torstaina, syyskuuta 20, 2007

Syksy alkaa tulla Seattleen, ei voi mitään. Tänä aamuna aloin jo miettiä, pitäisikö kotona kääntää lämmitys päälle. Oli nääs kylmä. Viimeisen kahden kuukauden sähkölasku oli yhteensä vain hivenen yli 20 dollaria, siihenkin on luvassa taas sitten nousua. Tänään päivän ylimmäksi on luvattu 14 astetta ja sadekuurojakin saattaa tulla. Se tässä kuitenkin lämmittää mieltä, että syksyn ja kevään mittaan voi yhtäkkiä tulla kesäkelit hetkeksi aikaa. Vielä enemmän innostusta nostattaa se, että laskettelukausi alkaa alle kahden kuukauden päästä. Tarkemmin ajatellen: kesä haisee.
"Last night cars in the p1 and p2 carages were vandalized and one was stolen."

Näin alkoi rakennuksemme hissin seinään varhain tänä aamuna kiinnitetty tiedote. Tiedän mukavampiakin tapoja aloittaa päivä. Autohallin ovea avatessa polvet tutisivat ja olin varautunut näkemään mitä tahansa, mutta onneksi oma autoni oli säästynyt kaikelta, eikä tapauksesta ollut muutenkaan enää mitään jälkiä.

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

Työpaikan sunnuntaista tiistaihin kestänyt retreat oli maineensa veroinen: sekä päivä- että iltaohjelma todellakin vaativat veronsa. Olin aidosti hämmästynyt siitä, että tilaisuus oli töiden kannalta todella hyödyllinen. Saimme aikaiseksi koko joukon asioita oikeasti eteenpäin vieviä päätöksiä. Lisäksi iltaohjelman (lue: juopottelun) ansiosta tunnen taas monta ihmistä paljon paremmin kuin ennen.

Menomatkalla pysähdyimme Poulsbossa. Kaupunkiin tuli aikanaan paljon norjalaisia ja suomalaisia siirtolaisia, ja sittemmin kaupungin keskustaan on rakennettu viikinkiteema. Norjan lippuja on kaikkialla, siellä täällä on norjankielisiä tekstejäkin. Aika feikkiä, mutta kyllä rakennuksissa oli selkeää pohjoismaalaista tyyliä, ja varmaan se oli osittain aitoakin.

Paluumatkalla oli energiaa vielä sen verran jäljellä, että nappasin lautan kannelta joitakin kuvia Seattlen keskustasta. Osa jopa onnistui ihan hyvin. Kyseessä oli Bainbridge Islandin ja Seattlen keskustan välinen lauttareitti, jonka matkustin nyt toista kertaa. Lautta tulee lähes koko matkan suoraan Seattlea kohti, ja vähitelllen suureneva Seattlen skyline on aivan epätodellisen näköinen.
Anonymiteettini viimeisetkin rippeet ovat tainneet tässä blogissa mennä jo ajat sitten, joten kerronpa täälläkin päivän huippu-uutiset. Hakemus meni nimittäin läpi, ja alan taas ensi vuoden alusta saada palkkani Suomesta. Rahoitus on nyt turvattu kolmeksi vuodeksi, mikä on tutkijapiireissä ikuisuus. Kolmeen kuukauden varmuus kun on paljon tavallisempi vaihtoehto. Nyt ei siis enää tarvitse kantaa huolta siitä, miten selviän asunto- ja autolainasta kun palaan Suomeen. Olo on onnellinen ja helpottunut.

Palkka ja työehdot ovat ensi vuoden alusta alkaen taas suomalaisella tasolla, ja sepä se tuntuukin hyvältä. Tässä on niin paljon hyviä puolia, että en oikein tiedä miten päin olisin. Se tärkein on kyllä se, että nyt saan taas olla vapaa tutkija, eli kukaan ei määrää mitä tutkin. Minulla on nyt mahdollisuus saada tehtyä jotakin tieteellisesti merkittävää juuri minua kiinnostavien asioiden parissa. Kaikki varmaan hoksaavat senkin, että palkan tullessa euroina sinkkumies elää USA:ssa herroiksi. Vuosilomaakin on taas se viisi viikkoa kahden sijasta.

