Nyt on loputkin Istanbulin kuvat lisätty. Aika vähän sitä tuli kuvattua yleisiä katunäkymiä, ja vielä vähemmän laitoin niitä tänne. Niinpä kuvista ei kyllä saa oikein mitään käsitystä kaupungista. Siellä käymistä voi kyllä suositella varauksetta. On siinä sellainen metropoli että varmasti kuka tahansa kaupungeista pitävä matkaaja löytää sieltä omat juttunsa.

Perjantaina ja lauantaina Tampere-talossa juhlittiin Beatlesin musiikkia. Paikalla oli useita tribuuttiyhtyeitä ulkomaita myöten. Näistä mieleenpainuvin oli japanilainen The Blue Margarets. Tyttöbändin kitarasaundit jäljittelivät alkuperäistä täsmällisesti, ja meininki lavalla oli sekin yhtä iloisen tuntuista. Laulukin jäljitteli alkuperäistä niin täydellisesti kuin japanilainen naisääni voi sen tehdä.

Englantilainen the Overtures soitti paljon muutakin kuin Beatlesia. Bändin idea on soittaa ihan kaikkea 60-luvun musiikkia. Oli oikeastaan vain hyvä, että vähän muutakin kuin Beatlesia kuultiin. Kuinka monta kertaa yhden päivän aikana jaksaa innostua kuullessaan vaikkap She Loves Youn. No, aika monta jos rehellisiä ollaan.

Aivan kotimainen Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band oli myöskin loistava. Jiri on tietysti kaikille Beatles-diggareille tuttu nimi, ja hyvinhän se vetää. Sekä Paulin että Johnin lauluäänen imitointia on selkeästi harjoiteltu tuntitolkulla. Molemmat tulevat täysin luontevasti niin että ei kuullosta että mistään imitoinnista olisi edes kyse. Lisäksi pidin siitä, että aivan ilmeisten hittien lisäksi Jiri soitti paljon niitä vähemmän tunnettuja kappaleita.

Seattlelaisella Apple Jamillä oli jotenkin hyvin amerikkalainen meininki; tosin sen paremmin en sitä osaa sanoiksi pukea. Soitto oli kyllä hyvää, mutta ehkä näistä nimellämainituista se jäi vähiten mieleen. Lisäksi parin päivän aikana tietysti kuultiin koko joukko muita vähemmän tunnettuja kotimaisia esiintyjiä. Hieno tapahtuma.

Tapahtuman parasta antia oli aivan sen loppu. Jiri Nikkinen ja ulkomaalaiset bändit olivat kukin luvanneet esiintyä vielä kerran lyhyesti vielä puolen yön jälkeen. Tästä syntyikin kunnon jamisessiot, jossa soittajat esiintyivät siviilivaatteissaan ja sekoittelivat bändien kokoonpanoja hauskasti. Erityisesti pidin siitä kun Jiri Nikkinen soitti parin Overturesin kaverin kanssa. Mitään ei oltu harjoiteltu, mutta soitto sujui hienosti. Kaverit ottivat yleisöstä kappaletoiveita, koska mitään ei oltu ehditty edes sopia yhdessä, harjoittelusta puhumattakaan. Tilanne syntyi, kun pari Overturesin kaveria oli ehtinyt "nukkumaan".

Koko tapahtuma päättyi siihen, kun kaikki vielä jalkeilla olleet muusikot nousivat yhdessä lavalle, ja esittivät sopivaksi lopuksi kappaleen All You Need Is Love. Eipä parempaa loppua olisi voinut olla.

Yleisössä oli ihan kaikenikäistä väkeä, mutta tietysti vanhempi väki oli enemmistössä. Minua 10-30 vuotta vanhemmat ihmiset eivät kyllä osaa käyttäytyä väkijoukossa edes selvin päin. Hirveää tönimistä koko ajan, ja muutenkaan kukaan ei tuntunut piittaavan muusta kuin omasta itsestään ja kenties omasta seurueestaan.

Loma aiheuttaa aina kiirettä töissä, mutta ehdin sentään lisäillä ensimmäiset Istanbulin reissun kuvat blogiin. Katsotaan jos viikonloppuna saisi loputkin tänne.

