torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Taisin menettää viimeisen toivoni löytää minun tekemiini lihapulliin ehdottomasti kuuluvaa ranskalaista sipulikeittoa (pussi) Seattlesta. Edes Whole Foods Marketista sitä ei nimittäin löytynyt. Houstonissa tämäkin ruoka-asia oli paremmin: Bellairen Whole Foodsissa oli kattava kansaivälisten ruokien osasto, josta tätäkin löytyi. Löysin tosin ranskalaista sipulidippiä, joka on siis tarkoitettu sekoitettavaksi hapankermaan. Ehkä silläkin lihapullat maustuvat.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Jostain syystä haluaisin kommentoida jotenkin Virginia Techin verilöylyä. En vain oikein löydä mitään sanoja, ja blogeja lukiessa näyttää siltä, ettei moni muukaan löydä. Panin merkille, että YLEn uutisessa kerrottiin tapauksen käynnistäneen täällä keskustelun USAn aselaeista. Se on sinänsä totta, mutta tämä keskustelu on jäänyt kylläkin hyvin marginaaliseksi ilmiöksi. Paljon enemmän täällä on nähdäkseni keskusteltu siitä, miten ihmisiä saadaan varoitettua ja evakuoitua tällaisen tapahtuessa, sekä siitä, miten tuollainen ammuskelija parhaiten eliminoidaan. Hämmentävän paljon kuulee myös kommentoitavan, että tämä on merkki siitä, että aselakeja pitää höllentää, sillä miten me muuten voimme puolustautua tällaiselta. En nyt sinällään kuitenkaan usko, että pelkkä aselakien tiukentaminen olisi ratkaisu. Eivätköhän ongelman juuret ole paljon syvemmällä yhteiskunnassa. Mutta kyllä se piru vie auttaisi jos automaattiaseita ei olisi aivan niin helppo saada!
Suomalaiset ympärillä vaihtuvat. Yksi vajaan kolme kuukautta täällä ollut lähti takaisin Suomeen sillä aikaa kun olin itse poissa, ja tänään tuli uusi suomalainen reiluksi kolmeksi kuukaudeksi. Sen reilun kolmen kuukauden jälkeen olenkin huonossa lykyssä ainoa suomalainen täällä: yksi lähtee kuukauden päästä, toinen perheineen varmaan kesäkuussa. Saapa nähdä miltä se tuntuu. Toisaalta jos yhden hyvän suomalaisen kaverin viisumiongelmiin saadaan ratkaisu, tilanne saattaa muuttua. Hän olisi nimittäin tulossa tänne ainakin pariksi vuodeksi.

Seattlessa alkaa olla varsin kesäistä. Suuri osa puista on jo täydessä lehdessä, ja tänään oli muutenkin varsin kesäinen päivä. Tosin illalla satoi, mutta täysin sateeton päivä Seattlessa on kyllä vielä tähän aikaan vuodesta Seattlessa harvinaisuus. Sateetonta kesää siis odotellaan: toivottavasti viime kesä ei ollut poikkeus.

Ja ainiin: matkalaukku tuotiin kotiin tuossa illansuussa. Harvinaisen kivuttomasti meni sekin homma, ja kun matkalaukussa ei oikein ole mitään mitä lähipäivinä tarvitsisin, homma aiheutti käsittämättömän vähän stressiä. Sen verran ehdin tarkistaa netistä, että minulle rakasta Ultramariinin bändipaitaa on edelleen saatavilla.

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Minusta tuntuu, että aika monen ulkomaalaisen on vaikea uskoa todeksi, kun kerron että Suomen presidentti on nainen ja hallituksen ministereistä kaksi kolmasosaa on naisia. Hienoa, että näin voi olla ilman sen suurempaa kohua.
Tämänpäiväisessä kotiinpaluussa minulla oli selvästi tähänastisista kotiinpaluista eniten sellainen tunne, että palaan kotiin. Ylipäänsä tällä reissulla vahvistui entistä enemmän se käsitykseni, että jos tässä maassa asun, haluan asua täällä lännessä.

