lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Kotimaista elokuvaa on ihan noin yleisesti ottaen mukava katsoa, varsinkin pitkän tauon jälkeen. Illansuussa kävin katsomassa elokuvan Raja 1918, ja se olikin erinomainen. Siinä on sitä historiaa, josta ei Suomessa kovin mielellään vieläkään puhuta. Seuraavaksi suunnitelmissa on Tali-Ihantala. Saapa nähdä kuinka voimakkaasti siinä elokuvassa tuodaan esille se usein vaiettu historiallinen totuus, että siinä taistelussa olisi suurella todennäköisyydellä mennyt Suomen itsenäisyys ilman Adolf Hitlerin paikalle komentaman Luftwaffen lento-osasto Kuhlmeynin panosta. Lento-osasto operoi Immolan kentältä, jonne saatiin osaston muistoa kunnioittava muistokivi vasta 1990-luvulla.

Matkalla elokuviin meinasi tulla murheita. Ajoin elokuvateatterin parkkihallissa jonon kolmantena, kun jonon ensimmäinen löysi parkkipaikan. Tämä käänsi parkkipaikalle, mutta joutui vielä peruuttmaan jotta saisi autonsa ruutun. Välissämme ollut auto oli ehtinyt jo liian lähelle, ja joutui peruuttamaan. Harmi vain, että tämä peruutti suoraan oman autoni keulaan. Soitin torvea ja olin paikallani, mutta taisi olla musiikit niin kovalla ettei torvea edes kuultu (jälkeenpäin ajatellen valojen vilkuttaminen olisi voinut olla tehokkaampaa, mutta tuossa nyt ei ollut sekuntia enempää aikaa pohtia parasta ratkaisua). Onneksi kaverilla oli nopeutta niin vähän, että autooni ei tullut naarmuakaan, ja kaverinkin auton lyttyyn mennyt puskuri suoristui itsestään tämän ajettua auton irti omastani. Totesimme tilanteen, ja paiskasimme kättä päälle, että tämä on tällä selvä. Otin kyllä varmuuden vuoksi valokuvat kaverin auton perästä niin että rekisterikilpi näkyy.

Keulaani ajanut mieskuski oli selvästi juuri kortin saanut ja näytti aika pelästyneeltä kun menin sivuikkunaan koputtelemaan että ajoit sitten päälle (en muuten menettänyt malttiani, mikä ei ehkä minut tuntevia yllätä). Auto oli sen verran uusi ja kallis, että se oli taatusti pojan isän auto. Luulenpa, että tämä isä ei saa tapauksesta koskaan tietää. Tai ei saa ainakaan muutamaan vuoteen.

perjantaina, tammikuuta 04, 2008

Kun "viikon kuvassa" haikailin talvisten kelien perään, heti seuraavana päivänä satoi vähän lunta ja sen jälkeen onkin ollut koko ajan sopivasti pientä pakkasta. Mahtavaa. Aurinkokin on näyttäytynyt, ja tänään oli suorastaan upea sininen taivas. Sellaista se on.

Tosin kun olin tuossa puolenpäivän aikaan liikkeellä, tavallaan vähän hymyilytti se, että varjot olivat niin pitkiä, että lähes koko ajan kuitenkin olin varjossa. Enkä todellakaan ollut missään keskustan korkeiden talojen varjoissa, vaan ihan vain mäkien ja puuston muodostamissa varjoissa. Eikä sitä luntakaan ole kuin juuri sen verran että on valkoista, että ei siitä juuri muuhun ole kuin maisemien parantamiseen. Mutta on sekin jo paljon.

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Jääkaappini sitten otti ja hajosi, näin ilmoitti vuokralainen tuossa eilen illalla. Korjaaminen ei tunnu kannattavan, joten tänään kävin katselemassa uusia kaappeja. Kävin samalla reissulla viereisessä marketissa ruokaostoksilla, ja mietin miten hauska olisi mennä ruokaostoskassi kädessä kodinkoneliikkeeseen ilmoittamaan, että jääkaappi hajosi ja uudelle olisi tarvetta.

Noin muuten tämä on perin pottumaista. Jos kyse olisi sijoitusasunnon jääkaapista, voisi vain tilata halvimman jonka saa heti mukaan. Vaan kun nyt pitää sitten osata valita sellainen kaappi, jonka oikeasti haluaa. Se kun tulee ennen pitkää omaan käyttööni. Jos tämän nyt piti tapahtua, on kyllä hyvä että tämä sattui tapahtumaan juuri nyt kun olen Suomessa.