Reissun viimeinen varsinainen päivä sai päätöksensä keskustelulla ihmisyyden perusolemuksesta hostellin baarissa. Jonkinlaisessa itsekkyyden, moraalisuuden ja sosiaalisuuden muodostamassa kolmiossa siinä liikuttiin, mikä ei nyt tähän kirjoitettuna tunnu järin omaperäiseltä johtopäätökseltä.

Muuten päivässä oli aika vähän kohokohtia, vaikka kävin oikein Aasiassa asti. Laivamatka Bosporinsalmen yli kesti vartin verran ja maksoi saman vajaan euron minkä täällä muukin julkinen liikenne maksaa. Mitään varsinaista nähtävää ei Aasian puolella Uskudarissa kyllä ollut. Moskeijoita nyt tietysti, mutta kyllä ne hienoimmat ovat Euroopan puolella. Ehkä se paras juttu olikin laivamatka ja sen aikaiset näkymät Istanbulin eri kaupunginosiin. Ja olihan Aasian puolella se mukava juttu, että turisteja siellä ei näkynyt, mutta sillä olisi kyllä selvästi enemmän merkitystä vilkkaammalla turistikaudella. Nyt täällä eivät ole vähät muut turistit minua muutenkaan häirinneet.

Parille isommalle moskeijalle päädyin niin, että rukous oli juuri menossa. Ensimmäisen luona otin kengät jalasta ja käväisin sisällä, mutta jälkimmäisellä en enää kehdannut. Rukous toki kuului ulos asti, ja sitä oli kiinnostava kuunnella.

Matkalla takaisin hostellille poikkesin vielä maan alla katsomassa parituhatta vuotta vanhaa vesivarastoa. Tässäkin pääsi mukavasti Bond-tunnelmaan, sillä From Russia with Lovessa on myös tänne sijoittunut kohtaus.

Illan viimeinen juttu oli käynti Galatasarayn stadionilla. Siellä olisi toki ollut pelikin, mutta nyt kävi niin että varmistin ikävimmän kautta, että lippuja ei koskaan myyty netissä juuri siksi, että peli myytiin loppuun ennen kuin nettimyynti olisi alkanut. Tähän oli hyvä syykin, sillä kyseessä oli ensimmäinen sarjapeli seuran uudella stadionilla. Harmi sinänsä. Laulut stadionin sisältä kuuluivat yli tunti ennen pelin alkua kauas sen ulkopuolelle, joten tunnelma olisi ollut kohdillaan. Pelkkä metromatka stadionille oli toisaalta sekin jo elämys.

Tänään olen kierrellyt taas paljon kaupungilla, ja jossain kohtaa naksahti niin, että tuli tunne että tämä valtava kaupunki on hallussa siten että tiedän mitä alueita täällä on ja miten niiden välillä liikutaan. Väkeä täällä on kertojasta riippuen 12-20 miljonaa. Wikipedia mainitsee 12,5 miljonaa, millä tämä on heidän tilastossaan maailman viidenneksi suurin kaupunki, edellään vain Shanghai, Mumbai, Karachi ja Delhi. Lisäksi tämä on levittäytynyt hyvin laajalle, ilmeisesti paljon laajemmalle kuin vaikkapa Lontoo, joka oikeastaan onkin tähän verrattuna pikkukaupunki ainakin jos turkkilaisilta asiaa kysytään.

Aamu alkoi taas Sultaani Ahmedin moskeijan ja Hagia Sofian luota. Täältä hostellilta kun ei ole muuta reittiä oikein mihinkään. Se mihinkään oli tänä aamuna Topkapin palatsi, jossa tutustuin Osmanien valtakunnan (engl. Ottoman Empire) sulttaanien entiseen residenssiin.

Ja vaikuttavahan palatsi tietysti oli, mutta jotenkin siellä tuli mieleen, että kesäiset jonot ja yleinen ryysis eivät kyllä jättäisi kokonaisuutta positiivisen puolelle. Tosin näkymät Bosporinsalmelle olivat aika hienot.

