maanantaina, marraskuuta 19, 2007

Tuoreen tilastoyhteenvedon mukaan Detroit on USA:n vaarallisin kaupunki. Seattle on listalla vasta 113. sijalla, mutta vain 50 kilometrin päässä sijaitseva Tacoma on sijalla 33. Se onkin Washingtonin vaarallisin kaupunki.

On aika hurjaa ajatella, että Detroit on menettänyt lähes miljoona asukasta vuoden 1950 huippulukemaan verrattuna (useimpia ei toki ole murhattu vaan he ovat muutaneet pois). Nyt asukkaita on reipas 900 000, eli alle puolet tuosta huippulukemasta.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Alle kahden vuoden ikäiseen kameraani näyttää olevan tulossa Canonin tyyppivika: linssiä liikuttava mekanismi on hajoamassa. Ensin olin aivan masentunut, sillä nyt on tulossa sellaisia reissuja, jolla ei oikein ole kameran varaa kesken hajota. Vaan eipä tarvinnut pitkään selailla uusia kameramalleja ja olin jo aivan innostunut tilanteesta. Käynti elektroniikkaliikkeessä räpläämässä kameroita vain lisäsi innostusta, joten uusi pokkarini on tulossa Amazonilta tiistaihin mennessä. Kai tämä on sitten sitä elintasoa. Uudessa mallissa on laajakulmaisempi linssi, kuvanvakain, entistä isompi näyttö sekä muutama hieman turhempi uusi ominaisuus.

Netti on pullollaan tästä Canonin tyyppiviasta kertovia tarinoita, ja tämä on nyt minullekin jo toinen Canonin kamera jonka kanssa on näin käynyt, joten tiettyä masokismia osoittaa, että valitsin taas Canonin. Aina kun olen muita merkkejä katsonut, en ole ollut tyytyväinen kuvanlaatuun, eikä tuttu käyttöliittymäkään ole mikään pieni asia. Fiksu lukija huomaa, etten väitä Canonin kuvanlaatua parhaaksi. Laaduissa on eroja, ja olen tottunut Canonin laatuun.
Tämän päivän haikki oli normaalia lyhyempi, eikä siitä muutenkaan jäänyt paljoa blogiin kerrottavaa. Viime viikonlopun tapaan haikattiin tässä ihan lähellä Kaskadeilla. Kohteena oli Snow Lake, matkaa noin 8 kilometriä, kivuttavaa kaikkiaan noin 490 metriä ja korkein piste oli noin 1350 metriä. Aikaa käytettiin kolme ja puoli tuntia. Oltiin kuitenkin sen verran ylempänä kuin viime sunnuntaina, että koko matka saatiin rämpiä enemmän tai vähemmän syvässä lumessa, joten ihan riittävä rasitus saatiin kuitenkin aikaiseksi. Koko matkan satoi vettä, mitä nyt perillä se muuttui hetkeksi rännäksi. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi näin kastunut. Näkyvyys oli heikko, mutta mukava reissu oli kuitenkin. Useita pieniä vesiputouksia ja perillä taas kerran järvi. Kun lopulta tulimme järven yläpuoliselle harjanteelle, emme edes heti tajunneet että alhaalla näkyy järvi. Se näytti vain jyrkänteeltä, mutta tarkemmin katsottuna pinnan aallot paljastivat järven.

perjantaina, marraskuuta 16, 2007

Tuntuu todella hurjalta – tai ehkä pitäisi sanoa kurjalta – ajatella, että asun maassa, jonka vallitseva käytäntö sallii sen, että minut voidaan minä tahansa päivänä poimia kadulta ja viedä ulkomaille kuulusteltavaksi niin, että kenellekään ei kerrota mihin katosin. Jottei totuus unohdu, todettakoon että tämä käytäntö tuli voimaan jo Bill Clintonin ollessa presidentti. Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen käytäntöä on vain alettu käyttää aivan uusissa määrin. Ja lisäksi on ilmeistä, että vallitsevan käytännön mukaan kuulustelumenetelmiin kuuluu kidutus. Wikipedian artikkelin mukaan Clinton oli presidenttikaudellaan ensimmäisen nappaustapauksen alla selittänyt käytännön ja sen laillisuuden puolesta ja vastaan puhuvia argumentteja varapresidentti Al Gorelle, joka oli nauraen todennut: "That's a no-brainer. Of course it's a violation of international law, that's why it's a covert action. The guy is a terrorist. Go grab his ass." Valitaan demokraatti presidentiksi ja kaikki korjaantuu. Jep jep.

torstaina, marraskuuta 15, 2007

Autoon sitten tuli 5000 mailia täyteen, ja Amerikassa kun ollaan, se tarkoittaa ensimmäistä määräaikaishuoltoa. Johtuukohan kummallisen lyhyt huoltoväli paikallisesta oikeuskäytännöstä (vastuukysymykset, joukkokanteet, isot rangaistuluontoisen korvaukset)? Käytännössä autoon tehtiin öljynvaihto ja tarkastettiin ihan vain päältä katsomalla, että koko joukko asioita näyttää olevan ehjänä. Kaupanpäälle auto vielä pestiin.