Ja erityisesti tämä mahdollistaa sen, että saan tehdä töitä siellä missä haluan, joten luultavasti tulen jossakin vaiheessa kevättä pariksi kuukaudeksi Suomeen, ja sitten taas takaisin tänne joksikin aikaa. Ilman tätä mahdollisuutta olisin joutunut palaamaan maaliskuussa Suomeen lopullisesti, kummipojan ikävöintiä kun ei kestä yhtään kauemmin kuin on pakko. Nyt nähdäänkin ehkä jo tammikuussa. Matkarahojakin apurahaan kuuluu, eli ei tarvitse omista rahoista lentojakaan pulittaa.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Tänään taas vaihteeksi haikattiin. Kohteena oli Mount St. Helens, eli se 1980 tuhoisasti mossahtanut tulivuori jolta puuttuu huippu. Haikki lähti Windy Ridgeltä ja kääntöpaikka oli Loowit Falls. Matkaa kertyi liki 15 km, korkeuseroa oli varmaan korkeintaan sata metriä. Putouksesta en nyt kuvia näytä, se kun oli pahasti vastavalossa. Muuten oli ihan komiaa. Koko haikki kulki sillä alueella, jonka tulivuoren purkaus aikanaan tuhosi täydellisesti. Kraatterista nousevaa höyryäkin nähtiin, vaikka se nyt ei Yellowstonen jälkeen niin suuria tunteita nostattanutkaan.

Kun tulimme Windy Ridgen parkkipaikalle, taivas yllämme oli liki pilvetön, mutta etäämmällä näkyi paljonkin pilviä. Sekä Mount Rainier että Mount Adams kuitenkin näkyivät haikin aikana aivan selvästi. Sopivasti kääntöpaikkaan päästyämme pilvet syöksyivät laaksoon, ja paluumatkalla ei sitten juuri maisemia ollutkaan. Hyvä ajoitus! Sitä reissussa tuli kyllä mietittyä, että kuinkakohan järkevää on ajaa autolla 300 mailia (kuusi tuntia) jotta saa haikata nelisen tuntia. Ei ehkä kovin järkevää, mutta kyllä maisemat silti hienoja olivat. Nyt oltiin jo niin lähellä kraatteria, että juuri lähempää sitä ei ylös asti kiipeämättä voisi nähdäkään. Ensimmäistä kertaa hahmotin nyt kunnolla, että vuoren uusi kupu on todella kasvanut hyvää vauhtia, ja todellakin tällä tahdilla vuori näyttää aivan normaalilta reilun sadan vuoden päästä.

Loppu tästä blogimerkinnästä on melkoista sillisalaattia: kokosin kaikenlaisia asioita jotka ovat viime päivinä käyneet mielessä.

Opin tänään, että amerikkalaisissa autoradioissa ei voi virittää parillisia FM-kanavia. Siis esimerkiksi 93,3 ja 93,5 MHz onnistuu, mutta 93,4 MHz ei. Saapa nähdä onko tästä isostikin harmia kun tuon auton Suomeen.

Aihepiiriä liippaa seuraavakin miete. Otin aikanaan Comcastin kaapelitelevision ja nettiliitymän. Kolmantena tuotteena heillä on kiinteähintainen lankapuhelin. Koko tämän ajan kun olen Seattlessa ollut mulle onkin tullut lankapuhelinliittymän mainoksia vähintään kerran viikossa. Luulisi jo tajuavan, että en aio ottaa. Paperinhukkakin tuntuu pahalta.

Sellainenkin homma tuli mieleen, että kaikesta hienoistuneisuudesta huolimatta Boisessa on kuitenkin asioita joista huomaa olevansa melkolailla keskellä ei-mitään. Ravintolamme vessan seinällä oli nimittäin Hummer-mainos, jonka teksti kuului "some performance problems can be solved without a prescription".