Paras osa oli ehdottomasti haaremi, jonne saikin kyllä sitten maksaa vielä oman pääsymaksunsa. Siellä hovin elämä heräsi eloon eri tavalla kuin juhlavissa huoneissa.

Palatsilta suuntasin maustebasaarille. Siellä sekä tuoksut että näkymät olivat vaikuttavia. Myyntipöytien värikkäät maustekeot näyttivät jännittäviltä. Täällä myös kauppiaat olivat hyvin rehellisen oloisia, sillä useampikin lähestyi minua sanomalla "let me help you get rid of your money".

Maustebasaarilta jatkoin matkaani pitkän kierroksen kautta suurelle basaarille. Tämä se olikin sitten paikka. Käytävät vain jatkuivat ja jatkuivat, ja kaikenlaista tavaraa oli myynnissä. Minulla oli mielessä nahkahanskat, ja sellaiset sainkin edulliseen teekupposen äärellä neuvoteltuun hintaan.

Siinä se päivä sitten alkoi ollakin. Aurinko oli jo laskenut kun kävelin Sultaani Ahmedin moskeijan ohitse hostellille. Nähtävyyksiä oli tänään vähän, mutta sen sijaan kaupunki tuli tutuksi aivan ruohonjuuritasolla. Eräskin hauska hetki oli, kun päädyin laajalle alueelle, jossa kaikki kaupat näyttivät myyvän koko muoviesineitä tai leluja. Suurkaupungin ihmeitä.

Päivä alkoi Sulttaani Ahmedin moskeijan ihmettelyllä. Ilmeisesti vain Medinassa on merkittävämpi moskeija, ja se on kyllä helppo uskoa. Rakennus on lievästi sanotuna vaikuttava sekä ulkoa että sisältä. En ollut lainkaan tullut ajatelleeksi, että perjantai on muslimien tärkein rukouspäivä, mutta olin sikäli onnekas, että osuin paikalle tuntia ennen kuin moskeija meni turistien osalta kiinni.

Vastapäisen Hagia Sofian suhteen ei sen sijaan ollut kiirettä, sillä sitä ei ole ilmeisesti käytetty rukoiluun muutamaan sataan vuoteen. Se oli sisältä jopa vaikuttavampi kuin Sultaani Ahmedin moskeija. Ajan patina näkyi jotenkin positiivisella tavalla. Lisäksi on tietysti aina hauska olla paikassa joka on entuudestaan tuttu. Vielä varmemmaksi vakuudeksi katsoin televisiosta juuri viime sunnuntaina Bond-elokuvan From Russia with Love, jossa yksi kohtaus sijoittuu Hagia Sofiaan.

Hagia Sofiasta päästyäni aurinko oli alkanut paistaa, joten valokuvakierros mainittujen moskeijoiden ympäristössä piti ottaa tietenkin uusiksi. Eritysesti vietin aikaa Sultaani Ahmedin moskeijan sisäpihalla. Tässä vaiheessa monesta alueen muun moskeijan minareetista alkoi kuulua rukouskutsu. Eksoottista.

Muuten päätin ottaa hetken lepoa hostellilla ennen kun alkaisin siirtyä Besiktasiin kaupungin pohjoisosaan. Siellä nimittäin pelattiin illalla koko reissun kohokohdaksi suunnittelemani Besiktasin ja izmirläisen Bucasporin välinen jalkapallo-ottelu.

Ja kohokohta siitä tulikin, ei voi sanoin riittävän hyvin edes kuvailla. Matkalla stadinia kohti poikkesin vielä Galatan tornissa ihailemassa maisemia. Sinne kukkulalle olikin ihan kiitettävästi kavuttavaa niin että itse tornissa oleva hissi tuntui aika turhalta. Ylhäältä katsoen Bosporinsalmi kimmelsi ja muiden kukkuloiden päällä olevat moskeijat minareettineen lisäsivät näkymään eksotiikkaa. Sumu ja vastavalo vain vähän häiritsivät. Tornin juurella söin vielä mainion Iskenderin, posliinilautaselta tietenkin.