Homma toimi melkoisesti kätevämmin kuin Suomessa. Varasin ajan VW:n merkkihuoltoon eilen, ja aika oli jo tänään illansuussa. Lisäksi hinta oli käsittämättömän halpa. Hommaan meni tunti, ja työn osuus 16,25 dollaria. Tuohon hintaan ei suomalainen ammattimies eväänsä liikauttaisi (ja enemmän hyvä niin kuin huono niin). Öljyt ja öljynsuodatin maksoivat sen verran että hintaa tuli kaikkinensa 54,95 dollaria.

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Kesällä eräissä illanistujaisissa tuli puheeksi palkkapolitiikka, ja keskustelu on jäänyt vaivaamaan siitä asti. Kolme korkeasti koulutettua ja älykästä suomalaista oli sitä mieltä, että palkankorotukset pitäisi tehdä euromääräisinä eikä prosenttimääräisinä. Kyseessä on perustavaa laatua oleva kysymys: etenkin TUPO-kierroksilla SAK:n kulmakiviä on euromääräisten korotusten ajaminen ja vastaavasti AKAVA ajaa prosentuaalisia korotuksia. On ilmeistä, että AKAVAn ajama prosenttimalli on ainoa oikeudenmukainen, ja minua ihmetyttää miten fiksu ihminen voi olla tätä oivaltamatta. Pöyristyttävin väite on se, että prosenttimalli kasvattaisi tuloeroja.

Oletetaan, että eri töiden väliset palkkaerot ovat oikeudenmukaisia. Silloin on ilmeistä, että kaikille töille yhtäsuuret prosentuaaliset palkankorotukset ovat ainoa tapa pitää palkkaerot oikeudenmukaisina, siis olla kasvattamatta tai pienentämättä niitä. Elinkustannukset nimittäin nousevat samalla tavalla prosentuaalisesti.

Oletaan henkilöt A ja B. A:n kuukausittaiset menot ovat 1000 euroa ja B:n 2000 euroa. Oletetaan että elinkustannukset mm. inflaation seurauksena kasvavat 25 prosenttia. A tarvitsee nyt 1250 euroa elintasonsa ylläpitämiseksi, joten 250 euron palkankorotus on perusteltu. Jos B saa saman euromääräisen korotuksen, kuukausittaisiin menoihin on käytössä 2250 euroa, mutta elinkustannusten noustua 25 prosenttia menot ovat 2500 euroa.

Pitäisikö B:n nyt tinkiä elintasostaan 250 euron verran? Koska alkuperäiset palkkaerot oletettiin oikeudenmukaisiksi, ei tietenkään pidä. B on oletuksen mukaan ansainnut A:ta korkeamman elintasonsa. Ei olisi oikein, että B joutuisi tinkimään elintasostaan kun hänestä riippumattomista syistä elintasoon vaadittava rahasumma kasvaisi, kun samaan aikaan A saa pitää oman elintasonsa. Muista, A:n ja B:n välinen palkkaero ja sitä myötä elintasoero on alunalkaen oletettu oikeudenmukaiseksi.

Ylläolevasta on muuten jätetty huomioimatta progressiivinen verotus. Jos se otettaisiin huomioon, B:n saaman käteenjäävän palkan prosentuaaliseksi korotukseksi tulisi pienempi kuin A:n prosentuaalinen korotus. Tilanne on siis prosenttimallinkin tapauksessa B:n kannalta epäreilu. Todettakoon tässä, että tästä huolimatta kannatan progressiivisen verotuksen avulla tehtäviä tulonsiirtoja, sillä pitämällä elintasoerot pieninä saadaan kaikkien kannalta parempi yhteiskunta. Bruttopalkkojen suuruuksien määrittelyssä tulonsiirtoajattelulla ei kuitenkaan pitäisi olla sijaa. SAK:n mantra "solidaarinen palkkapolitiikka" on kirosana.

Palkkaerot eivät tietenkään aina ole oikeudenmukaisia. Romuttuuko siis yllä oleva päätelmäni? Ei tietenkään romutu. Kaikille tulevat yleiskorotukset on syytä pitää prosentuaalisina, mutta sen lisäksi on syytä tehdä erillisiä epäoikeudenmukaisia palkkaeroja korjaavia ratkaisuja. Tällaisia matalapalkkaeriä ja tasa-arvoeriä onkin vuosien varrella nähty jatkuvasti. Olen muunmuassa sitä mieltä, että sairaanhoitajat eivät saa oikeudenmukaista palkkaa, ja asia olisi syytä korjata. Tosin historiallisesti nais- ja tasa-arvoerät ovat olleet korkeastikoulutettujan matalapalkattujen kannalta turmiollisia. AKAVAn ajama niinsanottu pottimalli on oikea tie, mutta se on kokonaan oma tarinansa.

