Leikkauksen toinen vuosipäivä
15 vuotta sitten
Tarinoita, ajatuksia, havaintoja ja valokuvia arjesta
Kymmenisen minuuttia ennen kuin lentokone oli sukeltamassa pilviin, Mount Rainier putkahti näkyviin pilvimaton yläpuolella. Vuori näyttää usein maasta käsin aika epätodelliselta, sillä se näkyy ainoana lumihuippuna taivaanrannassa, eikä tunnu oikein kuuluvan ympäristöönsä. Tämä oli kyllä jotain vielä kummallisemman näköistä. Ja kuinka ollakkaan, emme lopulta joutuneetkaan sukeltamaan pilviin. Kaskadien länsipuolella pilvet nimittäin katosivat, ja saimme hienot näkymät Seattleen koneen kaartaessa u-kirjaimen muotoisen lenkin matalalla Seattlen yläpuolella. Keskilännen loputtomien peltojen tylsyyden ja Wyomingin elottoman maiseman jälkeen Seattle näytti todella mukavalta paikalta asua.
Ihan kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Ruumaan laittamani matkalaukku on nimittäin edelleen Cincinnatissa, jossa vaihdoin konetta. Lupasivat tuoda sen minulle kotiin huomenna. Kaipa se oli vain ajan kysymys koska näin käy mulle ensimmäisen kerran. Kotona postissa odotti cd-levyllinen tuoreita kuvia ja videoita kummipojasta. Niitä katsellessa tässä on ilta kulunut, eikä matkalla oleva matkalaukku ole juuri mielessä pyörinyt. On kyllä poika kasvanut.
Konferenssi loppui puoliltapäivin, joten vuokrasimme auton, ja suuntasimme kohti pääkaupunkia rauhallisempia seutuja. Ensimmäinen kohde oli Annapolis, Marylandin pääkaupunki joka oli hetken aikaa myös USAn pääkapunki vuosina 1873-1874. Se onkin yksi Yhdysvaltain vanhimmista kaupungeista: siirtolaiset asuttivat alueen jo vuonna 1694. Tämännäköisiä paikkoja ei kyllä länsirannikolta löydy. Valkoinen mieshän tuli esimerkiksi Seattleen vasta vuonna 1851. Tuota onkin aika hurja ajatella, sillä eihän tuosta ole oikeasti kauaakaan.
Jollakin tapaa Annapoliksesta tuli mieleen brittiläinen pikkukaupunki. Eipä se kai ihme olekaan. Tämä itärannikko on minusta kaikenkaikkiaan varsin kiehtovaa seutua. Nimittäin, vaikka olen ollut USAssa aika monessa paikassa, täällä en ole juurikaan kiertänyt. Tänne tullessa tuntuukin lähes siltä, kuin tulisi aivan uuteen maahan. Täältä löytyy paljon mielenkiintoista arkkitehtuuria ja länttä kiinnostavampaa kaupunkikulttuuria. Täällä isojen kaupunkien (ainakin niiden missä olen käynyt) keskustat muistuttavat enemmän eurooppalaisten kaupunkien keskustoja. Lännen kaupunkien keskustat ovat paljon väljempiä.
No, takaisin päivän ohjelmaan. Seuraava kohteemme oli Great Falls Park Virginiassa. Vesihän siellä toki meni lujaa, mutta on vastaavia Suomessakin, kuten oli tiedossakin. Ihan kiva oli kuitenkin käydä, etenkin tänään kun vettä oli tullut todella kovaa koko päivän ja koski oli todella vuolas. Paluumatkalla tehtiin vielä jonkinmoinen kierros Marylandin ja Virginian maaseudulla. Osavaltioiden raja ylitettiin White's Ferryllä. Aika yllättävää, että täällä vielä lossi operoi.
Sää on tämänhetkinen huolenaiheeni, tämänpäiväiset rankkasateet kun olivat vasta esimakua. Kuten YLEn teksti-tv:kin on uutisoinut, täälläpäin on melkoinen myrsky käynnissä, ja ikkunat vinkuvat ja paukkuvat niin että tuntuu. Ei tämä tietysti ole mitään Teksasiin verrattuna, mutta lentoja on kyllä peruttu paljon. Toivottavasti huomiseen iltapäivään mennessä helpottaa niin että pääsen kotiin. Tai siis Seattleen.