SMG:n 3.10. julkaistavasta Missä olet laila? -levystä voi odottaa paljon. Nyt MySpacessa on kuultavana Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana, jossa Paula Vesala (PMMP) on hieman skitsofreeniselta kuulostavan naisen toinen puolikas. Käykääs kuuntelemassa!

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Minut haastettiin kertomaan mitä minulla on päälläni. Haasteen saadessani päälläni oli kirkkaansininen teepaita, väljät pellavahousut ja kirkkaansiniset retro-tennarit. En tälläkään kertaa välitä haastaa ketään. Sori.

torstaina, syyskuuta 13, 2007

Yellowstonen reissu pyörii edelleen mielessä, joten ajattelin kirjoittaa tähän joitakin hajanaisia ajatuksia.

Ajoitimme reissumme tarkoituksella niin, että se oli ensimmäisenä koulujen alkamisen jälkeisenä viikonloppuna. Se olikin loistava ratkaisu, sillä ruuhkat loistivat poissaolollaan, ja kun lähes kaikki muut puistossa olivat eläkeläisiä, vähänkään rankemmilla kävelyreissuilla oli todella rauhallista. Toisaalta säiden kannalta kesä voisi olla parempi aika: meidän kolmas päivä Yellowstonessa oli nyt pilvinen ja kylmä. Tietenkin tämä oli se ainoa päivä, jona nukuimme teltassa. Muuten oli päivisin todella lämmintä ja aurinkoista, joten huonompikin tuuri säiden kanssa olisi voinut olla. Yöksi toki tuli todella kylmää jokaisena yönä, mutta pakkasta oli vain silloin kun telttailimme. Lisäksi geysirit ja värikkäät kuumat lähteet varmaankin näyttävät hieman lämpimämmässä ilmassa paremmalta. Nyt vesihöyry peitti näkymät välillä aika tehokkaasti, eikä geysirien ylössinkoava vesi tahtonut höyrystä erottua.

Suunnittelua tällainen reissu toki vaatii. Yellowstonessa on erillisiä alueita melkoinen määrä, ja matkaopasta lukiessa kestikin melkoisen kauan ennen kuin alkoi päästä jyvälle siitä, miten puisto on järjestetty. Aluksi vain silmissä vilisi Old Faithfulit, Mammothit, Lamar Valleyt, Norrisit, Canyonit, Yellowstone Laket, Big Thumbit ja muut paikannimet, eikä asiasta meinannut millään saada reunasta kiinni. Karttoja tutkien ja opasta lukien hommaan kuitenkin alkoi noin kolmannella yrityksellä tulla selkoa. Lonely Planetin Yellowstone and Grand Teton National Parks -opasta voin kyllä suositella lämpimästi: sen selkeä esitystapa hahmottui erityisesti puistossa ollessa vallan mainiosti. Lisäksi täytyy kiitellä NPS:ää siitä, että puistossa oli saatavilla yleiskartan lisäksi mainioita opaskarttoja jokaisesta alueesta jolla vierailimme. Niistä kyllä aina maksoi sen 50 senttiä todella mielellään, varsinkin kun Yellowstonessa geotermiset kohteet muuttuvat jatkuvasti, ja näissä oli se tuorein tieto.

Päivitin matkailukarttani. Colorado ja New Mexico pitäisi vielä saada kartalle, jotta voisi sanoa käyneensä kaikissa lännen osavaltioissa.

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007

Tänään Yellowstonen reissusta oli jäljellä kuuden tunnin ajomatka Baker Citystä Seattleen. Niinpä ehdin jopa näyttää naamani työpaikalla, vaikka eipä sitä juuri muuta tullut tehtyä kuin sähköpostit luettua. Reissun viimeinen päivä olikin jo toipumista: Baker Cityssä nukuttiin yhdeksän tunnin yöunet, ja paluumatkalla otettiin pitkä lounastauko Toppenishissa. Toppenish olikin aika jännä paikka: siellä on turistien houkuttelemiseksi maalattu valtavia alueen ja kaupungin historiasta kertovia muraaleja lähes jokaiseen keskustan rakennukseen. Lounaaksi saatiin erinomaista amerikkalais-meksikolaista ruokaa. Se onkin tässä osavaltiossa harvinaista, joten nappiin meni.