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Katselin juuri NBC:n paikalliskanavan iltauutisten urheiluosion. Ja kyllä, olin kuvissa kättelemässä Drew Careyn kanssa. Olen melkein julkkis. Hetkestä on uuden jalkapalloseuran sivuilla aivan mainio kuva, jossa kasvoni ovat sopivasti varjossa. Näköjään hetki on myös Youtubessa, mutta siinä kasvoni eivät näy ollenkaan, käteni kylläkin.
Illalla kävin vielä katsomassa amerikkalaista jalkapalloa. Pitäisi varmaan käydä useammin, sillä Seahawks on viettänyt murskajaisia molemmilla kerroilla kun olen ollut katsomossa, vaikka joukkue on muuten pärjännyt keskinkertaisesti. Tiukkoja pelejä olisi kyllä mukavampi katsoa; tänäänkin koko toinen puoliaika oli turha ja pitkästyttävä. Sen verran julkkiksilla näköjään on minuunkin vaikutus, että kun ensin päivällä kättelee tv:stä tuttua amerikan julkkista ja illalla näkee saman kaverin 67000 katsojan edessä stadionin valotaululla promotoimassa uutta joukkuetta... niin tuntuuhan se ihan hienolta.

Ammattilaisurheilu näyttää olevan ainoa yhteys, jossa Seattlessa näkee perinteisiä sotilaallisisänmaallisia esityksiä. Tänään oli jättilakanat liberty ja freedom -tekstein ja vapaudenpatsas/haukka -kuvituksin. Lakanoiden välissä oli kentän täydeltä kuviovoimistelijoita, jotka muodostuivat lopuksi valtavaksi USA-tekstiksi. Minulle esityksestä tuli mieleen fasistinen diktatuuri, mutta eipä ole tuo tässä maassa ainut asia josta minulle moisia mielenyhtymiä tulee.
Tänään oli suuri päivä seattlen jalkapallohistoriassa. Kuten olen jo täällä ennakoinut, Seattleen saadaan vuosien odotuksen päätteeksi pääsarjajoukkue. Yksi uuden seuran taustalla olevista sijoittajista on Hollywood-jullkis Drew Carey. Tänään hän tuli puoliltapäivin keskisuuren mediakohun saattelemana paikalliseen George & Dragon -jalkapallopubiin paljastamaan ensimmäiset viralliset tiedot joukkueesta. Ja voi veljet, olipa uutispommi! Seattlen Major League Soccer -seurasta tulee ensimmäinen amerikkalainen ammatilaisurheiluseura, jonka kannattajilla on suora valta siihen, miten joukkuetta johdetaan. Seuraan voi ostaa pikkusummalla osuuden, ja kaikki osuuden ostaneet pääsevät vuosittain muunmuassa äänestämään seuran puheenjohtajan valinnasta. Malli on kopioitu suoraan Kataloniasta: FC Barcelonalla on vastaava toimintatapa. Huomenna on virallinen tiedotustilaisuus, ja silloin tiedämme varmasti taas paljon lisää. Eipä sitä usein ole paikalla kun maailmanluokan kaupungissa syntyy uusi jalkapalloseura. Melko ainutlaatuista. Aurinkokin tuli esiin pian tilaisuuden päätyttyä.

Drew Carey ei ehkä ole aivan eturivin julkkiksia, mutta tuo silti uudelle seuralle paljon ilmaista julkisuuta. Hän on jo entuudestaan tunnettu jalkapallomies ja vakiokasvo LA Galaxyn kotiotteluissa. Nyt hän on myös meidän mies. Kun Drew oli kävelemässä fanijoukon läpi pubiin, joku huusi "somebody scarf that man". Edessäni pöydällä oli huivipino, joten nappasin yhden, hyppäsin pöydän yli, ja annoin huivin Drewlle. Hän otti huivin, laittoi sen kaulalleen, kiitti, ja kätteli minut. Paikalla oli televisiokameroita, joten saapa nähdä pääsinkö iltauutisiin. Ja Drew muuten piti saamansa Emerald City Supporters -huivin kaulalla koko sen ajan kun pubissa viihtyi.

Jos joku muuten ajattelee, että jalkapallo ei ole USAssa iso juttu, on väärässä. Pahasti. Tänäänkin osa paikalle halunneista ei mahtunut sisään, vaikka tilaisuudesta sai tietoa lähinnä ruohonjuuritasolla. Osa oli tietysti tullut katsomaan Arsenalin ja Readingin välisen ottelun suoraa lähetystä, mutta kuitenkin.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Katselin eilen illalla telvisiosta elokuvan Office Space. Se on monella tapaa aivan mainio elokuva, jota suosittelen kaikille toimistotyöntekijöille kesäloman jälkeisen ensimmäisen työviikon terapiaksi. Tämä printterikohtaus on kyllä varsinainen klassikko.