Kymmenisen minuuttia ennen kuin lentokone oli sukeltamassa pilviin, Mount Rainier putkahti näkyviin pilvimaton yläpuolella. Vuori näyttää usein maasta käsin aika epätodelliselta, sillä se näkyy ainoana lumihuippuna taivaanrannassa, eikä tunnu oikein kuuluvan ympäristöönsä. Tämä oli kyllä jotain vielä kummallisemman näköistä. Ja kuinka ollakkaan, emme lopulta joutuneetkaan sukeltamaan pilviin. Kaskadien länsipuolella pilvet nimittäin katosivat, ja saimme hienot näkymät Seattleen koneen kaartaessa u-kirjaimen muotoisen lenkin matalalla Seattlen yläpuolella. Keskilännen loputtomien peltojen tylsyyden ja Wyomingin elottoman maiseman jälkeen Seattle näytti todella mukavalta paikalta asua.

Ihan kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Ruumaan laittamani matkalaukku on nimittäin edelleen Cincinnatissa, jossa vaihdoin konetta. Lupasivat tuoda sen minulle kotiin huomenna. Kaipa se oli vain ajan kysymys koska näin käy mulle ensimmäisen kerran. Kotona postissa odotti cd-levyllinen tuoreita kuvia ja videoita kummipojasta. Niitä katsellessa tässä on ilta kulunut, eikä matkalla oleva matkalaukku ole juuri mielessä pyörinyt. On kyllä poika kasvanut.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Konferenssi loppui puoliltapäivin, joten vuokrasimme auton, ja suuntasimme kohti pääkaupunkia rauhallisempia seutuja. Ensimmäinen kohde oli Annapolis, Marylandin pääkaupunki joka oli hetken aikaa myös USAn pääkapunki vuosina 1873-1874. Se onkin yksi Yhdysvaltain vanhimmista kaupungeista: siirtolaiset asuttivat alueen jo vuonna 1694. Tämännäköisiä paikkoja ei kyllä länsirannikolta löydy. Valkoinen mieshän tuli esimerkiksi Seattleen vasta vuonna 1851. Tuota onkin aika hurja ajatella, sillä eihän tuosta ole oikeasti kauaakaan.

Jollakin tapaa Annapoliksesta tuli mieleen brittiläinen pikkukaupunki. Eipä se kai ihme olekaan. Tämä itärannikko on minusta kaikenkaikkiaan varsin kiehtovaa seutua. Nimittäin, vaikka olen ollut USAssa aika monessa paikassa, täällä en ole juurikaan kiertänyt. Tänne tullessa tuntuukin lähes siltä, kuin tulisi aivan uuteen maahan. Täältä löytyy paljon mielenkiintoista arkkitehtuuria ja länttä kiinnostavampaa kaupunkikulttuuria. Täällä isojen kaupunkien (ainakin niiden missä olen käynyt) keskustat muistuttavat enemmän eurooppalaisten kaupunkien keskustoja. Lännen kaupunkien keskustat ovat paljon väljempiä.

Oikeastaan tajusin tänään sen ison eron: lännen kaupunkien keskustoissa on kortteleita ja pilvenpiirtäjiä, joista puuttuu kokonaan kivijalan liikkeet. kun taas idässä keskustan rakennuksissa on lähes poikkeuksetta myös katutasossa jotakin kiinnostavaa. Lännessä saa vastapainoksi sen, että luonto on jatkuvasti läsnä, ja se on valtavan jylhää. Minusta tuntuukin, että lännessä elämänlaatu on paljon korkeampi. Siellä otetaan muutenkin hieman rennommin, mikä näkyy esimerkiksi pukeutumisessa. Kulttuuri ei myöskään tunnu niin työkeskeiseltä, mutta tämä käsitykseni saattaa kyllä johtua vain siitä missä piireissä olen pyörinyt siellä ja täällä lännessä

No, takaisin päivän ohjelmaan. Seuraava kohteemme oli Great Falls Park Virginiassa. Vesihän siellä toki meni lujaa, mutta on vastaavia Suomessakin, kuten oli tiedossakin. Ihan kiva oli kuitenkin käydä, etenkin tänään kun vettä oli tullut todella kovaa koko päivän ja koski oli todella vuolas. Paluumatkalla tehtiin vielä jonkinmoinen kierros Marylandin ja Virginian maaseudulla. Osavaltioiden raja ylitettiin White's Ferryllä. Aika yllättävää, että täällä vielä lossi operoi.