Tästäkin jatkoin matkaa jalkaisin. Määränpäänä oli ensin Taksimin aukio, jonne tie vei Beyoglun kaupunginosan läpi kuulua Istiklal Caddesi -kävelykatua pitkin. Sitä voidaan kuulemma pitää niin sanotun uuden Istanbulin pääkatuna, ja väkeä ainakin oli liikkeellä sen verran että status tuntui ansaitulta. Monella oli myös kaulassaan Besiktasin kaulahuivi.

Pääkatua enemmän pidin poikkeamisista pikkukaduille. Niillä myytin kaikenlaista ruokaa ja tavaraa kadunvarteen levitetyillä pöydillä. Erityisesti kaikenlaisia tuoreita kaloja kaupattiin. Paikasta tulikin mieleen elävästi pohjois-amerikkalaisten kaupunkien chinatownit. Tunnelma oli hyvin samankaltainen.

Taksimin aukiolle päästyäni pelin alkuun oli vielä lähes kolme tuntia, joten päätin kävellä lopunkin matkan. Se olikin hyvä ratkaisu. Matkalla nimittäin alkoi näkyä enemmän ja enemmän Besiktasin kannattajia ja kaikenlaisia huiveja ja muuta kannattajatavaraa myyviä herroja. Aloin olla jo ihan fiiliksissä.

Parasta oli kuitenkin se kun näkymä stadionille vihdoin aukesi. Silloin nimittäin näki kentälle asti, ja sellainen stadionnäkymä on aina uljas näky. Löysin myös asianmukaisen valokuvattavan kyltin, jossa näkyi stadionin nimi ja seuran tunnukset.

Netistä ostamamini lipun sain haltuuni helposti lipputoimistosta, ja loppuaika olikin sitten odottelua tunnelmasta nauttien. Stadionille pääsi sisään vasta tunti ennen pelin alkua, joten sitä odottelua olikin ihan kiitettävästi. Vaan ei haitannut, tunnelma oli kohdillaan ja turkkilaista pikku purtavaa eli mausteista lihaa pitaleivän välissä sai kojusta kahdella liiralla eli noin eurolla. Mellakkapoliisien tajutonta määrää oli myös hauska ihmetellä.

Stadionin pääty alkoi olla täynnä noin 40 minuutia ennen pelin alkua. Jo tässä vaiheessa siellä laulut raikuivat ja ajoittain koko pääty hyppi tasajalkaa tasatahtiin. Se oli uskomaton näky, mutta pelin alettua koko stadion hyppi samaan tapaan muutamaan otteeseen. Samoin koko stadion osallistui moniin lauluihin. Mitään tällaista en ole aiemmin kokenut.

Vaikka stadionin länsipääty aloitti laulut ennen pelin alkua ensimmäisenä, varsinainen kannattajakatsomo eli pohjoislaita hallitsi kyllä sitten myöhemmin isännän ottein. Tosin jopa itäpääty aloitti muutaman laulun joka levisi koko stadinille. Etelälaidalla oli kalleimmat paikat, ja siellä ihmiset osallistuivat lauluihin hieman valikoiden.

Ehkä paras hetki oli kun eräs helpohko laulu kiersi koko stadionia niin, että sitä laulettiin vuorotahtiin pohjoislaita-itäpääty-etelälaita-länsipääty. Lauluun kuului myös koreografia, jossa aina laulettaessa tehtiin tiettyä liikettä käsillä, hypittiin tai heilutettiin huivia. Laulun aloittanut pohjoislaita aina päätti mitä tehdään, ja muut toistivat. Tai siis tarkkaan ottaen päätöksen teki pohjoislaitaa johtanut capo. Itsekin lauloin mukana sen minkä osasin ja osallistuin muutenkin toimintaan.

Kentällä erottuvin pelaaja oli Besiktasin tähtipelaaja Guti. Hänen johdollaan Besiktas murjoi Bucasporin 5-1. Izmiristä tulleet vajaat satakunta kannattajaa pitivät tästä huolimatta ihan kohtalaisesti ääntä. Niinä harvoina hetkinä joina kotiyleisö oli hiljempaa, vierailijoiden laulu kuului aivan selvästi. Sitkeitä sissejä. Heidän seuransa on putoamisvaarassa ja matkaa peliin heillä oli lähes 600 kilometriä.