Kirjoitin reissussa joka ilta blogimerkinnän, mutta koska Montanassa ja Wyomingissa ei ole GPRS:ää tukevaa GSM-verkkoa, en saanut merkintöjä blogiin ennen kuin nyt. Lisäsin niihin samalla kuvia.

Yellowstonen kansallispuisto on kyllä järjestetty todella hyvin. Vaikka aikaa oli vain kolmisen päivää, oli helppoa kiertää puisto niin, että tuntui siltä, että sieltä on nähty jokseenkin kaikki kiinnostava. Tottakai teiden saavuttamattomassa takamaastossa olisi hienoa kierrellä, mutta se vaatisi sitten jo aivan erilaisen reissun. Kaikkiin puiston kohokohtiin toki pääsee autolla lähelle ja hieman kävelemällä perille. Tällaista kävelyä tulikin niin paljon, että energiaa suurempaan haikkailuun ei olisi enää ollutkaan. Nopeaan väsymiseen vaikutti varmasti sekin, että koko ajan oltiin yli 2000 metrin korkeudessa.

Yellowstonen geotermiset ilmiöthän ovat aktiivisen tulivuoren valtavan kalderan sisällä. Noin yleisesti tämä on hieman pelottava ajatus, ja kyllähän se aika hurjalta tuntui, kun aivan tien vieressä oli paikka paikoin pieniä lammikoita, jossa on kiehuvaa vettä. Yhdellä parkkipaikalla oli reikä, josta nousi höyryä. Tämä kohta oli toki aidattu, jottei kukaan siihen ajaisi tai kävelisi.

Toinen hieman pelottava juttu oli kaikkialla liikkuneet villieläimet. Niitä kun oli paljon. Varsinkin biisoneita ja kanadanhirviä (elk) oli tien vieressä aivan jatkuvasti. Ja oli niitä tielläkin. Yksikin biisoni teki matkaa maantietä pitkin kapeassa kanjonissa, eikä paralla ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa matkaa maantietä pitkin tai kääntyä takaisin. Onneksi ei törmätty. Ja aina kun tien varressa oli eläimiä, autot pysähtyivät kuvaamaan niitä. Monet myöskin poistuivat autosta, ja kaikkien sääntöjen vastaisesti lähestyivät eläimiä. Se tuntui aika hurjalta, vaikka kyllähän biisonit ja hirvet yleensä aika rauhallisia otuksia ovat. Biisonit olivat kyllä sikäli jänniä otuksia, että välillä niitä tapasi yksikseen tekemässä matkaa, mutta toisaalta usein löytyi niitty, joka oli mustanaan biisoneita. Ja sitten kun tuo niityllinen biisoneita päätti siirtyä muualle, se sai kyllä aikaan melkoisen liikenneruuhkan.

Yellowstone poikkesi muista käymistäni kansallispuistoista siinä, että puiston valtava koko on pakottanut siihen, että puiston sisällä on paljon erilaisia palveluita: hotelleja, lomamökkejä, ravintoloita, sekatavarakauppoja, huoltoasemia ja niin edelleen. Se kieltämättä hieman häiritsi. Tokihan muissakin puistoissa palveluja on, mutta ne eivät ole samalla tavalla lähes jatkuvasti läsnä. Erityisesti Old Faithfulin ympärillä oli melkoisesti kaikenlaista ihmisen rakentamaa.

Loistoreissu tämä joka tapauksessa oli. Vielä sentään löytyi tästä maasta luontonähtävyyksiä, jotka tekivät suuren vaikutuksen.

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

Aamulla oli pari pakkasastetta. Niinpä herätyskellon soittamisesta auton liikkumiseen kului vain 26 minuuttia. Minuutit tosin tuntuivat teltasta poistumisen jälkeen todella pitkiltä. Teltassa kun oli sentään hieman lämpimämpää kuin ulkona.

