



Tarinoita, ajatuksia, havaintoja ja valokuvia arjesta




Jalkappalokausikin saatiin TamUn osalta käyntiin keskiviikkona, kun pelattiin Liigacupin ensimmäinen ottelu TPS:ää vastaan. Tällä kertaa kukaan ei kritisoinut sitä, että ottelu pelattiin hallissa eikä ulkona. Enemmän nämä toki harjoituspelejä ovat kuin kilpailua, mutta harvoinpa cupin voittajajoukkue on murjottanut, ja seurajohdollekin varmaan kelpaisi 20000 euron palkintorahat.
Matkan viimeinen kohde oli Annecy eli Haute Savoien pääkaupunki samannimisen järven rannalla. Pikkukaupungin tunnelmassa oli niin mukavaa, että lentokentälle Geneveen tuli kova kiire. Se kiire oli kuitenkin pientä Wienin lennonvaihtokiireeseen verrattuna. Meitä oltiin lentokoneen luona vastassa, ja saimme yksityiskuljetuksen passintarkastuksen kautta suoraan Helsingin koneeseen. Aika luksusta.
Ranskassa autoilu on muuten todella mukavaa Italiaan verrattuna. Tiet ovat leveitä ja liikennekulttuuri höveliä. Myös miljoonakaupunki Lyonissa oli leppoisaa ajella. Olin ihan varatunut Firenzen kaltaiseen kaaokseen.
Jos ois ehtiny, niin ois ehtiny, muttei ehtiny. Kun tulimme asemalle, junan valot näkyivät matkalla horisonttiin. Niinpä ollaan St. Etiennen Chateaucreux'n alueella jonkun hotellin baarissa oluella. Ei kyllä vaikuta mitenkään hienolta seudulta, jos nyt kauniisti sanotaan.
Itse ottelu eli ASSE vs. Sedan oli kyllä mainio tapahtuma. Stadionin molemmissa päädyissä oli tuhansia kovaa laulavia ASSEn kannattajia, ja ensimmäisellä puoliajalla tunnelma oli korvia huumaava. Tunnelma hieman latistui toisella puoliajalla kun sarjajumbo Sedan kävi tekemässä pari maalia ja voitti sarjavitosena keikkuneen kotijoukkueen 1-2. Paikalle vaivautuneilla muutamalla pohjois-ranskalaisilla tuntui kyllä olevan hauskaa.
Erityismaininnan saa katsomolohkomme järjestyksenvalvojana toiminut tumma ranskatar. Teki mieli käydä kokeilemassa häneen matkan aikana karttuneita ranskankielen taitojani. Oli se vaan söpö tyttö.

Lyon vaikuttaa kivalta kaupungilta. Ravintoloita on uskomaton määrä, kuten opaskirja lupasikin. Me söimme kolmen ruokalajin aterian pienessä bouchonissa, jossa oli kaksi työntekijää. Makuelämyksiä pikkurahalla.
Alpit jäävät taakse huomenaamulla, ja puolet porukasta suuntaa heti kotiinsa Skotlantiin. Olo on tietysti hieman haikea. Illallinen syötiin varsin hienoissa puitteissa ravintolassa: lautasilla oli paljon asioita, joista yhdessä arvailtiin mitä ne mahtaisivat olla. Oli myös mukavaa saada skoolata minun ehjälle olkapäälleni.
Huomenna odottavat uudet seikkailut: Lyonin kulinaristiset elämykset ja St. Etiennen jalkapallokulttuuri.
Tänään olin kirjaimellisesti heikossa hapessa. Nousimme nimittäin 3842 metrin korkeuteen Aiguille du Midi -huipulle, joka on 8 kilometrin päässä Mont Blancista. Olo oli loppua kohden kuin joinakin sunnuntaiaamuina: päätä särki ja oksetti. Vaan oli se sen arvoista. Maisemat olivat mahtavat, aurinko kun paistoi tänäänkin pilvettömältä taivaalta. Chamonix'n ympäristössä taitaa muutenkin olla Ranskan jylhimmät alppimaisemat. Insinöörimieltä toki myös lämmitti ajatella, millainen insinööritaidon näyte gondoolien ja muiden rakennelmien pystyttäminen on aikanaan 50-luvulla ollut.
Toinen laskupäivä Portes du Soleilissa menossa, ja ainakin toistaiseksi olen pysynyt ehjänä. Kelit on mahtavat: sopiva pikkupakkanen ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Lunta saisi olla toki enemmän, mutta kyllä täällä laskemaan pääsee. Ja ne maisemat, voi veljet!
Majapaikkamme on Morzinessa, ja siellä on kyllä enemmän vanhan alppikylän tunnelmaa kuin Lonely Planet väittää. Myös oma tupamme on täynnä tunnelmaa. Eilen juhlistimme L:n syntymäpäivää samppanjalla ja racleteilla se kun ei oikeana syntymäpäivänä enää 16-tuntiseksi venyneen tulomatkan jälkeen tuntunutkaan niin hyvältä idealta. Mutta se on eri tarina se, ja tuntuu tässä aurinkoterassilla istuessa kovin kaukaiselta jutulta.
Harmi ettei tänään ollut yhtä komea auringonpaiste kuin eilen. Pakkasta oli toki tänäänkin komeat kymmenkunta astetta. On se talvi vaan kiva asia.