Sää on tämänhetkinen huolenaiheeni, tämänpäiväiset rankkasateet kun olivat vasta esimakua. Kuten YLEn teksti-tv:kin on uutisoinut, täälläpäin on melkoinen myrsky käynnissä, ja ikkunat vinkuvat ja paukkuvat niin että tuntuu. Ei tämä tietysti ole mitään Teksasiin verrattuna, mutta lentoja on kyllä peruttu paljon. Toivottavasti huomiseen iltapäivään mennessä helpottaa niin että pääsen kotiin. Tai siis Seattleen.

sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Oltiin tänä iltana keskustassa syömässä ja juomassa. Ihmisiä katsellessani tajusin aivan yhtäkkiä, kuinka valkoinen kaupunki Seattle onkaan. Se on siinä suhteessa oikeastaan aivan samanlainen kuin Suomi. Tämä Washington (DC) on toki aivan toisessa ääripäässä.

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Tämä päivä meni sitten kuitenkin aika pitkälti turisteiluksi. Kuvia tuli niin paljon, että teenpä poikkeuksellisesti niin, että kerron tarinaa kunkin kuvan pohjalta sen sijaan että kuvittaisin tarinani. Kaikki paikat olivat National Mallilla tai sen välittömässä läheisyydessä. Totesin, että tein hyvän valinnan kun aloitin Lincoln Memorialin päädystä. Aurinko nimittäin liikkuu päivän mittaan niin, että näin liikkuen se paistaa aina suotuisasta suunnasta.

Ensimmäinen tervehdittävä oli Kansallisen tiedeakatemian pihalla rennosti istuskeleva Einstein. Albert-sedän istuimeen oli kirjoitettu the right to search for truth implies also a duty one must not conceal any part of what one has recognized to be true. Hyvin sanottu. Kunpa tiede toimisi aina noin.

Vietnamin sodan muistomerkki on vaikuttava. Siihen on kaiverrettu jokaisen amerikkalaisen sodassa henkensä menettäneen nimi. Niitä on paljon, ja kaikki aivan turhaan. Erityisesti tänään tuolla nousi tippa silmään, tämänhetkisten tapahtumien takia. Vietnamin sodan muistomerkki herätti kovia ristiriitoja kun siitä päätettiin. Millaisissakohan tunnelmissa Irakin sodan muistomerkistä päätetään?

Entisten presidenttien muistomerkeistä voi kyllä olla monta mieltä. Onhan se hieman hassua, että tyyli on kopioitu siitä, miltä antiikin rakennelmat näyttävät tänään kun maali on niistä ajat sitten jälkensä jättänyt. Toisaalta suurin osa arkkitehtuurista on kai edellisten vuosisatojen tyylien inspiroimaa. Siltikin Lincolnin muistomerkin paras puoli oli se, että sen portailta näkymät Washington monumentin suuntaan olivat aika hienot. Tämähän on se paikka, jossa pidetään suuria mielenosoituksia, joista kuuluisimmat taisivat olla Vietnamin sodan aikaan. Kuulin usean ihmisen muistelevan Forrest Gumpia, mikä kertonee jotakin amerikkalaisista.

Korean sodan muistomerkki jäi edellisellä reissulla marraskuussa 2003 näkemättä. Se on minusta varsin vaikuttava. Minkähän takia minulta oli päässyt unohtumaan, että tuossa sodassa kuoli yli kuusisataatuhtaa YK:n sotilasta ja että haavottuneita oli reippaasti yli puolitoistamiljoonaa?

Uusi Toisen maailmansodan muistomerkki on niin iso ja yksityiskohdiltaan aika tylsä, että sitä saa edustaa näkymä sieltä Lincolnin muistomerkille. Aika hieno kuva vaikka itse sanonkin.

Washington Monument on aika valtava, mikä tietysti ensimmäisen presidentin kohdalla sopivaa onkin. Sieltä on hienot näkymät, mutta koska olin jo ollut siellä, jätin jonottamisen tällä kertaa väliin.