Aikainen herätys sopi kyllä hyvin päivän suunnitelmaan. Se kun oli ajaa etelän kautta Grand Teton National Parkin läpi ja kohti Seattlea. Tetoneilla tietenkin kierrettiin läpi kaikki mahdolliset näköalapaikat, mutta silti puisto oli kolmeen mennessä nähty sikäli tyydyttävästi, että oli mukava työntää nokka kohti kotia, ja toivoa että päästäisiin mahdollisimman lähelle.

Tetonit täydensivät Yellowstonen reissun mainiosti. Yellowstonessa ei ole mitenkään erityisen hienoja vuoristomaisemia, mutta Tetonit ovat ehkäpä hienoin vuorijono jonka olen nähnyt. Niistä korkein, Grand Teton, kohoaa 4197 metriin, ja vuorijono on jatkuvasti aivan tien vieressä. Haikkaillakin olisi kai voinut, mutta eipä siihen edelleenkään olisi ollut energiaa. Sanoisin, että tämä kolme päivää Yellowstonessa ja neljäs Tetoneilla on se minimimittainen reissu, joka kannattaa tehdä. Lisäpäivät voisi käyttää rennosti ottamiseen, haikkailuun tai geysirien purkautumisen kyttäilyyn.

Paluumatkalle oli kaksi reittivaihtoehtoa: pohjoisen kautta pääasiassa samaa reittiä jota olimme tulleet tai sitten etelän kautta Idahon läpi. Pitkällisen arpomisen jälkeen päädyimme jälkimmäiseen: se tuntui nopeammalta, ja viime kesän reissulta tuttu Boise tuntui hyvältä illalliskaupunkitavoitteelta. Boise on Idahon osavaltion isoin kaupunki, jossa on vain noin 200 000 asukasta. Sen keskusta koostuu muutamasta kadusta, jotka ovat täynnä ravintoloita, pubeja ja kahviloita. Se on siis ihan oikea kaupunki; oikein varsinainen keidas, sillä muuten satojen mailien säteellä on vain maaseutua ja erämaata. Nyt vietimme kaupungissa oikein virkistävän illallistunnin yhdeksän ja kymmenen välillä. Tämän jälkeen jaksoimme vielä ajaa parin tunnin päähän Baker Cityyn Oregonin puolelle.

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Kolmas Yellowstonen päivä keskittyi geotermisiin ilmiöihin. Old Faithfulin purkautuminen nähtiin kaksi kertaa, ja täytyy todeta, että siinä ei ole maineen veroista muu kuin se, että se suihkuaa usein ja ennustettavasti. Muuten se on aika vaisu, ainakin näin kylmällä kelillä kun vesi ei juuri vesihöyrystä erotu.

Ainoana muuna isona geysirinä nähtiin Daisy, joka olikin vallan upea. Daisy purkautuu 110-240 minuutin välein 3-5 minuutin ajan, joten meillä kävi melkoinen tuuri, kun onnistuimme näkemään sen ilman odottelua. Toki meillä oli ennustettu purkautumisajankohta tiedossa, mutta aikaikkuna on tosiaan aika suuri. Minkään muun geysirin kanssa ei vastaavaa tuuria käynyt, eikä meillä ollut nyt halua jäädä tuntikausiksi päivystämään.


Muutoin nähtiin jos jonkinlaista sihisevää, porisevaa, kuplivaa, loiskivaa ja höyryävää allasta. Ja ne värit, voi veljet. Kaikkea sitä bakteerit aikaan saavat.

Geotermisten alueiden lisäksi nähtiin Lake Yellowstonen maisemia, jotka olivat paikoin kuin suoraan Suomesta. Täällä reilussa parissa kilometsissä kun puut ovat vastaavalla tavalla kitukasvuisia. Auringonlasku oli kyllä valtavan upea. Yöksi ollaan menossa telttaan. Ulkona on nyt pari lämpöastetta.