääsen pitkästä aikaa reppu selässä Keski-Eurooppaan. Okei, reissussa menee vain neljä yötä, joten ei tässä kummoista lenkkiä keretä, vaan aika menee lähinnä Prahan ja Olomoucin fiilistelyssä. Minulta on kyselty miksi minä taas Tšekkiin menen, ja olen vastannut että menen hakemaan sinne viime reissulla unohtuneen pyyhkeeni. Lupasivat Olomoucissa pitää sen tallessa, vaikka mainitsin sähköpostissani että seuraavaan käyntiin voi mennä yli vuosi, niinkuin nyt menikin. Saapa nähdä kuinka käy.

Jotakin aivan uuttakin on suunnitteilla, mutta siitä sitten myöhemmin. Viime vuosi oli muuten vuoden 2001 jälkeen ensimmäinen vuosi jona en käynyt Tšekissä. Tosin kävin siellä joulukuussa 2006 ja nyt tammikuussa 2008, joten tuo on enemmän tuollainen tilastosattuma.

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa sitten viime kesän ihan oikeaan puulämmitteiseen saunaan. Oli se vain saunan jälkeen uskomattoman hieno olo. Tunsin pientä säälintunnetta niitä miljardeja ihmisiä, jotka eivät tätä koskaan koe, kohtaan.

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Kunniamerkkiä pukkasi, kivaa. Ohje oli laittaa merkki kiertämään kymmenelle ja kommentoida näiden blogeihin. Hyvien ystävien blogit eivät minulta palkintoa tarvitse, tiedätte ilmankin. En lue säännöllisesti kymmentä blogia, mutta merkki lähtee Annalle, Saaralle, Stinalle ja takaisin Kaarinalle. Aika monen Amerikassa asuvan suomalaisen blogia olen katsellut, mutta vain näihin on tullut palattua useammin kuin satunnaisesti. Jotta vieraan ihmisen elämä alkaa kiinnostaa, elämissä täytyy olla joitakin muitakin leikkauspintoja kuin se että asuu samassa maassa. Pari uutta tulokasta on kyllä nyt vahvasti tulossa joukkoon, mutta en rupea merkkejä heti kärkeen jakelemaan.

Seattlessa on äskettäin eli sikäläisittäin maanantai-iltana tullut lunta niin että sitä on ihan jäänyt maahan. Vähän harmittaa etten ole näkemässä. Helmikuussa tuskin enää lunta saadaan.

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Hoksasin tässä yhden ison elämäntapaeron mikä mulla on Suomen ja USA:n välillä. Lehtipino on nimittäin nyt täällä pienentynyt melkoisesti, ja se ilmeisesti johtuu siitä, että Suomessa matkustan paljon junalla, ja junassa tulee aina luettua. USA:ssa junamatkailu on jäänyt todella vähiin, mitä nyt pari kertaa Vancouverin reissun olen sillä kulkupelillä tehnyt. Ja lehtipino onkin sitten siellä iso. Pinossa on lähinnä kuukausittain ilmestyviä ammattilehtiä (ei kuitenkaan varsinaisesti tiedettä), joista osa tulee Suomen ja osa Seattlen osoitteeseen.

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Tänä viikonloppuna tein taas etelänmatkan. Oli kerrassaan oivallinen reissu, johon kuului kiireetöntä aikaa lapsiperheessä, pari olutta ja ralliautoilua poikamiesboksissa, kaksi illallista hyvässä naisseurassa sekä loistava teinibändin keikka.

Tuo "teinibändi" oli Pintandwefall, josta olen tännekin aiemmin kirjoittanut. Sanon nyt teinibändi, koska kyllähän minä ja kaverini keikalla aika lailla ikähaitarin yläpään yläpuolella oltiin. Keikka pääsi kylläkin yllättämään melkoisen positiivisesti. Hyvää minä siitä toki odotinkin, mutta kyllä vain yllätti miten hyvin likkojen energia lavalla toimi. Ja niillähän on monta oikeasti hyvää kappaletta, eikä muutenkaan jää epäselväksi että lahjoja on. Vetoavinta tuossa kuitenkin on omaperäinen ja vähän sekoileva esiintyminen sekä likoista huokuva esiintymisen ilo. Kuten bändin "melkein sukua julkkikselle" jäsenelle totesinkin, menen uudestaan jos tilaisuus tulee.

Keikka oli muuten Club Libertéssä Kalliossa. Kalliossa ei ole tullut juuri pyöriskeltyä, mutta ehkä pitäisi. Tässäkin keikkapaikassa on keikkoja melkein joka päivä, ja vastaavia paikkoja on arvatenkin useita. Niissä luultavasti pääsisi tutustumaan melko orgaaniseen bänditoimintaan. Vähän sellaiseen, johon olen Seattlessa vähän tutustunut.