keskiviikkona, tammikuuta 02, 2008

Ensimmäinen normaali työpäivä Suomessa sitten viime helmikuun on takana. Havaintoja: 1) Yliopiston kirjakauppa ja oman talon ravintola ovat kiinni vaikka on normaali työpäivä. No, kai se kertoo jostakin hyvästäkin että työvoima on niin kallista ettei ole varaa pitää näitä auki ennen kuin opiskelijat palaavat, mutta eipä tullut taas mieleenkään että näin voisi olla. 2) Onpas hiljaista. Ei humise ilmastointilaite (talo on kyllä ilmastoitu) eikä kuuluu työkavereiden juttelu. Kolmen hengen työhuone on avokonttoriin jo tottuneesta aika kiva juttu. 3) Kylläpä riittää paljon puhuttavaa työkavereiden kanssa. Työasioita ja kaikkea muuta. Mukava olla täällä. 4) Alakerran kahviautomaatilla käydessäni erehdyin sanomaan "hei" viereisellä automaatilla olleelle nuorelle naisihmiselle. Ei vastannut, luuli varmaan hulluksi. Täällä ei tuntemattomille turhia lätistä.

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Kuvissa on tähtisadetikkuja ja uudenvuodentinani. Arvelin että asia ei kuvista välttämättä selviä jos en kerro.

maanantaina, joulukuuta 31, 2007

Vuosi 2007 lähestyy loppuaan: on ollut hyvä vuosi. Jotakin siitä miten monenlaista on tullut ehdittyä kertoo sekin, että tämä on vuoden kolmassadas blogimerkintä. Ja sen muuten huomasin vasta tätä blogimerkintää kirjoittaessani.

sunnuntaina, joulukuuta 30, 2007

Hyvät ystävät ovat sitten tärkeitä. Niin tiivistyy Helsingissä viettämäni viikonloppu.

Melkein ystäviksi voi laskea myös Scandinavian Music Groupin. Bändin tyypit ovat suunnilleen itseni ikäisiä ja heidän musiikkinsa kanssa on tullut kasvettua parikymppisestä kolmekymppiseksi. Perjantaina pääsin taas pitkästä aikaa kuulemaan heitä livenä. Hieno ilta: Tavastia oli loppuunmyyty, mutta tuntui että kaikki olivat kerrankin tulleet nimenomaan kuuntelemaan musiikkia.

Alkuperäisestä kompromissittomaksi rock-bändiksi perustetusta SMG:stä ei tosin ole enää juuri mitään jäljellä. Sitä bändiä onkin välillä vähän ikävä, mutta olisi tämä maailma vain paljon köyhempi paikka ilman tätä nykyistä. Se vain minua hieman huvittaa, että porukkaa on nykyisin lavalla melkein yhtä paljon kuin Ultra Bralla (nykyisin vakiokokoonpano on seitsemän henkeä, eilen oli vielä kahdeksantena Timo Vesajoki hammondissa ja yhdeksäntenä Minna Pensola viulussa; varsinkin Pensolan viulu oli aika ässä lisä). Ja kyllä se UB:ltä paikoin kuulostaakin. Mitähän Joel olisi sanonut jos sille olisi vuonna 2002 kertonut, että tällaista musiikkia te sitten soitatte viiden vuoden päästä? Varmaan olisi nauranut ettei ikinä. Niin me vain kasvamme.

Loppuun muita havaintoja ja kysymyksiä. 1) Miksi ihmeessä VR:n lippuautomaatti ei kelpuuta ulkomaalaisia luottokortteja? Enpä ole vastaavaan muualla Euroopassa törmännyt, ja olen sentään aika monen maan automaatteja muistaakseni käyttänyt. 2) Jos baarin penkillä istuvalta tytöltä näkyy alushousujen värin lisäksi se kuinka kapeaksi naru menee kymmenen senttiä alempana, onko tarkoitettu että niitä katsellaan; ja jos ei ole, mikä on korrekti tapa vihjaista tytölle että nyt näkyy enemmän kuin oli tarkoitus?

torstaina, joulukuuta 27, 2007

Olen tässä Suomeen tultuani autoillut jonkinkin verran, ja olen pannut merkille, että autot ovat Suomessa näillä keleillä todella likaisia. On ihan tavallista, että kyljet ja perä on aivan lian peitossa niin että rekisterikilpeä ei näe lukea; tasaperäisissä ei ole harvinaista että takaikkunassa on paksu lika muualla kuin siinä mistä pyyhkijä pyyhkii. Törkeän näköistä, eikä varmaan yhtään hyväksi pelleillekkään.

Mietin että mistä tämä johtuu. Seattlessa nimittäin lämpötilat liikkuvat samoissa lukemissa ja vettä tulee taivaalta vähintään yhtä paljon. Itäinen Washington ja vuoret ovat oikeastaan aivan samanlaisia kuin Suomi: lunta tulee vähän ja tienpinnat jäätyvät toisinaan. Katselin tienpintoja, ja totesin että ne ovat aivan lian peitossa. Washingtonissa asfaltti on puhdast. Mistä ero? Miksi Suomen tiet ovat täynnä rapaa mutta Washingtonissa ei? Washingtonissa käsittääkseni kuitenkin suolataan enemmän. Eivät ne tienpinnat kai muuten pysyisi niin sulina, ettei talvirenkaita tarvita. Ja ei kai Suomessakaan sentään hiekkaa tai soraa tienpinnoille ajeta? Vai johtuuko tämä nastarenkaista, siis että ne jauhavat tienpintaan likaa irti asfaltista? Ken tietää kertokoon.