Valkoisen talon nykyisestä isännästä tämän blogin lukijat varmaan ovat suunnilleen samaa mieltä sen kirjoittajan kanssa. Itse talo on kyllä hieno.

On hyvä huomata, että protesti elää tässäkin maassa. Tosin tämäkin meni pilalle, kun kuulin jonkun Amerikkalaisen sanovan ylpeänä tovereilleen (no pun intended) että in many other countries you would "disappear" if you put a sign like that on front of the leader's house. Niin varmasti, mutta ei tuo nyt mikään ylpeyden aihe ole, kun mietitään miten tässä maassa nykyään poljetaan kansallisoikeuksia.

Siellä se US Capitol siintää Pensylvania Avenuen päässä. Kiersin kuitenkin Kansallisarkiston kautta. Sinne oli valtava jono, ja olinkin varsin tyytyväinen kun siellä tuli käytyä silloin aikoinaan marraskuussa, jolloin jonoa ei ollut oikeastaan yhtään. Kansallisarkiston portaiden lähellä oli kaiverrettu teksti eternal vigilance is the price of liberty. Ovat tainneet nyt ymmärtää tämän homman hieman väärin kun kansalaisten tarkkailu alkaa muistuttaa Itä-Saksaa. Ja muutenkin, ehkä me Euroopassa uskomme enemmän siihen, että ensisijaisesti pitää hoidella suhteet ulkomaailmaan niin ettei sitä kallista vapautta tarvitse olla koko ajan asein suojaamassa.

US Capitol siinsi ensin kaukana ja sitten se oli siinä aivan vieressä. Jännää, eikö? Selvitin muuten, että jotta ulkomaalainen voi vierailla siellä, pitää olla ei-amerikkalainen kuvallinen henkilöllisyystunnus, varmaan käytännössä passi. En siis pääse sisälle tällä reissulla, sillä nyt mulla on mukana vain Washingtonin ajokortti.

Korkeimman oikeuden portaat lienevät monille tutut. Kunpa tuo equal justice under law pitäisi paikkansa. Tai alunperinhän tuohon tietysti olisi kuulunut jatko for all white male citizens of age. Eikä se ole miltään osin täysin korjaantunut. Ei sillä että Eurooppakaan tässä suhteessa ihan täydellinen olisi.

Tulipa poliittinen kirjoitus. Se on kai tässä kaupungissa väistämätöntä.

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Olen näköjään päässyt poseeraamaan ilman paitaa eiliseen Ilta-Sanomien (sic) numeroon.
Tässä konferenssissa on yksi paha vika: täällä on niin paljon kiinnostavaa ohjelmaa, että tällä reissulla jää aika vähän aikaa turisteiluun. Huomenaamulla ajattelin kuitenkin livistää, koska tänne on luvattu oivallista valokuvaussäätä. Toinen ongelma on se, että täällä tulee liikaa ideoita, joita täytyy kokeilla omassa tutkimuksessa. Minulla kun on muutenkin liaan kova kiire töissä, ja hyviltä tuntuvien kokeilemattomien ideoiden lista on jo valmiiksi pitkä. Lisäksi konferenssin jälkeen on taatusti kiire, kun pitää ottaa kiinni rästiin jääneitä töitä. No, ei auttaisi valittaa kyllä, positiivisia ongelmia.

Aikaero ottaa kyllä yllättävän koville. Eipä tässä muuten mitään hätää olisi, mutta kun olen tottunut menemään töihin kymmenen aikaan, aikaeroa on kolme tuntia ja täällä hommat alkaa kahdeksalta, niin minun pitää herätä puoli neljätä yöllä Seattlen aikaa. Se on yli viisi tuntia aikaisemmin kuin olen tottunut heräämään.

Opin tänään myös, että kannattaa julkaista teoreettisesti hyvin perusteltuja mutta käytännössä huonosti toimivia menetelmiä. Niihin nimittäin viitataan runsaasti, sillä kaikkihan vertaavat omaa menetelmäänsä niihin, jotka toimivat omaa menetelmää huonommin. Suomen Akatemia (sic) ja muut tutkimusrahoitusta myöntävät tahothan korostavat viitausten määrää vuosi vuodelta enemmän ja enemmän.