Tämän päiväinen illallisseura oli muuten Seattlesta tuttua. Likka on tullut Espooseen au pairiksi, ja onkin melko energinen tapaus. Juuret ovat USA:n keskilännessä. Kansainvälistymisen odotusarvot eivät ehkä olleet kovin korkealla kun syntyi mustille vanhemmille, jotka eivät ole koskaan kotiosavaltiostaan poistuneet, mutta tämä tapaus on nähnyt maailmaa huomattavasti enemmän kuin minä. Mulla on hirveå kunnioitus tätä kohtaan. Voin vain kuvitella miten iso henkinen kynnys on ollut lähteä kotoa maailmalle, kun pelkkä toiseen kaupunkiin muuttaminenkin on ollut valtavan iso asekel.

perjantaina, tammikuuta 11, 2008

USA:ssa asuminen on hieman kärjistänyt ajatuksiani siitä, miten Suomessa USA:han suhtaudutaan. Nyt Suomessa oleskellessa nämä ajatukset ovat tulleet taas pinnalle. Minua häiritsee nimittäin aivan hirveästi se, että samat ihmiset, jotka suhtautuvat USA:han negatiivisesti tai jopa vihamielisesti, kuluttavat kuitenkin asioita sen enempää kyseenalaistamatta kaikkea sitä mitä USA:lainen kulttuuri-imperialismi meille tuottaa. Kärjistäen voisi kysyä, koska tulee se päivä jona Suomessa ei enää saa ruisleipää kun sitä ei amerikkalainen suuryritys tuota. Minä ainakin tahtoisin tätä kehitystä vastustaa, mutta tuntuu etten taida saada muita tähän mukaan. Samaan aikaan suhtaudun USA:han monessa suhteessa positiivisesti, pitäisivät vain sen kulttuurinsa ihan vain siellä omassa maassaan. Tästä positiivisesta suhtautumisesta minua sitten täällä Suomessa kritisoidaan.

Paikallinen tapa elää ja yleensäkin paikallinen kulttuuri ovat tärkeitä asioita. Usein tuntuu, että se on Seattlessa oivallettu paljon paremmin kuin Suomessa. Siellä ei samalla tavalla kuin Suomessa oteta avosylin vastaan kaikkea sitä mitä amerikkalaiset korporaatiot haluaisivat sinne tuoda. Minusta on todella ikävää, että Suomeen työntyy amerikkalaisen kulttuuriin kuuluvia asioita, jotka korvaavat suomalaiseen kulttuuriin kuuluvat asiat. Samalla tänne leviää amerikkalainen elämäntapa, joka korvaa suomalaisen elämäntavan. Tämä häiritsee minua huomattavasti enemmän kuin se, että täällä myytävästä tavarasta menee paljon rahaa USA:han. Jos siis aloittaisin Suomessa USA-boikotin, siinä olisi mukana Hesburger ihan samalla tavalla kuin McDonalds.

Saan aika usein kuulla siitä, että tunnun viihtyvän USA:ssa hienosti. On jopa arveltu, että lopulta päätän jäädä sinne pysyvästi. No, ei huolta, en jää. En nimittäin mitenkään voisi kuvitella siirtäväni elämääni pysyvästi Amerikkaan. Se ei liity amerikkalaiseen kulttuurin tai siihen miten Amerikassa viihdyn, vaan se liittyy siihen, miten kallista siellä olisi elää jos sinne rakentaisi elämän. Ja tietysti se liittyy siihenkin, että täällä Suomessa on kaikki tärkeät ihmiset.

Täällä Suomessa saa verovaroista paljon sellaista mitä varten USA:ssa pitäisi säästää omista tuloista. Etenkin jos perheen perustaisi, USA olisi tässä mielessä aika karsea maa asua. Monien joka tapauksessa juoksevien kulujen lisäksi USA:ssa joutuisi rahalla ostamaan paljon sellaista turvaa, joka Suomessa on perustuslakiin kirjattu itsestäänselvyys. Joskus olen sanonut, että USA:ssa pitäisi saada alkupalkkatarjouksena $100 000 vuodessa niin voisi alkaa harkita sinne asettumista. Nyt jään tuosta todella kauas. Tämä ehto ei toki tarkoita sitä, että rahassa mitattavan elintason pitäisi nousta jotta asettuisin USA:han, vaan sitä että jos tuon $100 000 tienaisin, voisin kenties päästä samaan elintasoon kuin minkä olen Suomessa onnistunut saavuttamaan. Helppohan USA:ssa tällä tavalla väliaikaisesti on elää, kun on mm. koko ajan suomalaisen sosiaaliturvan piirissä, eli ei tarvitse sillä tavalla huolia tulevasta.