Washingtonissa en joka tapauksessa ole nähnyt yhtään niin likaista autoa kuin mikä on Suomessa tavanomainen likaisuus tähän aikaan vuodesta. Taitaa olla niinkin, että Suomessa autoja pestään tähän vuoden aikaan tosi vähän, sillä se on "turhaa", kun kuitenkin jo seuraavalla kauppareissulla autosta tulee ihan likainen. Mutta kyllä se vaan oudolta ja pahalta näyttää kun auto on päästetty pahimmillaan ikkunoita myöten lian peittoon.

Lisäksi huomasin, että Amerikassa tarttunut kohtelias ajotapa hämmentää suomalaisia jalankulkijoita. Tampereen keskustan tienoolla ajaessani tuli usean kerran tilanne, jossa pysähdyin suojatien eteen, jottei jalankulkijoiden tarvitsisi pysähtyä, mutta jalankulkijat eivät osanneet mennä yli ennen kuin monta kertaa viittasin että menkää nyt. Takanani olleissa autoissa oli arvatenkin pinna kireällä. Mutta tuo kohteliaisuus jalankulkijoita kohtaan nyt vain tulee selkäytimestä. Ehkä opin myöhemmin tavoille ja kiihdytän suomalaiseen tapaan jos näyttää siltä että jalankulkija saattaa muuten ehtiä edestäni.

Kaupoissa kierrellessäni taasen panin merkille lasten ja nuorison kielenkäytön. Törkeää. Vastaavaa ei kyllä Amerikassa hyväksyttäisi, ja se on hyvä se. Ihan hävetti vanhempiensa puolesta.
Washingtonissa on uutisten mukaan viime päivinä tullut vuorille lunta oikein toden teolla. Se ei toki tähän vuodenaikaan ole suuri yllätys, mutta olen loppujen lopuksi hyvinkin mielissäni, että olen pahimman talven poissa Seattlesta. Tänäänkin monikaistaisella moottoritiellä Snoqualmie Passissä Seattlen lähellä on ollut 15 kilometrin mittaiset jonot, kun lunta on tullut niin, että on asetettu ketjujenkäyttöpakko. Lumiketjuilla maksiminopeus on viidenkympin (km/h) tienoilla, joten ei olisi erityisen kivaa olla nyt siellä. Lisäksi minua hieman hirvittää se, että amerikkalaiset eivät oikein osaa sopeuttaa ajotapaansa lumelle ja jäälle sopivaksi, joten sikälikin on ihan hyvä ettei tarvitse olla siellä seassa.

Vaan saisi sitä lunta täälläkin olla. Huomiselle on suunniteltu Himoksen keikkaa, mutta saapa nähdä nyt. Jos sääennuste (pari lämpöastetta ja tihkusadetta) ei iltaan mennessä kohene, taitaa nämä laskut jäädä odottamaan parempia tammikuun kelejä. Sinänsä harmi. Washingtonin vuorilla olisi nyt mainiot laskukelit ainakin lumen määrän puolesta. Sopivaa pikkupakkastakin näkyy olevan.

Seattlessa taasen on tähän aikaan vuodesta ne kurjimmat ja harmaimmat sadekelit. Sikälikin on hyvä olla poissa sieltä. Ei sillä että täällä Suomessa kelit parempia olisivat olleet, mutta kuitenkin. Ja onhan täällä toivoa paremmasta.

tiistaina, joulukuuta 25, 2007

Suomessa on sitten pimeää. Ei tämä varmaan kenellekään mikään uutispommi ole, mutta kyllä se vain etelämpää tullessa silti yllättää. Seattlehan on suunnilleen samoilla korkeuksilla kuin Lyon eteläisessä Ranskassa tai Milano Italian pohjoisosissa. Pimeys ei ole vain sitä että auringon nousun ja laskun välillä on vain reilu viisi tuntia, vaan se on myös sitä että aurinko ei missään vaiheessa nouse kunnolla ylös. Ja kun on ollut pilvistä, on ollut koko päivän pimeää. Lauantaina kun oli ainoa aurinkoinen päivä, oli vähän pirteämpää, mutta ei se aurinko silloinkaan missään vaiheessa varsinaisesti ylhäällä ollut.

Tämän kaiken kerron enemmän havaintona kuin valituksena, vaikka jet lag onkin ollut pahin mitä muistan. Eipä täällä Suomessa edelleenkään sään tai pohjoisen sijainnin takia olla.