Vietnamin sodan muistomerkki on vaikuttava. Siihen on kaiverrettu jokaisen amerikkalaisen sodassa henkensä menettäneen nimi. Niitä on paljon, ja kaikki aivan turhaan. Erityisesti tänään tuolla nousi tippa silmään, tämänhetkisten tapahtumien takia. Vietnamin sodan muistomerkki herätti kovia ristiriitoja kun siitä päätettiin. Millaisissakohan tunnelmissa Irakin sodan muistomerkistä päätetään?
Entisten presidenttien muistomerkeistä voi kyllä olla monta mieltä. Onhan se hieman hassua, että tyyli on kopioitu siitä, miltä antiikin rakennelmat näyttävät tänään kun maali on niistä ajat sitten jälkensä jättänyt. Toisaalta suurin osa arkkitehtuurista on kai edellisten vuosisatojen tyylien inspiroimaa. Siltikin Lincolnin muistomerkin paras puoli oli se, että sen portailta näkymät Washington monumentin suuntaan olivat aika hienot. Tämähän on se paikka, jossa pidetään suuria mielenosoituksia, joista kuuluisimmat taisivat olla Vietnamin sodan aikaan. Kuulin usean ihmisen muistelevan Forrest Gumpia, mikä kertonee jotakin amerikkalaisista.
Korean sodan muistomerkki jäi edellisellä reissulla marraskuussa 2003 näkemättä. Se on minusta varsin vaikuttava. Minkähän takia minulta oli päässyt unohtumaan, että tuossa sodassa kuoli yli kuusisataatuhtaa YK:n sotilasta ja että haavottuneita oli reippaasti yli puolitoistamiljoonaa?
Uusi Toisen maailmansodan muistomerkki on niin iso ja yksityiskohdiltaan aika tylsä, että sitä saa edustaa näkymä sieltä Lincolnin muistomerkille. Aika hieno kuva vaikka itse sanonkin.
Washington Monument on aika valtava, mikä tietysti ensimmäisen presidentin kohdalla sopivaa onkin. Sieltä on hienot näkymät, mutta koska olin jo ollut siellä, jätin jonottamisen tällä kertaa väliin.

On hyvä huomata, että protesti elää tässäkin maassa. Tosin tämäkin meni pilalle, kun kuulin jonkun Amerikkalaisen sanovan ylpeänä tovereilleen (no pun intended) että in many other countries you would "disappear" if you put a sign like that on front of the leader's house. Niin varmasti, mutta ei tuo nyt mikään ylpeyden aihe ole, kun mietitään miten tässä maassa nykyään poljetaan kansallisoikeuksia.
Siellä se US Capitol siintää Pensylvania Avenuen päässä. Kiersin kuitenkin Kansallisarkiston kautta. Sinne oli valtava jono, ja olinkin varsin tyytyväinen kun siellä tuli käytyä silloin aikoinaan marraskuussa, jolloin jonoa ei ollut oikeastaan yhtään. Kansallisarkiston portaiden lähellä oli kaiverrettu teksti eternal vigilance is the price of liberty. Ovat tainneet nyt ymmärtää tämän homman hieman väärin kun kansalaisten tarkkailu alkaa muistuttaa Itä-Saksaa. Ja muutenkin, ehkä me Euroopassa uskomme enemmän siihen, että ensisijaisesti pitää hoidella suhteet ulkomaailmaan niin ettei sitä kallista vapautta tarvitse olla koko ajan asein suojaamassa.
US Capitol siinsi ensin kaukana ja sitten se oli siinä aivan vieressä. Jännää, eikö? Selvitin muuten, että jotta ulkomaalainen voi vierailla siellä, pitää olla ei-amerikkalainen kuvallinen henkilöllisyystunnus, varmaan käytännössä passi. En siis pääse sisälle tällä reissulla, sillä nyt mulla on mukana vain Washingtonin ajokortti.

Korkeimman oikeuden portaat lienevät monille tutut. Kunpa tuo equal justice under law pitäisi paikkansa. Tai alunperinhän tuohon tietysti olisi kuulunut jatko for all white male citizens of age. Eikä se ole miltään osin täysin korjaantunut. Ei sillä että Eurooppakaan tässä suhteessa ihan täydellinen olisi.
Tulipa poliittinen kirjoitus. Se on kai tässä kaupungissa väistämätöntä.