Toki joudun nytkin tinkimään elintasostani siellä sun täällä ja varsinkin asumisessa. Mutta se on väliaikaista ja todellakin sen arvoista.

torstaina, tammikuuta 10, 2008

Kummi karkaa!

Tämän on nyt saanut kuulla monta kertaa. Pitäisi aina muistaa ensin kertoa jos pitää pieneksi hetkeksi poistua. Ei pieni muuten ymmärrä.

Kummi ei mene töihin.

Tässä kyllä meinasi sydän murtua, ja olikin pakko jäädä hetkeksi, ja selittää että kummieno tulee kyllä illalla taas takaisin. Viesti myös ymmärrettiin ja iloisesti heiluteltiin. Mutta mitäs sitten kun koittaa se tammikuun lopun lähtöpäivä?

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

Ostamani jääkaappi-pakastin tuotiin tänään. Siitä ei sen kummempaa kerrottavaa ole, mutta ohjekirjasta (juu, luin vaikka olen mies) löytyi kaikkea mielenkiintoista.

"Laitetta ei ole tarkoitettu lasten tai taitamattomien henkilöiden käyttöön." (kursiivi on minun lisäämäni)

"Älä laita suuhun kylmävaraajien sisältämää (myrkytöntä) nestettä." (erityisesti pidän suluissa olevasta lisähuomautuksesta)

"Älä nauti jääkuutioita tai mehujäitä suoraan pakastimesta otettuina, sillä ne saattavat aiheuttaa kylmävaurioita."

Welcome to the US of A.

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Viime yönä satoi taas lunta ja ajattelin laittaa eilisten kuvien vastapainoksi muutaman kuvan lumisista lapsuuden maisemistani. Tuli nääs tilaisuus vähän valokuvailla parhaassa päivänvalossa, ja ehdin vielä paikoille juuri ennen kuin lumiaurat tulivat pilaamaan parhaat otokset.

Illalla kävin katsomassa Dome Karukosken mainion Tummien perhosten koti -elokuvan. Kamera viipyili hienosti nuorten näyttelijöiden kasvoilla hieman samaan tapaan kuin esikoiselokuvassa Tyttö sinä olet tähti. Muuten pidin jälkimmäisestä enemmän, mutta ehkä vain siksi että siinä oli näyttelijävalinnat sen yhden verran paremmalla tolalla.

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Kävellessäni työpäivän jälkeen bussipysäkiltä (siskoni) kotia kohti pysähdyin jäässä olevan lammen rantaan valokuvaamaan. Ehkä niistä tunnelma jotenkuten välittyy, vaikka tietenkin hämärässä pokkarin ominaisuudet eivät oikein tahdo riittää. Taivas on kyllä oikeastikin täällä suunnilleen tuon värinen. Kaupungin valosaastetta.

Senkin noista kuvista näkee että viime yönä tuli vähän kunnollisempi lumipeite.

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Leveän tamperelaismurteen puhuminen on asia josta olen nyt Suomessa ollessa kovasti nauttinut. Eilen olin laillani tampereella verttuneen ystäväni perheen luona kylässä, ja tamperetta oli erityisen kiva puhua kun sai selvää vastakaikua. Kaupungilla liikkussa kaupoissa ja ravintoloissa asioidessa tamperetta tulee kanssa puhuttua, varsinkin jos vastapuoli ei ole ihan nuori. Ja toki kotonakin, mutta vanhempani eivät ole kotoisin Tampereelta, joten Tampereen murre ei ole sillä tavalla kotikieltä.

Kotikaupunkini onkin aina ollut minulle tärkeämpi identiteetin muodostaja kuin kotimaani.

Helsingin käynneillä Tampereen murretta tulee pääasiassa vältettyä. Se kun ei välttämättä luo mitään positiiivisia mielikuvia. Tosin joskus sikäiläisessä bussissa ihmettelen kovaan ääneen tamperelaisittain murtaen, että jaa tännekin syrjäseuduille on vihdoin saatu sähköiset matkaliput. Nehän tulivat Tampereelle yli kymmenen vuotta pääkaupunkiseutua aiemmin. Vitsi alkaa ehkä jo vanhentua. Tai ehkä sen olisi pitänyt tajuta vanhenneen jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen.

Mutta mistäs me tamperelaiset enemmän nautittaisiin kuin hesalaisille naureskelusta?